torstai 26. elokuuta 2010

Loppukesän kukkijat

Loppukesä on meidän pihallamme parasta kukinta-aikaa alkukevään sipulikukkaloiston ohella. En ole koskaan onnistunut saamaan keskikesälle kaunista kukkapihaa. Ehkäpä tulevina vuosina tilanne hieman tasaantuu, kun istutin tänä kesänä muutaman pionin.


Tänä kesänä löysin uuden ihastuksen, asterin. Se on kaunis sekä istutettuna että leikkokukkana. Lykkäsin alkukesällä ruukkuruusun sinkkiämpäriin, ja se innostui jatkamaan kukintaansa pitkälle loppukesään. Taidan siirtää sen vielä kukkapenkkiin talvehtimaan.
Valkoisen syysleimun alun sain naapurilta. Nyt olen jakanut sitä jo useampaan paikkaan. Se, mikä viihtyy naapurissa, viihtyy useimmiten myös meillä. Kätevää, kun saa valmiiksi testattuja kukkia...
Sain kultapallon alun vuosia sitten ystävältäni Fiskarsista. Se on levinnyt ja kasvoi tänä vuonna nätisti jopa ilman tukia. Krassia olen kasvatellut joitakin vuosia, ja kerännyt aina siemenet seuraavaa vuotta varten. Itäminen on hieman vaihdellut, muuta kyllä aina joitakin varsia on lähtenyt kasvamaan.


Sisällä talossa kukkii naapurilta pelastamani orkidea, joka on jo kukkinut useamman viikon. Orkidea on yksi lempikukkiani!
Täällä sairastuvalla hörpin Anti-Stress-yrttiteetä ja yritän valvoa kärttyisän toipilaan läksyjen tekoa. Kukat valikoituivat tämän illan aiheeksi myös syystä, rauhoittavat kummasti levotonta mieltä. Onneksi pääsemme viikonloppuna hyvien ystävien seurassa kesäkotiin sienestämään ja nauttimaan alkusyksyn tunnelmista. Toivotaan, että tauti on siihen mennessä selätetty.
Leppoisaa ja rentoa syksyistä viikonloppua! Nautitaan syksyn väreistä ja tuoksuista! Sienimetsään nappaan mukaani kameran. Jos ei sienisaalista, niin jospa vaikka muutama onnistunut kuva...

6 kommenttia:

  1. Meillä on jo kaikki ihan nuutunutta. Kuivuudesta kärsinyt piha ei jaksa kukittaa näitä viimeisiään enää.

    Ihanaa iltaa sinne sohvalle :)

    VastaaPoista
  2. Kivaa kun vielä syksylläkin pihasta löytyy väriä. Meidän pihalla ei kuki enää mikään paitsi syyshortensia jos sekään enää ehtii kunnolla. Meillä tosin niin pieni pihakin ja vähän istutuksia. Ihailen naapurin pihaa joka piristää vieläkin värikkäillä kukillaan.

    VastaaPoista
  3. Onpas kukkaloistoa!
    Orkideakin virkistynyt, näemmä ;D
    Onneksi sä sen kukan otit! Meillä tuskin kukkisi...töissäkin tarjoteltiin josko ottaisin hoitaakseni talon kukat johon saatoin vain todeta, että puolen vuoden kuluttua niitä ei sitten muuten enää ole, jos joudun viherpeukaloimaan...

    Ha det bra :)

    VastaaPoista
  4. Ihanat kukat! Erityisesti krassi ja asteri ovat minusta kauniita ja kivoja.

    Metsässä ja niityllä onkin nyt vähän tylsän näköistä, sellaista väsyneen vihreää, eikä oikein enää kukkia. Odotan syksyn väriloistoa :)

    VastaaPoista
  5. Kaunista kukkaloistoa! Kyllä noissa mieli lepää tosiaankin. Miten osaisikaan tehdä puutarhan joka kukkisi varhaisesta keväästä loppu syksyyn... Rentouttavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Emilia: Minä olen yrittänyt kastella näitä viimeisiä kukkijoita, että jaksaisivat...

    Kirsikka: On se kiva, että naapurilla kuitenkin kukkii. Meilläkin naapurin kaunis kukkapenkki näkyy mukavasti ikkunasta!

    Hanni: Kiitos vaan tästä kaunokaisesta! Vieläkin kukkii oikein nätisti. Kiva uusi kuva sulla!

    Virkattu lintu: Tänään näin metsässä ensimmäisiä ruskan sävyjä aluskasvillisuudessa. Ihanaa!

    Sini: Kai se on oma taitolajinsa, että saa puutarhan kukkimaan koko kesän. Mutta en jaksa ottaa liian tosissaan tätä hommaa... Ruukkuihin sitten yksivuotisia vaan!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!