keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Pientä joulufiilistä









Käsityöläinen aloittaa joulun miettimisen jo hyvissä ajoin – kesällä tai ainakin viimeistään syksyllä. Olen jo useana vuonna huomannut, että joulukuun koittaessa olen aika kyllästetty joulun koristeilla ja väreillä.

Tänä vuonna kotona vallitseva remonttikaaos lisää tunnetta siitä, että joulua ei tarvitse suuremmin koristella. Eihän se näyttäisikään miltään, jos rojuläjien keskelle virittelisi kauniita koristeita.

Tunnelmaa tuovat tässä vaiheessa kuitenkin jouluiset kukat. Hyasintit alkavat avata kukkiaan, samoin Lidlin halpislöytö, leikkoamaryllis, joka alle kolmen euron hintaan on viihdyttänyt jo viikon.

Talvista tunnelmaa haettiin viikonloppuna myös luistelukentältä ja ystävän kauniisti koristellusta kodista. Vielähän tässä ehtii omassakin kodissa, kunhan ensin saan maalausprojektin loppuun, Viimeistä seinää viedään, ja nyt kyllä jo tökkii. Mutta periksi ei anneta...

Ihania valoisia päiviä! Nautitaan pikku pakkasesta!

I haven´t found a feeling to decorate our home for Christmas much. I still have a lot of time, but because of the renovation it´s not the first thing on my mind. 

10 kommenttia:

  1. Tsemppiä remppaan. Mua kauheesti houkuttaisi maakuuhuoneen seinien maalaus, mutta yritän toppuutella itseäni, että on tässä ennen joulua nyt muutakin. Kummasti tulee talven tunnelmaa kun pääsee harrastamaan talvilajeja. Vaikka ei lumesta ole tietoakaan, niin meidän lähilaskettelukeskus on onnistunut loihtimaan tykkilunta niin, että eka rinne aukeaa huomenna. Ja sinnehän on heti päästävä fiilistelemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Loppusuoralla ollaan onneksi! Nyt sitten sitä tarvaroiden sijoittelua, verhotankojen laittamista yms. Meilläkin katseltiin laskettelukamat kuntoon. Jouluksi pohjoiseen eli sitten ainakin rinteeseen.

      Poista
  2. Joulukukat niin tuovat jo ihan pelkästään joulumielen. Juuri sain hankittua valkoisen amarylliksen, lempparini.

    Kivaa päivää sinne!!!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuuhkin tänään hyasintteja. Niin jouluinen tuoksu! Kivaa iltapäivää sulle myös!

      Poista
  3. Ennen vanhaan joulukin koristeltiin vasta ennen joulua. Eli meilläkin saattoi olla niin, että äiti oli laittanut joulun jouluaattoaamuksi koristeineen. Siispä ei tässä mitään kiirusta vielä ole :-) Mä olen ostanut myös kukkia, mutta hyasintteja ei ole missään. Ne on täällä kevään kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Meinasin juur lisätä, että mihinkä tässä kiire koristelujen kanssa. En tosin saanut adventtikynttilöitäkään "pystytettyä" ja tähdetkin on vielä laittamatta ikkunoihin. Ajattelin, että laittaisin ekana adventtina, mutta mutta...
      Mitäs siellä on joulukukkina?

      Poista
  4. Kaunita vaaleita sävyjä kuvissa! Joulukukista haaveilen itsekin... Hauskaa että remonttihommat hyvässä vauhdissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan, että mulla on nyt väritön kausi menossa. Ehkä se tasaa tätä remontin aiheuttamaa kaaosta... Välillä näin! Ja nuo ystäväni kodin kuvat ovat taattua valkoista Loving white -blogista!

      Poista
  5. Tsemppiä loppurutistukseen! Meikäläinen sai jo luvan sijoittaa rillit ihosiirrännäisen tikkien päälle nenälle ja arvaa mitä näin: kaikki meidän kodin ikkunat ovat tosi likaiset. Otin lasit pois ja näin on hyvä ja ryhdyin kauniita tunnelmallisia jouluvaloja ripustelemaan pitkin kotia ;-) kaikki hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nyt pitäisi ensin löytää kaikille tavaroille oma paikka ennenkuin pääsee kevyesti sisustelemaan.
      Silmämälasittomuus kuulostaa aivan oikealta ratkaisulta. Minäkin taidan aloitella tavaroiden siirtelyn laittamalla valoja uusiin ikkunoihin!
      Mukavaa loppuviikkoa ja toipumista sulle!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!