torstai 30. syyskuuta 2010

Lehtikasassa

Meidän pihassamme kasvaa iso vaahtera. Joka syksy siitä saadaan reipas lehtisato. Tällaisella kuivalla viikolla on ollut nautinto haravoida lehtiä ja rakentaa niistä mahtavia kasoja, joihin on kiva hyppiä ja piiloutua. Tietynlaista väriterapiaa...


Meidän perheemme traditio on ollut vuosia piilotella lapsia näihin kasoihin. Lapsista on otettu jo vauvaikäisinä kuvia  vaahteranlehtikasoissa. Vaahtera lienee kasvanut näissä reilussa kymmenessä vuodessa, mitä olemme tässä asuneet, joten samoin on käynyt kasojen.


Pilviä taivaalle toi eilen kasojen vieressä lyllertänyt iso, lihava hiiri. Juu, eihän se ole iso juttu, mutta kun minulla on musofobia. Ei innosta haravoida ja kannella kasoja, jos sieltä hyökkää siimahäntä!


Onneksi talossa on metsästävä 8-vuotias jeppe, joka viritti liskut ja lupasi hoidella siimahännät!


 Taitaa olla aika siirtää kuistilla kesäänsä viettäneet sisäkukat lämpimään. Myrtti rehottaa lämpimän kesän jäljiltä. Mitähän tälle pelargonialle pitäisi tehdä, että saisi sen hengissä ensi kesään? Minulla ei ole viileätä sisätilaa, joten ajattelin viedä sen olohuoneen ikkunalaudalle. Pitäisikö sitä leikata nyt tai ehkäpä keväällä? 
Seuraavaksi painun pakkaamaan laukkua. Koneen nokka kääntyy huomenna kohta Köpistä. Kevään tuhkapilvien peruuttama reissu toteutuu vihdoinkin. Arvatkaapa, mitä 3-vuotias toivoo tuliaiseksi? No, ison kikkelin! (Ei meillä normaalisti ihan tällaisia juttuja tule. Tämä keksittiin siitä, kun lasten 3-vuotias pikkuserkku toivoo joulupukilta kitaraa ja isompaa kikkeliä...)


Että mukavaa viikonloppua kaikille!

8 kommenttia:

  1. Tuonne vois hypätä itsekin... ;-)

    Kivaa Köpistä!

    VastaaPoista
  2. No siinäpä sitä sitten onkin toivetta kerrakseen!!

    Ihanaa reissua teille, tee hyviä ostoksia. Ja nauti tunnelmasta! Mä niiden kaikkien rottinkisten pyöräkorien pauloissa hankin itsellenikin sellasen. Tres romantique :)

    Ai niin ja valtavan kiva idea kuvata noita lapsia ja vaahteranlehtiä.

    VastaaPoista
  3. Hyvää matkaa ! Ja hei, ihan hyvä toive pojallasi ;) Oishan se ikävää, jos kikuli jäisi pieneksi
    :D

    Meinasin ruinata sulta Boligliviä mutta oot jo varmaan Tanskassa ...

    :)

    VastaaPoista
  4. Hyvää matkaa näin myöhässä, toivottavasti oli kivaa!

    Ja minäkin haluan, että minut piilotetaan vaahterakasaan. Se olisi niin mukavaa.

    VastaaPoista
  5. Voi noita mukeloita:D
    Mukavaa matkaa köpikseen!

    VastaaPoista
  6. Kiitos matkatoivotuksista! Kivaa oli!

    Teija: Mä olen katsellut niitä Ricen värikkäitä ostoskoreja...

    Niina: Äh, hyvin olis kulkenut sullekin Bolig liv, jos olisin saanut viestin ajoissa. Sorry...

    VastaaPoista
  7. Mistä sinulla ei ole sivustosi katsottavissa mobiili-muodossa? Ei voi katsella mitään minun netbook.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!