maanantai 8. joulukuuta 2014

Uutta energiaa!







Meidän muuttomme "länsisiipeen" tai "elintasosiipeen" etenee. Olen tyhjennellyt vanhan makuuhuoneen kaappeja ja siirtänyt osan tavaroista uuteen varastoon. Vanhoissa kaapeissa on lymynnyt niin iso määrä negatiivista energiaa, että ei uskoisi. Olen vuosikausia siirtänyt näiden kaappien läpikäymistä. Tuskaa se teki nytkin, mutta homma on suoritettu. Iso kassillinen kamaa odottaa kierrättämistä. Tosin samaan lauseeseen myönnän, että voisin olla vielä ronskimpi luopumisessa. Mutta tämä on hyvä alku!

Meillä otetaan jouluun valmistautuminen rennosti. Adventtikynttelikkökin on vielä väkertämättä ja olen jo poltellut iloisesti neljää kynttilää betonikynttilänjaloissa. Joulutähdet ovat jossakin hyvässä jemmassa, enkä ole niitä vielä löytänyt. Ehkäpä sitten viimeistään tammikuussa.

Lasten kanssa pystytettiin perjantaina joulukorttiverstas. Korttien tekeminen on kivaa, vaikka postiin päätyykin pieni määrä kortteja. Iski taas sellainen Marimekko-fiilis, kun löysin viime vuoden Marimekon jouluesitteen. Sanna Annukan talot koristavat minun lempparikorttejani.

Viikonloppuna haettiin uutta energiaa myös issikkatallilta. Tällä kertaa meillä olikin varsin jännittävä reissu. Mukaan mahtui yksi kunnon tippuminen, kaikkien hevosten säikähtäminen, auton pelkäämistä, hirviä ja peuroja. Tuli paljon uusia kokemuksia!

Mukavaa alkavaa viikkoa!

Ps. Kiitoksia kovasti kivoista kommenteistanne romuaarrepostaukseen!

We are moving to the new wing soon. I´ve been emptying our wardrobes. They are full of old stuff and I´ve felt that they are full of negative energy. Now that I´ve moved half of that stuff to the new wing, I feel a lot of new energy! Just like from our horse ride yesterday!
We made some Christmas cards with the kids. My version is made of a Marimekko pattern by Sanna Annukka. 
Have a lovely beginning of the week!

14 kommenttia:

  1. Kuulostaa kyllä tehokkaalta tuo siivoilu. Minulla olisi myös vielä yksi kaappi, jona huutelee kovasti raivaajaansa... En kyllä tiedä viitsinkö ennen joulua. Toisaalta sinne saisi sitten lojuvaa tavaraa, jos siivoaisi... Ja kortit ovat kauniita. Minä otin taas valokuvan ja nyt jännitän ehtivätkö kortit ajoissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sitä huomaa, että kun muuttaa ja on pakko siivota, tulee tehtyä ne viimeisetkin hommat, joita ei muuten olisi ihan pakko. Jospas sinäkin löydät tsempin siihen kaappiisi...

      Poista
  2. Kivat nuo talo-kortit!
    Aivan huippua, että sait tuollaisen monen vuoden kohteen siivottua.
    Minä raivasin tänään muutamat lehti/paperikasat keittiöstä ja johan kirkastui koko keittiö ihan silmissä. ;)

    Jännät ratsastukset teillä ollut. Minäkin kuulin siitä putoamisesta. Onneksi kaikki hyvin.

    Terkkuja iltaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talorouvan silmää miellyttävät talokortit! :)
      Tulen perjantaina ihastelemaan sitä kirkastunutta keittiötä!

      Poista
  3. danke für die tollen bilder, eine schöne woche wünscht angie

    VastaaPoista
  4. Mä oon katsellut meidän kyläpahasen Marimekkoa myyvässä kaupassa tota samaa talokangasta, mutta tiedän etten tykkää siitä varmaankaan enää joulun jälkeen, joten en ole ostanut :-) Jouluna se on aivan ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullekin tuo on ihan joulukuosi! Vai että sinä hipellät sielläkin Marimekkoa kaupoissa... Hih!

      Poista
  5. Katseeni kiinnittyi myös tuohon Marimekkoon♥ Mutta samaa mieltä kuin Hannis, taitaisi jäädä vaan joulukäyttöön, siis jos jonkun liinan siitä tekisin tai pari tyynyä :) Hienot korttitalkoot teillä ollut muutenkin! Kehtaanko sanoakaan, eilen lähti vasta tilaukseen meidän joulukortit ifolorilta, eikä edes yhtään jouluiset. Ensin piti tehdä itse, mutta Osku hyytyi jo mummun korttien jälkeen. Sitten ajattelin kirjoittaa kaikille joulukirjeen, (ehkä ensi vuonna) mutta inspiraationi oli kateissa. Äääh, näin nyt tällä kertaa ja hyvä tulloo kuitenkin :)

    I love ya pictures now and forever♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tuo korttien askartelu aika rankkaa puuhaa. Ei meilläkään mitään kymmeniä kortteja syntynyt, mutta hyvä niin, koska silloin menee yleensä sähellykseksi ja laatu kärsii... :) Ei noista korteista tarvi stressata, niinkuin ei koko joulusta mun mielestä!

      Poista
  6. Onpas kauniita nuo joulukortit, jotenkin niin just eikä melkein :)
    Minä olen ihan kanafani, joten kanakuva sai sydämeni pyörähtämään ympäri ♥
    Meillä on kuusi kanaa & kukko, niin ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kävin heti kurkkimassa kauniissa blogissasi!
      Minä tykkään tallilla seurailla noiden kanojen touhuja, ovat sympaattisia! Jos asuisin maalla, voisi minullakin olla kanoja... ja koira... ja heppoja...

      Poista
  7. Joulukorttitalkoot :) Hienoja kortteja tänäkin vuonna. Mä en taida askarrella isommin tänä vuonna, lapset saa tehdä, jos haluavat. Ja tietysti se pöytä on aarre, vai onko joku muuta mieltä ollunna???

    Kivaa päivää :)
    Palataan pikkujoulutreffistä vielä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, talkoot oli sellaiset vapaamuotoiset... Kyllä se pöytä aarre on, vaikka hieman pelkäsin, löydetäänkö sille yhteinen paikka. Pientä tuunausta kuitenkin edessä. Palataan pikkujouluista ja ihkua reissua sulle!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!