torstai 15. elokuuta 2013

Jotain valmista




Arki alkoi ja syksy saapui yhdessä päivässä. Uskomatonta, miten kelien muuttuminen osuikin juuri koulujen aloituspäivälle.

Minä olen juossut kotikylällä lapsia saattelemassa punaisissa kumppareissa ja örkkisateenvarjon alla. Ei hassumpaa, nämä vetimet ovat selvästikin nostaneet suupielet hymyyn!

Kotosalla keittiönpöytä on muuttunut kirjojenpäällystyspisteeksi, ja koululle palautettavia lippulappuja on aikamoinen pino. Wilman tunnukset toimivat taas, ja viestiä pukkaa!

Eka koulukuvauskin oli jo tänään, ja taituroin kirjaimia kuvaamon ruudukolle. Ei mun lempipuuhaa, kun en oikein välittäisi noista jokavuotisista kuvistakaan. Meillä niitä lojuu kaapissa aikamoinen määrä, vaikka yleensä valitaankin se pienin setti.

Minä olen kaivanut kässäkamani esille, sillä seuraava myyjäispäivä lähestyy. Kärpässienikauppa on mukana elokuun viimeisenä viikonloppuna Cafe Latte Spiritin Kartanon Kesäpäivässä. Tervetuloa moikkaamaan!

Kätköistä löytyy joitakin puolivalmiita hommia, joita olen viimeistellyt, ja kesällä käsiin tarttunut vihreä bambulanka on muuttunut räteiksi. Ihana sävy. Muutenkin olen selvästi siirtynyt kesän heleämmistä sävyistä murrettuihin, tummempiin syyssävyihin.

Mukavaa viikonloppua! Minä haaveilen jo sienimetsästä ja kesäkodin saunasta hyvässä seurassa!

ps. Nuo luomumunat kuvastavat tämän hetken inspiksiä ja fiiliksiä! Ihastelen!

The school has started with rain. I´ve been busy doing all the children´s school stuff. I still have had little time for my own handicraft projects. Autumn in my mind...
Have a nice weekend!

12 kommenttia:

  1. ..Täälläkin vähän samantyylisiä ajatuksia..

    Heeei, kiinnostaisiko kärpässienikaupan & annin pajan yhteistyö? Ollaanko yhteydessä sähköpostitse?!? Täällä on KIIIIRUS!

    Tunnelmaa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelmallista viikonloppua sullekin kiiruksen keskelle! Mailaillaan!

      Poista
  2. Samanmoisia koulunaloituspuuhia meilläkin. Sataa, ilmat on viilenneet ja syksyiset käsityöpuuhat kiinniostavat :O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei enää kiinnosta niin tuo puutarhapuoli, kun alkaa olla märkää ja meillä ainakin suurimmat kukinnat ohi. Tosin vähän olisi vielä viinimarjoja poimittaviksi!

      Poista
  3. Mulla on noi Tretornit mustana, vaaleanpunaisilla nauhoilla, ja ne on kyl söpöt =) Ja älyttömän hyvät jalassa, niin hyvät kun nyt kumpparit voi yleensä olla. Koulukuvat on ihana rasite. Toisaalta on niin kiva katsella niitä, mutta älytön määrä meilläkin neljästä lapsesta on niitä kertynyt. Vasta kuopuksen kohdalla on käytetty sellaista vuosikirjaa, mihin tallennetaan luokka- ja kaverikuvat vuosi kerrallaan. Voi sitten vanhana muistella, ketäs siellä luokalla olikaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nää mun Tretornit on aika kivat 4 euron kumpparit! Ja oikeasti tuo väri piristää!

      Meillä ei ole niitä vuosikirjoja ollenkaan, luokkakuvat lojuvat sekaisin yhdessä laatikossa. Kukahan ne arkistoisi jotenkin loogisesti? =)

      Poista
  4. Jännää, kun koulukuvaukset on heti lukukuvuoden alussa, niin täälläkin. Se ruudukko odottaa tuossa edessäni, pitää maanantaina palauttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tulivat mieleen sitä ruudukkoa täytellessä vanhan ajan lottokupongit!

      Poista
  5. Hei me ollaan tretorn-samiksii :)

    Niin se alko arki taas juu. Selvisimme hengissä täälläkin, vaikka muuta pelkäsin. Kieltämättä syksy saapui samalla! Kauniit kuvat oot taas napsinut♥ Kiva muuten kun postasit farkkukuteista. Oon pohtinut, että voiko farkkua virkata, vai tuleeko liian tönkköä. Mutta varmaan kun tarpeeks ohueksi leikkaa?

    Iloa syksyyn♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Farkku on kyllä tönkköä, eli aika kapeaksi (reilu sentti) saa kuteet leikata. Ottaa käsiin tuo virkkuuhomma, mutta onneksi sitä ei tarvitse tehdä tuntitolkulla! Kokeilemaan vaan!

      Opiskeluiloa sulle!

      Poista
  6. Aika jännä, miten sää muuttui niin äkkiä. Nyt on jo ihan syksyistä. Tai ei oikein tiedä, onko kesä vai syksy. Kävin lankakaupassa vähän katselemassa lankoja ja malleja. Mulla taitaa vaihtua virkkaus kohta neulontaan :) Mutta sä olet ollut taas ahkerana! Mukavaa elokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä koe olleeni mitenkään ahkera. Sen verran vähän on koukku heilunut... Mutta ei aina tartte! =)
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!