perjantai 19. huhtikuuta 2013

Rankka viikko





Onpas ollut jotenkin rankka viikko. Kuopuksen vatsatauti ja sen mukanaan tuoma valvottu yö. Lisäksi mieliala on heitellyt laidasta laitaan, tai ojasta allikkoon (juu, ne hormonit). Mutta nyt ollaan onneksi perjantaissa.

Meidän keväämme toi ison muutoksen koko perheelle. Apinamies siirtyi pitkän yrittäjäuran jälkeen "toiselle töihin" ja se on tarkoittanut väliaikaisesti todella pitkiä päiviä. Mutta onneksi vain väliaikaisesti. Päätimme, että tämän tsemppaamme. Työn lisäksi hänellä on yksi apuvalmentajan pesti, joten aika usein on tuntunut siltä, että joku outo tyyppi käy meillä yöpymässä. Heh, ihan oikeasti.

No, en minä valita. Tämä on väliaikaista ja mikäs mulla on täällä neljän kullanmurun kanssa. Äiti vaan välillä väsyy ja huutoa kuuluu...

Tänään on kyllä koko viikon edestä ollut kivat fiilikset. Kässäkokouksemme kutistui kahden rouvan kokoukseksi, ja me vietimmekin aamupäivän kartan äärellä. Juu, kuvasta varmaan arvaatte, missä pyöräilemme viikon päästä! Ihanaa!

Aamun yllätyksenä lähetti seisoi ovella ja toimitti perheelle herkkuja illan Voice of Finland -hetkeen. Meillä on ollut tapana herkutella koko perheen voimin perjantaisin, ja nyt on eväät valmiina. Kiitos!

Rentouttavaa viikonloppua sulle ja mulle!

ps. Päivän valoisa hetki hyödynnettiin studiolla! Siis uusia tuotekuvia kaupassa!

I´ve had a hard week. The youngiest has been sick, I haven´t slept well – and the hormones have made my feel up and down. My husband has worked long hours, so I haven´t seen him much. 
But now it´s Friday and we´ve made plans for our trip with my friend. Quess what´s the destination?

16 kommenttia:

  1. No voih viikkoa, mutta kuulostaa tosiaan siltä, että illaksi jo paranee :) Ja ääk, mä en kestä, taas köpikseen!! Pääsenkö jäniksenä?? :))

    Mukavaa viikonvaihdetta♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyppäät jäniksenä käsimatkatavaraan. Mehän lennetään nopeasti ja edullisesti ilman ruumakamaa – ainakin mennessä...
      Mukavaa viikonloppua sinnekin!

      Poista
  2. Ihanaa, että on jotain mitä odottaa! Silloin jaksaa aina tarpoa hetken pienessä sumussakin :)Iloista viikonloppua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja onneksi nämä sumut ovat aika pieniä kuitenkin! Iloa sinullekin viikonloppuun! Tänään paistaa aurinko!

      Poista
  3. Hih, hauska tuo eka kuva. Ja voi ihanuus, mikä kevätreissu taas teillä tiedossa - sen voimalla tosiaan sinnittelee! Täällä kans sama, ex-yrittäjämies (ei ex-mies :)) on toisella töissä ja vaikka tulee kotiin, niin töitä pukkaa ja työreissua pukkaa, mutta kun viihtyy, niin kai mekin siinä sivussa. Mukavaa nachoilu-iltaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipa sitä pikkuhiljaa tottuu uuteen, yksi ja toinen! Kyllä minä mietin, että jos toinen olisi jatkuvasti aina myöhään töissä, millainen suhde lapsilla tulisi isäänsä...

      Poista
  4. Voi ei, ikävää! Mut onneks väliaikaista ja sulla on tiedossa supermukavaa. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuon supermukavan odottelu kyllä tsemppaa! Kiitos!

      Poista
  5. Hei pahoitelut kun mä vasta huomasin sun viestin! Mulla ollut kans aika mahdoton viikko. Neljän viiden tunnin unilla yrittänyt mennä ja nyt on veto erittäin veks. Kaipa tää tästä :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otahan iisisti viikonloppu ja nuku kunnolla! Muuten menee elämä huonoksi! Eikä tartte pahoitella, kyllä mä arvasin! =)

      Poista
  6. Oolallaa, köpis <3 kumpa pian taas pääsisi! Oletteko yötä vai ihan päiväseltään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä me ihan yövytään! Ehtii sitten vähän enemmän. =)

      Poista
  7. Rentoa viikonloppua toivottelen täältä ja vielä rennompaa tulevaa viikkoa! Ajattele, tasan viikon kuluttua rentoudutte Köpiksessä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tää tästä rennoksi muuttuu, kun kohta pääsen zumbaamaan... =)

      Poista
  8. Heh, mulla on tuo sama Aamuvirkku(u)-sarjis jääkaapin ovessa. Jotenkin niin ihana. :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!