perjantai 3. joulukuuta 2010

Mistä syntyy joulutunnelma?



Juttelin tänään hyvän ystäväni kanssa joulusta ja ennenkaikkea lasten lahjoista. Ystäväni kokee pientä ahdistusta jouluun liittyvästä materiavirrasta, niinkuin varmasti moni muukin meistä. Jäin itsekseni pohtimaan, mistä minulle tulee paras joulun tunnelma. Tuleeko se tavarasta, uusista hienoista koristeista ja isoista lahjavuorista vai jostain muusta?


Olen ollut erittäin tyytyväinen menneeseen "kuivaan marraskuuhun". Turhat tavarat jäivät ostamatta, mutta mieli on ollut erittäin pirteä. Rojuterapian jälkeen olen pikkuhiljaa ripotellut kaikenlaista pientä jouluista ympärilleni. Tonttujen aika on vasta myöhemmin, ja vanhat, perinteiset adventtikoristeet riittävät tässä vaiheessa.


Uusimmassa Kotivinkin Joulu-lehdessä ihanan talon omistava Maria Jännes kiteyttää hienosti: "Minusta joulutunnelma tulee nysväämisestä." Hän aloittaa pienen "nysväämisen" jo syksyllä. Minä voisin allekirjoittaa saman. Pientä nysväämistä ja vanhoja perinteitä!


Tänään joulun tunnelmaa on syntynyt näistä tilkkupinoista ja niiden kanssa nysväämisestä. Lasten kanssa on luettu kirjastosta löytyneitä joulukirjoja. Beskowin Petterin ja Lotan joulu on yksi suosikeistani. Siinä muuten mallia eräälle kaksosten äidille, miten kaksoset kesytetään... Ja tietenkin olemme nauttineet pihan puuterilumesta. Luistimet on kaivettu esiin, ja mieli tekee lähijäälle!



Toivottelen kaikille ihanan leppoisaa viikonloppua, pientä nysväämistä ja ennenkaikkea rentoa otetta jouluvalmisteluihin!

15 kommenttia:

  1. Juuri naputtelin toiseen blogiin lahjoista kommenttia. Mullekin se joulu tulee nysväämisestä. Vaikkei meillä koristellakaan sen ihmeemmin ja kortitkin ehdin jo tehdä jne. Tyllerö on vielä onneksi niin pieni ettei osaa toivoa niitä lahjakasoja, kaikki kelpaa :) Sukuumme kuuluu pieniä lapsia aika paljon. Siihen vielä kummilapset päälle, joista osa onneksi alkaa olemaan jo teinejä. Olemme miehen kanssa tehneet periaatepäätöksen eli ne isoimmat lahjakasat ostakoot vanhemmat ja muut halukkaat, me yritämme antaa jotain -ei ehkä rahallisesti niin arvokasta, mutta mielestämme tärkeää ja käytännöllistä. Olen huomannut, että pääsiäiseen mennessä joulun trendiroinat unohdetaan, mutta afrikan tähteä pelataan monta vuotta :) tai luetaan Beskowin kirjoja kyllästymiseen asti. Tämä tonttu on ahkeroinut villasukkia, lapasia jne. - mun onni ettei mutsini lisäksi muut oikeastaan 'osaa' tai viitsi neuloa. Eräs prinsessa toivoi hopeista E-kirjainta ketjuineen ja sen kummit kävivät tänään ostamassa. Perheitä on erilaisia, veljeni eskarilainen saa kasan piirustusvehkeitä synttärilahjaksi nyt parin viikon päästä. Kotona ei ole vesivärejä tms, mutta poika tykkää kovasti innostuttuaan eskarissa. Toiveena oli tietty joku robottisydeemi mut sen hommatkoon joku muu. Joulutunnelmaan pääsin eilen etenkin seuratessani pientä kiukkuiitaa - sitä ihmetystä ja hämmästystä kun paikallisessa kauppakeskuksessa oli pukki liikkeellä. Muistui mieleen oma lapsuus, kun kaikki oli niin ihmeellistä ja uutta. Mukavaa viikonloppua sinnekin :)

    VastaaPoista
  2. Ihania sukkia :) En ole varma, onko minun kaava Tilda-kirjasta. Saattaapi olla myös yhdestä toisesta norjalaisesta joulukirjasta. Farkkusukkia minullakin työn alla, katsotaan koska valmistuvat.

