perjantai 12. joulukuuta 2014

Kurkistuksia!






Ensimmäinen yö länsisiivessä takana. Patjat lattialla, ja ympärillä paljon roinaa. Vanha sänky purettuna palasiksi kiertoon menossa. Uusi sohvasänky vielä mietinnässä. Tai sitten jatketaan lattialla patjoilla. Hyviä sohvasänkyvinkkejä otetaan vastaan!

Yläkerrassa tyhjeni meidän vanha makuuhuoneemme, jonne teinineiti on aloittanut muuttonsa. Huone on puunattu lattiasta kattoon, ja tavaroita siirretään yksi kerrallaan. Seuraavaksi kuopus siirtyy teinineidin vanhaan huoneeseen. Että kyllä sitä mööpelivalssia riittää täälläkin, termistä kiitos Jovelaan.

Muuttoon liittyy aina kärsimättömyyttä ja paljon pölyä. Tämä keskeneräinen vaihe, kun missään ei ole valmista nurkkaa, tuntuu hankalalta. Kaiken roinan keskellä tekisi jo mieli sisustella, laitella vähän jouluvaloja ja -koristeita, mutta ensin pitäisi saada tavarat paikalleen. Tällä hetkellä on hieman sellainen epätoivoinen olo, että kaikki tavarat eivät vieläkään mahdu taloon kunnolla. Edessä on siis lisää karsimista. Eiköhän se hyvä olo siitä tule hetken päästä, kun aloittelee jostakin nurkasta ja huone kerrallaan valmistuu.

Meidän lähimetsässämme tehdään metsätöitä. Paljon puita on kaadettu eli oksiakin riittää. Minä nappasin yhtenä päivän mukaani nipun havuja, joista yhdestä latvasta saamme kivan joulukuusen. Tänään otin vielä oksakarahkan, joka saa myös koristeita. Katsotaan mitä niistä syntyy...

Mukavaa viikonloppua! Pitäkää hatuistanne kiinni lauantaina!

ps. Pahoittelut hyvin harmaista kuvista. You know...

We´ve slept first night in our new wing room. On the floor in the middle of a lot of stuff. Upstairs our teenager is moving to our old bedroom. A lot of dust and boxes. It takes time but eventually something new will come up. Little by little...
Have a lovely weekend!

2 kommenttia:

  1. danke für die wunderschönen inspirationen, liebe grüße von angie und einen schönen freitag!!!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!