Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisemat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisemat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 23. maaliskuuta 2019

Vihreän himo












Ulkona on vielä enemmän tai vähemmän valkoista, mutta sisällä meillä jo vihertää. Minä en valittele tuosta valkoisestakaan, koska onhan nyt vasta maaliskuu. Tänä talvena on ollut mahtavia hankikantoja, joista tulee ihan lapsuus pohjoisessa mieleen. Olenkin kävellyt ja hiihdellyt hankia pitkin metsissä ja pelloilla. Mahtava tunne.

Alimmat kuvat ovat parin päivää takaa pohjoisesta, missä hanget ovat lähes metrin korkuiset. Hassua miten tähän aikaa vuodesta Suomi on niin pitkä maa ja vuodenajan ero niin huima.

Kotosalla kevät etenee vauhdikkaasti. Olen saanut viherherätyksen monessa mielessä. Herneenversot kasvavat kovin hitaasti, eikä niistä taida suurta satoa tulla. Otin myös viinimarjasta oksan vihertymään maljakkoon. Vihreä on puskenut myös lautaselle, tai lasiin, koska olen surautellut paljon smoothieita.

Heleän vihreällä on muuten tosi voimaannuttava vaikutus. Päässäkin muhii uutta. Olisiko niin, että kevät on uudistumisen aikaa? Tänään näin muuten ensimmäiset kukkivat lumikellot ja krookukset. Siitä se lähtee.

Ihanaa kevättalvea!

Feeling green at the moment!

It´s getting green out in the garden little by little. First I´ll get green feelings in the kitchen. Smoothies and salads at least.
Last pictures are from Northern Finland this week. A lot of snow! It was lovely!
Have a lovely spring time!

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Lammen rannalla








Lempparisienipaikkani on keskellä ei mitään, kauniin lammen rannalla. Rannat nousevat jyrkkinä kallioina tai sammalpeitteisinä rinteinä.  Ollaan vähän niinkuin erämaassa, vaikka ollaankin vielä Uudellamaalla.

Syyslomalla kävimme sieniretkellä tyttöporukalla kahden äidin ja teinityttöjen voimin. Teinitkin jaksavat vielä ainakin kerran kesässä lähteä retkelle, kaipa tämä paikka on heillekin mieluisa. Teinit kiipesivät kalliolle huhuilemaan meidän äitien täyttäessä korimme. Suppiksia jäi vielä muillekin meidän korien täyttyessä...

This is my favourite mushroom place. A beautiful little lake and the peaceful surroundings. We had a lovely trip with my friend and our teenage daughters. And a lot of mushrooms, yellow feet, of course.

torstai 29. maaliskuuta 2018

Leppoisaa pääsiäistä!











Tänä pääsiäisenä minä aion
- hiihdellä hankia hiljakseen taikka laduilla suihkien
- katsella taivaan pilviä
- kuunnella lintujen keväistä laulua
- hoitaa kodin vihreitä
- nauttia roveen mämmiä

Tai sitten ei, jos ei huvita! 
Mitäs sinä meinaat?
Leppoisaa Pääsiäistä!

This Easter I'm gonna
- ski and enjoy our lovely white nature
- watch the clouds in the sky
- listen to the birds singing their spring songs
- enjoy my new greens at home
- eat some Finnish traditional Easter food "Mämmi"

Or then not, if I don't feel like... 
What about you? 
Have a Lovely Easter Time!

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Veneajelulla










Kävimme tässä eräänä iltana veneajelulla lähistöllä. Minusta on hassua, miten citymaisema muuttuu luonnoksi hetkessä, kun hurauttaa merelle. Vartissa pääsee jo hienosti luonnon helmaan!

Mukavaa toukokuun jatkoa! Ihana kevät!

We made a little trip on our motor boat. City turns into wild life in fifteen minutes...

sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Naisenergiaa









Vierailimme tyttöporukalla ystäväni luona maalaismaisemissa. Aurinkoa, kikatusta ja kuplivaa. Kauniita kukkia ja kävelyä järvellä. Naisenergiaa parhaimmillaan!

Aurinkoa alkavaan viikkoon!

We had a lovely weekend at my dear friend´s home in the countryside. Sunshine, laughter and bubbles. Very best...

perjantai 27. tammikuuta 2017

Talvinen Korkeasaari














Kävimme viime sunnuntaina retkellä Korkeasaaressa alakoululaisten kanssa. Isommat eivät enää jaksaneet innostua mukaan.

Aurinko paisteli ja liikkeellä oli aamupäivästä todella vähän ihmisiä. Eläinten lisäksi pääsinkin ihastelemaan kauniita rakennuksia ja merellistä maisemaa. Olipa muuten liikkuvan tiikerin kuvaus vaikeaa.

Kaiken kaikkiaan täydellinen talvinen retki. Suosittelen! Mukavaa viikonloppua!

We made a day trip to Korkeasaari, a local zoo. It is situated on an island. I enjoyed the surroundings and the lovely weather. What a nice day!