tiistai 16. joulukuuta 2014

Joulupuuhia rennolla otteella










Joulu tulee meidän kotiimme pikkuhiljaa. Viikonloppuna katselimme alakoululaisten joulujuhlaesityksiä. Ihania! Tänä vuonna meillä onkin vain yksi juhla, sillä kolme nuorimmaista on samassa koulussa ja yläkoululla vanhempia ei kutsuta juhlaan.

Olen paketoinut joululahjoja rauhassa. On kiva miettiä lahjan saajaa ja sitä, millaisesta paketista tämä tykkäisi. Kuvan paketti on ajatuksella paketoitu teinineidille.

Lapset kävivät mummolassa leipomassa perinteiset piparitalot. Keittiön uudella sivupöydällä on mukavasti tilaa koko kylälle. Löysin aiemmin kirppikseltä pussillisen duplo-hahmoja. Niitä on ollut kiva sujautella joulusukkiin. Duplot ovat meillä suuri hitti kesäkodissa. Hahmot saavat taatusti nimet (tosielämästä ja tuttavapiiristä) viimeistään ensi kesänä, mutta nyt ne asustavat piparikylässä.

Seuraavaksi kaivellaan paksumpaa toppaa ja hiihtovälineitä esiin, sillä me olemme lähdössä reissuun valkoisiin maisemiin. Rennolla fiiliksellä valmiiseen pöytään!

Rentoa ja leppoisaa viikkoa toivottelen sinullekin! Onko kiireitä?

Getting ready for Christmas. We are spending Christmas time in northern Finland, so I'm getting prepared little by little. No panic at all! What about you?

10 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa! Nauttikaahan siellä. Ahi meinas iskeä kun jostain blogista luin että reilu viikko jouluun. HUomenna kaupoille, ei tässä muu auta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaiken maailman ahit kannattaa unohtaa! Otat täsmäiskun kaupoille ja nautitte nyt uudesta kodista, jonka ei tarvitse olla ihan täydellisesti "julepynt"! Ihanaa joulunaikaa!

      Poista
  2. Noi isot Legot on niin ihania ja mitä muistoja niistä tulviikaan mieleen. Meillä ne kaikki ovat siististi pakattuna talteen tuleville lapsenlapsille ;-) jos elämä niitä meille suo. Kiireistä kyselit: kotona seesteisen rauhallista, hissukseen koristeltu kotia joulua vastaanottamaan ja kaikki lahjat hankittu hyvissä ajoin, takassa palaa tuli ja kynttilöitä poltellaan ja virkataan, tietty. Töissä valtava kiire näin joulun alla, mutta kohtahan se rauhoittuu ja saamme usean päivän levähdyshetken. Mukavaa reissua lumimaisemiin, terkuin Riitta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin täällä perkaan leluja vähemmäksi ja samalla mietin, mitä veisi mökin vinttiin jemmaan... Nämä duplot ovat tosin käytössä vielä!
      Ihanaa joulun aikaa sinulle, Riitta!

      Poista
  3. Uusi sivupöytä näyttää muuten hirmuisen kivalta tuossa ja on oikein kiva jouluasetelman alusta. :) Mukavaa rentoilua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sivupöydän kanssa tulee vielä pientä säätöä, vieressä on patterin termostaatti ja keskuspölynimurin yksikkö, mutta eiköhän se tuohon asetu... Rentoilua sinnekin!

      Poista
  4. Ihania juttuja siellä teillä!
    Täällä olen niin rentona, että hammaspaikatkin putoavat suusta. Nim. Juuri hammaspäivystykseen lähtevä...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi sua ja sun hampaita! Tsemppiä ja nähdään perjantaina! :)

      Poista
  5. Tässä mitään kiireitä, minullako...ei tänä jouluna!
    Mutta ihanalta näyttää uudessa siivessä, en malta odottaa, että näen livenä.
    Kivaa päivää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän sulla yleensä kiirettä ole... :)

      Ihmettelitkö noita papereita uuden puolen seinässä valokatkaisijan alla? Ne toimivat terassin oven ikkunaverhoina... Pientä säätöä siis vielä!

      Muhkua päivää sinnekin!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!