maanantai 1. syyskuuta 2014

Ihana turhake







Viikonloppu sujui touhukkaasti. Sopivasti ohjelmaa, ihanien ystävien treffaamista ja sopivasti kotona rentoutumista perheen kesken.

Lauantaina olin ystäväni kanssa konttikirppiksellä. Myyjiä oli runsaasti, ostajia olisi voinut olla enemmän. Vaihtelimme kuitenkin tavaroita keskenämme niin, että kierrätysidea toimi oikein hyvin. Minullakin on iso kassillinen uusia vaatteita itselleni, koska eräs rouva oli muuttamassa Australiaan ja jakeli vaatteita puoli-ilmaiseksi. Muutama ihana paksu neule muun muassa.

Kuvissa näkyvä maidonvaahdotin oli myöskin ystävältäni saatu kirppisvaihtari. Olen sellaista jo toivonut joululahjaksi, ja kun se tuli vastaan jo nyt, on eka joululahja saatu. Ihana turhake. Nyt harjoittelen sydänten tekoa maitokahviin!

Kotosalla katon maalausurakka eteni niin, että otin työn alle inhottavimman osuuden, eli keittiön kaappien yläpuolen. Onneksi meillä on kunnon taittotikkaat, ja niiden avulla ylsinkin aika hyvin kaappien päälle. Keittiö oli kyllä aikamoinen näky, kun maalaushässäkän lisäksi laittelin perheelle lounasta ja siinä sivussa keittelin ensimmäistä omenasosesatsia.

Tänä vuonna meidän neiti hienokurkku, joka ei siedä sattumia jogurtissa eikä myöskään omenasoseessa, saa sileää tavaraa. Laitoin keitellyt omenalohkot blenderiin, ja hyvin toimi.

Ihanaa alkavaa syysviikkoa ihan jokaiselle!

A busy but nice weekend. Lovely friends. A flea market nearby. I was selling and at the end of the market we just exchanged the stuff. Now I have a lot of nice new clothes for the winter. And I got a milk frother to get lovely cafe lattes with hearts and so on. Happy me!
At home I painted the most difficult parts of the ceiling; above kitchen cupboards. Now it´s done!
Have a lovely beginning of the week!

10 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta viikonlopulta. Herkullisia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vaihteeksi kiva olla kotonakin viikonloppu mökkeilyn sijaan!

      Poista
  2. Moi!
    Teillä ollut mukavankuuloinen, tapahtumarikas viikonvaihde :-) Kuule, kysyisin tuosta vihertänsinisestä kaapista/lipastosta..oletko löytänyt sen mistä? Aivan ihana :-)
    -Sari-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heissan, lipasto on vanha Iskun tai Askon puunvärinen versio, jonka maalasin ja vaihdoin vielä nupit. Omaa tuunausta siis... Kiitos!

      Poista
  3. Harmi kun oli paljon ohjelmaa tuona viikonloppuna, olisi muuten voinut tulla pyörähtämään. Ihanaa, että sait niin hyvät saaliit! Ja turhakkeetkin on joskus tarpeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä voi tosiaan hemmotella itseään turhakkeilla! Luulen muuten, että näitä konttikirppiksiä järjestetään jatkossakin! Mukaan vaan seuraavalla kerralla!

      Poista
  4. Sun blogi on tosi kiva ja paljon hyviä kuvia :) Liityin lukijaksi, ja ajattelin linkittää oman blogini myös. Oma blogini on sisustuspainotteinen, ja oon suunnittelemassa omaa sisustusmallistoo, josta kirjottelen sinne välillä. JA siellä on myös arvonta nyt käynnissä!

    http://bytiahenriikka.blogspot.fi

    VastaaPoista
  5. Hei mä niin odotan kuvia tuosta valkoiseksi maalatusta katosta. Minä kun en saa tahtoani läpi vastaavasta mökille, en sitten millään. Jospa sun kuvat auttaisivat ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maalausprojekti etenee. Kohta on kaikki välit maalattu, ja sitten vain pikaisesti päällislaudat telalla. Kuvia saat taatusti nähdä! Minulla on jo nyt hyvä mieli projektista!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!