maanantai 30. elokuuta 2010

Kynttilänvalossa

Viikonloppuna polttelin kynttilöitä oikein urakalla. Kotonakin niitä kyllä kuluu syksyn hämärtyessä, mutta erityisesti ne sopivat kesäkodin rauhaan ja hiljaisuuteen (juu, on meillä joskus meteliäkin...).


Kynttilänalustoina kokeilen erilaisia viritelmiä. Täytyy toki huolehtia paloturvallisuudesta, mutta muuten minusta on kiva kokeilla erilaisia kirppislöytöjä kynttilöiden kera. Tällä kertaa pitkät kynttilät ja perinteiset kynttilänjalat jäivät vielä odottamaan kaappiin.
Täällä kotosalla tyhjentelen yhä nurkkia. Perjantaina menen yhdelle kirppikselle itse myymään ja ensi viikoksi varasin vielä paikan toiselta. Että jokohan saan makuuhuoneen nurkkien nyssäkät ja laatikot vähenemään. Loput sitten kiertoon! Tällaisesta rojuterapiasta tulee niiiin hyvä olo!

14 kommenttia:

  1. Samaisissa fiiliksissä täälläkin :) (Sekä kynttilöiden että kirpparin suhteen.) Eräs nurkka jo pullistelee laatikoista ja pussukoista, mutta en vaan ole saanut aikaseksi varata kirppispaikkaa! Tuo riivinrauta näyttääkin hauskalta kynttilälyhdyltä, pitää kokeilla, kunhan taas mökille mennään.

    VastaaPoista
  2. Tulisin kyllä enemmän kuin mielelläni penkomaan sinun kirppispinoa.

    Ihania kynttiläjuttuja.

    VastaaPoista
  3. Kauniita viritelmiä. Kynttilä on kotonaan melkein missä vain. Tosi tunnelmallinen tuo alinkin kuva.

    VastaaPoista
  4. Yritän päästä sinne kirpparille myös perjantaina! Tiirailemaan lähinnä tarjontaa :-) Monelta se muuten on?

    Täällä tämä tavaranpoistoterapia myös käynnissä ja hyvällä mallilla. Vähän pistän vielä parempia Huutikseen, loput kiertoon. Ovella odotteleekin kolme muovipussia Fidaan viemistä.

    (Mietin muuten joskus, kumpi on parempi = antaako Uffiin, Fidaan vai kierrätyskeskukseen? Miten ja millä perusteilla valita... Toistaiseksi Fida on vienyt mulla mielikuvavoiton. En tiedä miksi!)

    VastaaPoista
  5. Teija: Mun riivinrauta tarttui kirpparilta käteen, on jotain vanhempaa mallia. Toimii sisällä ja ulkona.

    Jonna: Keväällä järkkään taas pihakirppiksen ja sinne voisin laittaa kutsua tännekin!

    Kirjailijatar: Kiitos kiitos. Eka kuva on muuten vessasta, eli sinnekin se kynttilä sopii hyvin!

    Hannis: Kirppis on 10-12, mutta menen ajoissa. Toivotaan, että olisi kuivaa, koska se lienee pihalla. Mäkin olen miettinyt minne viedä ylimääräisiä. Fidaan olen minäkin vienyt ihan mutu-tuntumalla. Nähdään!

    VastaaPoista
  6. Ihana tuo ikkunakuva. Ihan kuin käynti toiseen maailmaan! Kaunis.

    VastaaPoista
  7. Samaa rojuterapiaa minäkin harrastan joka syksy ja kevät:) Tulee kummasti taas kaappeihin tilaa...uusille jutuille;D

    Kynttilöitä poltellaan täälläkin. Se on vaan niin mukavaa.

    Tunnelmaa viikkosi!

    VastaaPoista
  8. Kynttilöiden luoma tunnelma on kyllä jotain todella ihanaa! Mä myös olen taas alkanut sytyttämään kynttilöitä iltaisin, kun alkaa hämärtää :)

    VastaaPoista
  9. Tunnelmallisia kynttilöitä. Rojusta, ja tarpeellisestakin tavarasta, on ihanaa luopua. Ihan puhdistavaa = ) Se logiikka ei kuitenkaan sovi siihen, että jatkuvasti raahaan uutta rojua kirppiksiltä...

    VastaaPoista
  10. Voi kun kiva tunnelma tulee lyhdyistä. Toi raastin on hauska! Pitäisi itsekin poltella ahkerammin kynttilöitä, kun ensin malttais vähän rauhottua iltaisin tunnelmoimaan.

    VastaaPoista
  11. Huvilassa: Tuo pikkuikkuna on vessan ikkuna, ja kynttilä näkyy myös kivasti pihalle asti.

    A-L: Niinhän se on, että sitten voi hyvällä omallatunnolla kantaa taas uutta rojua sisään. Mukavaa viikkoa sullekin!

    Toukan äiti: Antaako toukka kynttilöiden olla rauhassa? Meillä alkaa jo helpottaa...

    Kotivalo: Mullakin tuo logiikka pettää tuossa kohden pahasti, eli kun menen myymään kirpparille, niin kyllä sieltä jotain tulee myös mukana. Mutta vaihtuupa ainakin tavara. =)

    Kirsikka: Sen takia minäkin tykkään kesäkodin iltahämärissä kynttilöistä enemmän, kun siellä malttaa rauhoittua illalla. Ei ole telkku pauhaamassa.

    VastaaPoista
  12. Ihanaa kynttilänvaloa syksyn pimeneviin iltoihin!

    VastaaPoista
  13. Näyttääpä tunnelmalliselta! Ostin muuten itsekin viime viikolla syksyisen värisiä kynttilöitä ja olen jo asentanut ne kynttilänjalkoihin. Pitäisi vielä päästä polttelemaan niitä...

    Ja täälläkin on niin monta kaappia siivottu! Vielä kun ikkunat tulisi pestyä (kyllä, jäivät keväältä pesemättä).

    VastaaPoista
  14. Kultsin kämppä: Sullekin mukavia kynttilähetkiä! Kiva kun kävit pitkästä aikaa, niin osasin taas sunkin ihanaan blogiin!

    Sini: Siitä vaan iltaisin rauhoittumaan kynttilöiden kera! Kohta ei muuten kukaan huomaa onko ikkunat pesty vai ei, kun hämärtää niin aikaisin! Ei stressata! Yksi asia kerrallaan!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!