torstai 20. marraskuuta 2014

Remonttikuulumisia








Ajattelin näyttää muutaman kuvan "elintasosiiven" tilanteesta. Homma etenee, vaikka se ei ehkä ulkopuolisen silmissä näytä siltä. Viikonloppuna laitetaan jo lattiaa uuteen huoneeseen ja kohta päästään nostelemaan ensimmäisiä kalusteita paikalleen. Paneeliseinä saa vielä kuivua jonkun viikon eli sen maalaus tapahtuu muuton jälkeen.

Seuraavana on edessä monenlaisia valintoja. Valaisimia sinne tänne, kaappeja ja tärkeimpänä meidän nukkumapaikka. Toivottelen itselleni ja apinamiehelle pitkää pinnaa, sillä tiedän, että nämä valinnat eivät ihan aina käy yksiin.

Esimerkiksi valaisimissa toinen ajattelee teknisiä yksityiskohtia ja valon määrää ja toinen enemmän ulkonäköä. Arvaatte varmaan kumpi minä olen? Kuulostaako tutulta?

Iso osa uuden puolen kalustuksesta on jo valmiina, mutta muutama juttu on vielä mietinnässä. Ja onhan tässä muutamia valintoja jo tehtykin. Yksi minua jännittävä kompromissi on uuden huoneen lattia. Sanotaanko niin, että se ei ole valkoinen eikä ruskea... Se on siis paketeissa hankittuna ja asennus tapahtuu viikonloppuna.

Ulkovalaisimetkin ostettiin melko tehokkaasti Clasulta, kun nyt kerrankin sinne yhdessä päästiin. Minä olen tyytyväinen, ne ovat mustat! Mutta siis vielä paketeissaan. Clasulla on muuten hyvä valikoima valaisimia!

Paljon on siis tapahtunut ja tapahtumassa, mutta kuvissa vielä aika tyhjää ja tylsää. Eilen pääsin jo pesemään ikkunoita. Tänään jatkan varastoiden perkaamisella. Tavarat pitää saada tässä vaiheessa oikeille paikoilleen ja se edellyttää täyteen juntatun pihavaraston purkamista. Miellyttävää...

Ihanaa harmaata marraskuuta! Jospa se lumikin saapuisi jossakin välissä piristämään!

PS. Muistakaa synttäriarvonta! Remember the giveaway!

Some pictures of our renovation and the new wing. Not yet ready, but much has already happened. We still need to do many decisions together with my husband, and it´s not so easy all the time, cause one thinks more about technical details and the other one about exterior...
Have a lovely week of November!

12 kommenttia:

  1. danke für die bilder,einen schönen donnerstag und liebe grüße von angie

    VastaaPoista
  2. Onpas jo paljon valmista. Kun nuo näkymättömät ja hitaat pohjatyöt on tehty niin aika vauhdilla alkaa sitä näkyvääkin sitten tulla. Ja vaikka se valitsemisen vaikeus onkin ihan totta niin ajattele miten ihanaa on saada uutta (vaikka se olisi vanhaa uuttakin)!
    Lamppujuttujen kanssa mekin täällä jahkaillaan. Meillä on vielä vaiheessa kodinhoitohuoneen lamppuja ja teknisen tilan lamppu. Clasulta haen huomenna niitä kattolampun "runkoja" sillä niitä varten olen (asuntomessujen ja kässämessujen innoittamana) kokeillut VIRKATA varjostimia. Joku ei oikein usko että virkattu varjostin voisi toimia...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No toimii toki! Mullakin sellaisia on. Toki riippuu langan vahvuudesta, että kuinka paljon valoa päästää läpi! Clasun lamppujen rungot ja värikkäät johdot on kans kivoja.

      Poista
  3. Remppahan on jo tosi pitkällä! Tsemppiä loppurutistukseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt alkaa olla edessä kamojen asettelu uusille paikoilleen. Onneksi kaiken ei tarvitse olla hetkessä valmista, mitään ei ole jäämässä lumen alle! Mies kävi viikolla viemässä ison lastin kamaa säilöön mökille! Ehti viime hetkellä, lunta odotellessa...

      Poista
  4. Tosi hyvältä näyttää!! Laitahan lisää kuvia, kun lattia on paikallaan. - Täällä kärsitään helvetilllisestä selkäsärystä. Ikkunoiden lasitus kumaraisessa asennossa on ... abyssista, niinkuin Ilja asian ilmaisisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulehan myös käväisemään, kun kiireiltäsi ehdit! Otahan iisisti ja hoida selkä välissä kuntoon. Hierontaa ja venyttelyä...

      Poista
  5. Hienostihan homma etenee:) Olisko lattia vaikka harmaa? Mukavaa viikon alkua sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienosti arvattu... Kuvailen kunhan saan ensin maalia pintaan seinille ja kattoon!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!