    Tänä jouluna minulle on joulumieli tullut erityisesti nysväämisestä. Juuri nytkin mieluummin värkkäisin, mutta kun se koulutyö on saatava valmiiksi ;) Täällä vaan näköjään blogissa kuitekin huitelen ja pitkitän työhön ryhtymistä..

    Ihanaa ja rentoa viikonloppua. Päivällä oli aivan ihana lumisade, joka ylsi varmaan sinne toispuolellekin kaupunkii :)

    VastaaPoista
  3. Mukavaa nysväämisviikonloppua! :-)

    Meillä lapset saavat pukilta yhden lahjan, vanhemmilta yhden (yleensä jotain käytännöllistä) ja toisiltaan yhden (ja lisäksi tosin tulee monta lahjaa sukulaisilta ja tuttavilta).

    VastaaPoista
  4. Samaa nysväämistä kannatan minäkin :-) Ja tätä samaista asiaa muuten mietiskelin minäkin. Tänä vuonna olemme kyllä onnekkaita, kun on lunta. Ihana tunnelma koko joulukuun - toivottavasti!

    VastaaPoista
  5. Myös minulle se tunnelma syntyy todellakin kaikesta tekemisestä, etenkin jos sen saa tehdä rauhassa. Kodin siivoamisesta, leipomisesta ja koristeista ja pakettien maltillisesta laittelusta.

    Meillä muuten on myös joulukirjoja, joita on luettu kaikkina jouluina. Ainakin Koiramäen joulua, Virkun ja Vikkelän seikkailuja (mikä sen kirjan nimi olikaan) ja Heinähattua ja Vilttitossua. Tuo Petterin ja Lotan joulu on minulle tuntematon, mutta näyttää ihanalta!

    VastaaPoista
  6. Siitä nysväämisestä voisi kyllä kiteyttää koko joulun kasaan. Sitähän se on. Ensin ajatuksen tasolla, sitten pikkuhiljaa valmistellen. Lopulta työn tuloksista nautitaan ja joulu on saapunut. Ja nysvääminen; Ihana sana! :D

    VastaaPoista
  7. Voi, mulla on rempan takia ihan nysväämiset jäänyt nysväämättä;) Otan kyllä vahingon takas heti kun pääsen tästä mökkipahasesta.

    Ihania jouluisia juttuja sulla täällä;) Munkin tekis niin mieli virkata ja kutoa kaikenlaista, mutta musta on tullu niin allerginen, että pitäis alkaa miettimään jotain erikoislankoja:/

    Mukavaa viikonloppua ja itsenäisyyspäivääkin!

    VastaaPoista
  8. Olipas kiva postaus, olen henkeen ja vereen kaikkea tilpehööriä vastaan ja keräilen pääasiassa vanhaa ja tunnelmallista tavaraa, uutta krääsää harvemmin. Muksuillekin on pyritty ostamaan jotain järkevää ja hyvin hallittu määrä, eivätkä ole koskaan valittaneet. Olen myös nysvääjä, nautin kaiken pienen tekemisestä ja siinä samalla kun joululaulut soi ja kynttilät palaa on tunnelma oikeanlainen, toinen mistä tulee joulumieli on yhdessäolo. Ennen joulua tehdään paljon yhdessä, kohotetaan koko perheen joulumieltä ja saadaan aikaiseksi, tulee sellainen me-henki, se on parasta.

    VastaaPoista
  9. Itsestäni lahja täytyy olla lahjan saajan oloinen. Ei vaan mitään turhuuksia nurkkiin heitettäväksi. Kummilapsia meillä on paljon joten lahjoja tulee hankittua vaikka millä mitoin. Emme osta lapsille esimerkiksi koskaan videopelejä. Jos ostamme pelejä ne ovat lautapelejä. Kirjoja tykkään ostaa myös paljon. Käsin tehdyt asiat ovat myös tärkeitä. Joskus annamme lahjaksi vaikka tekemistä. Kerran annoimme "lahjakortin" lahjaksi kahdelle kummilapsellemme. Veimme heidät Heurekaan (meiltä kotoa matkaa n. 200km) ja vietimme yhdessä kivan päivän.

    Ihanaa nysväämisviikonloppua teillekin sinne.

