torstai 12. elokuuta 2010

Vanhoja tuoleja, uusia pintoja?

Kesäkotiin on kertynyt sekalainen seurakunta erilaisia vanhoja tuoleja. Suurin osa tuli talon mukana, mutta osa on ostettu kirppareilta ja peritty sukulaisilta ja tuttavilta. Minä tykkään niistä, vaikka osa vähän nitkuu ja notkuu. Minun puolestani ruokapöydän ääressä vaikka kaikki tuolit voisivat olla keskenään erilaisia. 


Olen pähkäillyt, mitä tekisin näille punaisille retrohkoille jakkaroille. Viime kesänä päätin jo, että maalaan jalat valkoisella ja kannen vaaleansinisellä. Tänä kesänä en ollut asiasta enää ollenkaan varma. Saavat siis toistaiseksi olla alkuperäisessä asussaan. Tuolit ovat hyvässä liimassa, eivät siis heilu.


Toinen ehdottomasti kunnostusta vaativa projekti ovat nämä valkoiset tuolit. Niitä on neljä, ja kaikkien maali lohkeilee. Alla on kermanvärinen maali, ja olenkin miettinyt, minkä värin näihin heittäisi, kun saan vanhat maalit rapsittua pois. Verhoilu voisi myös olla vähän räväkämpi.


Mitäs ehdotat?
Loppukesää henkivien auringonkukkien myötä toivottelen ihanaa viikonloppua! Lilan ja keltaisen sävyt yhdessä ovat selvä syksyn merkki minun päässäni! Katsotaan, löytyisikö kangasarkusta jotain toteutettavaa näissä sävyissä!


ps. Nyt myös te anonyymit pääsette kommentoimaan!

7 kommenttia:

  1. Tuo verhoilu on mielestäni kyllä hyvä jos tuolit ovat valkoiset.

    VastaaPoista
  2. Kauniita tuoleja.Retrotuoli onihan ok.

    VastaaPoista
  3. ihana tuo punainen jakkara!! <3
    rakastan vanhoja tuoleja ja haalisin niitä ympärilleni kymmenittäin jos tilaa olisi :)

    VastaaPoista
  4. Heissan, vihdoin täällä lukusilla! Ihania postauksia :)

    Hmm, ehdottaisin tuolle jakkaralle, että jätät istuinosan punaseksi ja maalaat jalat valkosiksi? Ja sitten nuo toiset tuolit jättäisin myös valkoseksi. Jotain raitaa tai palloa vaan kankaaksi?

    Iloa viikonloppuun! :)

    VastaaPoista
  5. Mä tiedätkö pitäisin ne toistaiseksi ainakin tuossa alkuperäisessä asussaan. Ovat tosi hyvässä kunnossa ja siis ihanat!

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia kaikille ideoistanne! Luulenpa, että punaiset pysyvät toistaiseksi tuossa asussaan, mutta noita valkoisia hieman tutkailen. Notkuvat nyt jo hieman, eli jos pitää liimailla, voisi samalla hioa ja maalata. Uutta kangasta voisin joka tapauksessa nitoa!

    VastaaPoista
  7. Mä tykkään lohkeilevasta maalista, joten vaihtaisin valkoisiin tuoleihin vain jotkut iloisemmat kankaat :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!