maanantai 10. toukokuuta 2010

Räsymattofilosofiaa

"Mattoja on käytetty vasta runsaat sata vuotta. Juhlapäivien kunniaksi lattialle levitettiin vuodenaikojen mukaisesti luonnosta saatavia materiaaleja. Talvisaikaan kuusen tai katajan oksia sekä jouluna olkia. Hiekka imi hyvin kosteutta ja siihen voitiin piirtää myös kuvioita. Säätyläispiireissä mattoja oli käytössä jo aiemmin kuin tavallisella kansalla. Pohjoismaissa mattojen käyttö yleistyi 1920-luvuilta alkaen.

Ennen voitiin lukea perheen historiaa räsymattojen raidoista. Räsymattoihin käytettiin esimerkiksi pienokaisen kesämekko ja vaarin flanellipaita. Nykyään ne päätyvät useimmin kierrätyskeskukseen. Matoista voidaan nähdä myös asukkaan elämäntapa ja asumismuoto."(lähde: Mikko Ulvin kotisivut)


Vanhan rouvan jäämistössä oli iso läjä vanhoja räsymattoja. Vietimme apinamiehen kanssa äitienpäiväiltapäivän lajittelemalla matot ja pätkimällä huonot osat pois. Tähän työhön liittyi myös pätkittyjen osien purkaminen ja uusien solmujen näpertely. 


Minusta räsymatot ovat äärimmäisen kiehtovia. Äitini on kutonut niitä aika paljon, ja minusta on ihana löytää joku tuttu kuosi raidoista. Näissä vielä vanhemmissa matoissa on ihanaa ajan patinaa. Nämä matkaavat kesäkotiin ja pääsevät joko lattialle tai pihakalusteiden suojiksi. 


Mitähän muita käyttötapoja räsymatoille voisi keksiä?

9 kommenttia:

  1. Meillä räsymatto on ihanteellinen "piknik-huopa"!
    Sopii prinsessoille, joita häiritsee ne herneenkin kokoiset kivet&kävyt:)
    Kasvimaalle käytävän phjaksi on sitten se loppusijoituspaikka...

    VastaaPoista
  2. Mä rakastan räsymattoja, yleensä ne on meillä ihan vaan lattioilla.. :-) Mutta jossain näin, että oli pieni söpön pastellisävyinen räsymatto laitettu pöydällekin.. Esim. penkin päällä myös kivoja. Jossain blogissa (oiskohan ollut Parolan asema?) tehtiin vanhoista räsymatoista tyynyjä, oivia esim. kesällä ulos..

    VastaaPoista
  3. Hih, mullekin tuli heti mieleen nuo Parolan aseman räsymattotyynyt! Ne ois kivoja, jos vaan voimat riittäis ommella semmosia.

    Räsymatot rules meijänkin mökillä. Nyt oon jonkun aikaa kerännyt vanhoja farkkuja, jos joskus iskis inspis tehä niistä matto?

    VastaaPoista
  4. Räsymatoissa on sitä jotain... Pikkaisen on alkanut tekemään mieli sellaista. Olen jotenkin anti-matto ja anti-verho -ihminen, mutta tuollaisen räsymaton voisin vaikka mökille ottaa. :)

    VastaaPoista
  5. Muistan omasta lapsuudestani kuinka mummo kutoa paukutti mattoa saunakammarissa. Täti ja äitini leikkasivat vaatteita kuteiksi. Itse säästän edelleen lakanat yms kuteiksi.

    Ko.kangaspuut ovatten nyt äidilläni ja seuraava niitten paukuttaja taidan olla minä.

    VastaaPoista
  6. Räsymatto, kesä, laituri ja mäntysuopa!

    VastaaPoista
  7. Räsymatot ovat minunkin suosikkejani :) Ihanan kodikkaita ja värikkäitä.

    Minullekin tuli heti mieleeen että räsymatoista voi tehdä tyynyjä; uusimmassa Kotivinkissä näin juuri ohjeen räsymattolattiatyynyyn.

    VastaaPoista
  8. Kivoja ideoita, kiitos niistä! Minäkin muistan ne Parolan aseman tyynyt. Pitää kysellä, kuinka ompelu onnistui. Ei taida mennä normaalilla koneella.

    Tuollainen lattiatyyny olisi varmaan kiva. Nythän noita mattoja riittää, kun kesäkodissa on jo ennestään ihan hyvä edustus.

    Minäkin toimitan äidilleni osan vanhoista vaatteista kuteiksi. Itse olen tehnyt kuteista virkatun maton ja toinen suunnitteilla. Musta-valkoinen...

    Mukavaa helatorstaita!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!