    VastaaPoista
  10. RuusuLiisa: Mulla taas on sellainen kaiken osaava äiti, joka neuloo kaiken mahdollisen tarvittavan. Itse yritän sitten välissä neuloa jotain hömppää omaksi ilokseni, mutta ne hyötykamat hän yleensä tekee. Minäkin jätän yleensä ne trendikamat muiden hankittaviksi, ja ostelen tai teen jotain klassisempaa... Teidän neiti alkaa olla ihanassa iässä, joulu on taatusti täynnä pieniä ihmeitä!

    Merja K: Juu, täälläkin satoi ihanan pehmeää puuteria! Meillä muuten nuo apinamiehen vanhoista farkuista tehdyt sukat olivat suosituimpia, vaikka ensin ajattelinkin tehdä sellaisen vain pojalle...

    Vekarus: Kiitos samoin. Täällä taatusti nysvätään jotain!

    Hannis: Todellakin tämä luminen alkutalvi on ollut ihme! Ei paljon tarvitse kummempia koristeita tähän maisemaan! Niin kaunista!

    Tuulella: Joulutekemisissä on minunkin mielestäni tärkeää tuo rauhassa tekeminen. Jos väkertää paketteja puolisalaa yötä myöten paljastumista peläten, on tunnelma kaukana. =) Kivoja kirjoja teilläkin...

    Emilia: Minäkin tykkäsin tuosta sanasta! Koko se juttu Kotivinkki Joulussa oli hyvä! Suosittelen!

    Mari: Ensi vuonna sitten nysväät! Tosi harmillista tuollainen allergia. Taisi muuten RuusuLiisa kirjoitella samasta ongelmasta. Sitten vaan testaamaan, mitä lankoja voit käyttää. Joku varmasti sopii.

    Sarppu: Just noin! Aistin tunnelman tuosta tekstistäsi!

    Villasukka: Nuo yhdessä toteutettavat lahjakortit ovat todella hienoa idea!

    VastaaPoista
  11. Suuri kiitos arpjaisvoitostani. Tunne oli huimaava,kun kuulin että olen voittanut, henkilö, joka ei koskaan voit missään. Lähetän mailia pian. Kiitos vielä sinulle.

    Mulla on nää päivät mennä hurahtaneet niin nopeasti, etten oikein ehdi mitään tekee.
    Jouluvietosta vanhan äitini kanssa ei oiken meinata päästä yhteiseen komromissiin, vietetäänkö mökillä vai nykyisessä kodissa. Olen tullut nyt vähän siihen tulokseen, että vietän jouluni omassa kodissani.

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana postaus ja täytynee hommata tuo kotivinkki. Tuntuu olevan niin mielenkiintoinen artikkeli. Jospa keskittyisi vaan nysväämiseen ja unohtaisi kaupallisuuden.

    VastaaPoista
  13. Juuri nysvääminen on parasta! :) Sitten vaan jossain vaiheessa huomaa, että aika loppuukin kesken ja nysväykset on heivattava ja on ryhdyttävä tositoimiin...Se on harmi, jää moni ihana pikkuasia ja suunnitelma toteutumatta. Mutta aika on rajallista, valitettavasti.

    Kun muistaisi nauttia kauneudesta tässä joulun alla, juuri lumesta ja kynttilöistä ja kaikesta suloisesta ja jännittävästä. Onnellista joulunodotusta sulle!

    VastaaPoista
  14. Villasukka: Sieni on paketissa lähdössä postiin, kunhan saadaan pyhät juhlittua...

    Kaaponkammari: Nysvätessä tulee muuten niin hyvä olo, että tuo joulun kaupallisuus väkisinkin unohtuu. Mua naurattaa nämä kauppojen mainoskampanjat veronpalautusten kalastelemiseksi...

    Satu: Nysvääminen vaatii tosiaankin aikaa. Kun ajoissa aloittaa ja suunnittelee hyvin, välttyy (toivottavasti) paniikilta! Mukavaa joulunalusaikaa sullekin!

    VastaaPoista
  15. Nysvääminen kuulostaa tutulta. Miten useasti jäänkään nysväämään kun muu perhe hiipii untenmaille :) Joulu ei synny tavaroista tosiaankaan...päin vastoin vie sen ikkunasta mennessään :) Kukkaset, ruoka, musiikki ja kynttilät siihen on oikeastaan joulu noin ulkoisesti kiteytetty. Läsnäoloa olisi varmaan meille se oikeampi sana :)
    Hyvää itsenäisyyspäivää sinulle :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!