sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Sireenien aikaan

Viikonloppu kesäkodissa sujui joka paikassa kukkivia sireenejä ihaillessa. Niitä siellä riittää sekä valkoisena että lilana.




Kesäkotimme puutarha on ollut vuosikymmeniä sitten hyvin hoidettu, ja siellä on kasvanut monia hedelmäpuita, marjapensaita, ruusuja ja eri kukkalajeja. Nykyään puutarha on enemmänkin pöheikkö. Emme ole halunneet ryhtyä rajuun perkaukseen, vaan kaataneet ja harventaneet pusikkoja vähitellen. Tarkoitus on ollut säilyttää puutarha suhteellisen villinä. Yhäkin se yllättää uusilla lajeilla.


Tällä kertaa pääsin ihailemaan näitä vanhoja narsissilajikkeita. Tätä kerrottua oli sekä vaaleankeltaisena että valkoisena. Tämä toinen on tutumman näköinen. Tiedättekö lajikkeiden nimiä?
Yllättävä oli myös tämä ampiaisenpesä, joka oli ilmestynyt ylämökkimme ulko-oven sisäkahvaan. Ylämökissä sijaitsevat sauna ja vierastupa. Onneksi tämä pesä oli kuitenkin hylätty. Selvittiin pelkällä säikähdyksellä!
Keräsin kotiin tuliaisiksi iiiison kimpun sireenejä. Seuraavalla mökkireissulla niiden kukinta on ohitse, joten nautitaan niistä nyt vielä kotosalla maljakossa!


Mukavaa alkavaa, viimeistä kouluviikkoa! Kesälaitumet kutsuvat!

10 kommenttia:

  1. Meilläpäin kukkii vasta siniset syreenit. Valkoiset on melkein kauniimpia, ja se tuoksu... = )

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa oikein houkuttelevalta tuollainen yllätyksellinen vähän villi puutarha :) Meillä ei sireenit vielä kuki, mutta ihan kohta kyllä. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  3. Tuo sireeni on minun lempi luonnonkukka. Harmi vain kun mies ei kestä sen hajua meillä sisällä, mutta pitää kävellä paljonniiden kukkien ohi nyt kukinta aikana.

    VastaaPoista
  4. Ihanan kesäisiä kuvia!!! Voin tuntea tuoksun tänne asti :)

    VastaaPoista
  5. Ihanat ihanat sireenit! Mun lempikukkieni kärkeä.. Kielon ohella :) Kaunis myös tuo vihkonen ed. postauksessa. Herättää muistoja; mulla oli sellainen punasävyisenä joskus pienenä, ystäväkirjana, johon sai kirjoittaa runoja ja liimata kiiltsuja..

    Iloista viikkoa sinne myös :)

    VastaaPoista
  6. Tulin tänne vastavierailulle ja kylläpä täällä olikin mukava blogi. Suuntaan tänne siis uudestaankin.

    Kyllä sireenit ovat kauniita, ja nämä kuvasi välittävät hyvin kesätunnelman!

    VastaaPoista
  7. Minäkin olen nyt nauttinut sireenien ajasta. se menee niin äkkiä ohi. kauniita ja se tuoksu.. <3 otin minäkin niitä sisälle asti maljakkoon :) <3

    VastaaPoista
  8. Kotivalo: Makuasioita nuo värikysymykset... Meidän lähellä on sellaisia kanervan värisiä. Erikoisia...

    Anna: Kyllä ne teilläkin ihan kohta... Mukavaa viikkoa sulle myös.

    Sanna: Entäs jos keräät kimpun pihalle? Tosin voihan noista nauttia ihan pensaissakin!

    Viivu: Tuoksu on onneksi vielä tallella!

    Teija: Sarah Kay oli myös mun lemppari lapsuudessa. Julisteita ja kaikkea muuta kivaa! Olenpa tehnyt postauksenkin Sarah Kaysta viime marraskuussa. =)

    Tuulella: Kiva kun pistäydyit! Minä jatkan myös tutustumista kauniiseen blogiisi! Suosittelen muillekin!

    Sade: Lohdullista on se, että kohta aloittaa joku muu ihana laji, kuten esim. juhannusruusut!

    VastaaPoista
  9. Ihanaa, minäkin poimin valkoisia ja violetteja sireenejä maalta! Ovat niin kauniita.

    VastaaPoista
  10. Kylla, luultavasti niin se on

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!