sunnuntai 22. elokuuta 2010

Juotiinko teillä Viri-kaakaota?



Eilinen rentoutusreissu kirppikselle tuotti tuloksena mm. tämän Viri-kaakaopurkin. Sijoittelin siihen herkkujani, liitulakuja ja kuvailin purkkia kuistilla esikoisen kasvattaman paprikan ja oman myrttini vieressä. Myrtti oli muuten keväällä saamassa lähtöpassin, kun innostui tänä kesänä tekemään reippaasti uutta versoa. Lisätalvi sisällä siis edessä. Taustalla näkyy muuten yksi kesän kirppiksiltä löytämäni vanha laatikko. Niitä riittää...


Nämä Viri-kaakaopurkit kuuluivat lapsuuteeni. Äidillä on niitä vieläkin pitkä rivi. Hän säilyttää niissä keittiön erilaisia kuiva-aineita. Itsekin päätin aloittaa keittiössä projektin, jossa sijoittelen erilaisissa pusseissa lojuvia kuiva-aineita pelti- tai lasipurkkeihin. On paljon käytännöllisempää ja myös kauniimpaa. Mitähän tähän laittaisi, kun lakut on syöty?


Viikko on vierähtänyt kotona sairastuvalla. Kuopus alkaa olla kunnossa, mutta kaksi isointa sairastaa nyt. Minä olen hyödyntänyt ajan käymällä kaappeja, laatikoita ja pussukoita läpi. On ollut jotenkin rentoa, kun ei ole tarvinnut muistaa mitään aikatauluja, on vaan oltu. Eilenkin vietettiin leppoisaa elokuvailtaa poppareiden ja limun ääressä. Koko perhe yhdessä.


Mukavaa alkavaa viikkoa! Minkähän laatikon tänään tyhjentäisin?

12 kommenttia:

  1. kaunis purkki! en ole moisesta kaakaosta kuullutkaan :)

    teillä on ihana leikkimökki!!

    VastaaPoista
  2. Kaakaon nimeä en olisi muistanut kuolemaksenikaan, mutta tuo purkki on hyvin tutun näköinen :)

    VastaaPoista
  3. Ai se on Viri-kaakaopurkki. En olisi muistanut millään, mutta meillä on kaksi noita. Onkin kiva tietää, mitä ne ovat olleet.

    VastaaPoista
  4. Kyllä júotiin :)

    Meillä on kans mökillä noita purkkeja useita, ihania ovat!

    VastaaPoista
  5. Purkki on tuttu, mutta enpäs tiennyt alkuperää. Ihania noi on joka tapauksessa!

    Paranemisia sinne kaikille, nyt tuntuu olevan flunssia monessa blogissa liikkeellä.

    VastaaPoista
  6. Mummolassa juotiin aina viri-kaakaota. Oi että, tuli oikein nostalginen olo :) Hauskaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  7. Kiva blogi sinulla!

    Ovatko nuo kaakaopurkkeja? Meilläkin tuollainen oli lapsena aivan varmasti. Itselleni tuli yhtäkkiä mieleen sana virivirivanukas. Sellaistakin taisi olla silloin. Ihmisen muisti on ihmeellinen!

    VastaaPoista
  8. Luulin jo, että meillä juotiin, mutta en kuitenkaan muista tuollaista purkkia. Kiva purkki!

    p.s. Joko apinamies löysi liitulakut...;-D ???
    Mä täällä vesi kielellä...

    VastaaPoista
  9. Kiva tuo purkki. Tuttu kirppiksiltä, mutta kaakao ihan uusi juttu. Minäkin piristyin eilen ja siivosin vaatekaapit läpi. Syksyn mittaan käyn kaikki paikat läpi. Siitä saa sellaisen hallinnan tunteen elämälleen. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  10. Purkki on tuttu, että kai sitä kaakaotakin sitten on juotu!

    Blogissani on sulle jotain..

    VastaaPoista
  11. Heippa ja kiitokset kaikille kivoista kommenteista! Purkki tuntuu olevan melkoisen tuttu. Täytyypä kysellä äidiltä, oliko se 70-luvulla oikein hittituote. Itse kaakaon makua en muista, koska minä en ole koskaan tykännyt kaakaosta. Meillä veljeni lipitteli sitä...

    Teija: Kuulosti hyvältä tuo blogeissa liikkuva flunssa. Jospa meillä onkin sellainen blogiflunssa. Hih!

    Joana: Virivirivanukas... Hmm. Hyvin mahdollista. Olisi kiva törmätä kaikkiin lapsuuden tuotteisiin!

    Hanni: Vielä ovat liitulakut tallella. Tervetuloa maistelemaan. Apinamies karppailee ja mulla ei ole makeanhimo iskenyt! =)

    Sini: Hienosti sanottu, että paikkojen läpikäynnillä saa hallinnan tunteen elämälleen! Allekirjoitan täysin! Mulla kaappientyhjentämisvimma jatkuu vaan...

    Mannukka: Kiitoksia kovasti! Lämmittää mieltä!

    VastaaPoista
  12. Hyvää oli Viri - kaakao ,harmi vain että ei saa enään sellasta kaupasta :(

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!