torstai 4. maaliskuuta 2010

Nurkat puhtaiksi!

Kevätpuhdistus on hiipinyt taloon. Kovasti tekisi mieli raivata tyhjää, puhdasta tilaa. Tähän liittyen päätin vihdoinkin siivota ruokapöydällämme jo kaksi viikkoa lojuneen ompelukoneen pois. Mutta samalla iski pieni viime hetken tehtailu päälle.

Pöllöpojat Huugo ja Peetu syntyivät. (Kuinkahan monta Peetua tänä vuonna kastetaan?)



Samaan syssyyn pyöräytin myös muutaman sydämen. Lisäksi viimeiset irrallisina pyörineet pyörylät saivat kodin.

Nyt olen saanut toteuttaa värikästä kauttani sydämeni kyllyydestä. Huh, aika värikästä, vai mitä? Nämä kamat asettuvat kyllä hieman eri puolille taloa, lähinnä lastenhuoneisiin, eli kokonaisuus ei ole ihan näin värikäs. Hieman jo kaipaan selkeyttä tämän värikauden jälkeen tai keskelle.


Sain tämän neljännen kansion neljännen kuvan haasteen Vilttitossu Ryysyseltä. Tällä kertaa en laita haastetta eteenpäin, se on sen verran jo kiertänyt.


Kuva on otettu viime kesänä kesäkodistamme. Kesäkodin leikkimökki on rakennettu kierrätysperiaatteella kaikesta siitä, mitä mökin remontin jäljiltä oli jäänyt. Tässä leikkimökin ulko-ovi, joka pyöri nurkissa. Palaan sisäosiin ensi kesänä.
Tässä lumikinosten keskellä on kiva haaveilla kesästä ja kärpäsistä! Odottelen kovasti, että pääsen pyörimään kesäkotiimme kameran kanssa.

Mukavaa maaliskuun viikkoa ja kiitoksia kovasti viime postauksen keskustelusta!

13 kommenttia:

  1. Voi miten ovat ihanat, pöllöset ja pyörylät ja kaik! Mulla on ompelukone parkissa keittönpöydällä ja tuhatsata projektia, joten siinä se taitaa nököttää vielä tovin.. Taidanpa lähteä puuvillalankakaupoille ja pyöräyttää pari pyöryläistä tyynyä näistä sinun ihanuuksista inspiroituneena!

    VastaaPoista
  2. Suloisia käsitöitä siellä taas! Pöllöt on niin ilmeikkäitä. Mulla jäi pöllön ompelu yhteen vaivaiseen hirviöpöllöön.. :)

    Ai niin, tyynyt on kanssa kivat!

    VastaaPoista
  3. Ihanat pöyrylät pistivät pään mukavasti pyörälle.

    VastaaPoista
  4. Voi hitsi, miten ihania juttuja olet taas tehnyt!! Miten sä ehdit? Tuo vihreä tyyny on ihana.

    VastaaPoista
  5. Vallan mainioita värejä. Kivasti koristvat pyörylät tyynyjä. Ja nuo pöllöt... Voi söpöys!

    VastaaPoista
  6. Ihkuja, ideana vielä heitän: valkoinen virkattu peitto, sellainen pitsinomainen ja siihen vielä pienempiä värikkäitä pyörylöitä? Olikohan Zara Homessa sen tapainen.... Mun käsityö termistö ei sitten ole kunnossa, joten yritä ymmärtää :)

    VastaaPoista
  7. Värikautesi on ihana! tuli mieleeni että pitäisit ehkä tästä http://attic24.typepad.com/weblog/
    käyn siellä usein ottamassa värikylpyjä, kun en itse ole niin värikäs.

    Minullekin tuppaa käymään noin, että raivatessa ryhdynkin vielä johonkin pikku puuhan, ja raivaamatta jää.

    VastaaPoista
  8. Erika: Pyörylät ovat ihania fiilistöitä. Nopeita ja niissä voi käyttää niitä värejä, jotka kulloinkin inspaavat. Suosittelen.
    Teija: Mitäs Oskari tykkäsi hirviöpöllöstään? Laitas kuvaa blogiisi!
    Jokke: Aika päätäpyörryttävät ovat nuo tyynyt väreineen. Huh...
    Mannukka: Vietän täällä kotosalla hoitovapaan helpointa vuotta, kun pienin on kaksi ja risat ja seuraava neljä ja risat. Leikkivät kivasti keskenään, eli minä revin sitten touhuaikaa kaikista mahdollisista raioista. =)
    Tirpana: Pöllöt ovat muuttamassa muualle, mutta ehkä mun pitää muutama vielä tänne kotiin tehdä. lapset saavat sitten itse valita kankaat.
    Sari: Sun Zara Home -postauksessa taisi vilahtaa se peitto. Pisti silmään, söpöläinen. (Siis peitto ja sinäkin, heh...)
    eilen tänään huomenna: Kiitos linkkivinkistä. Kivaa katseltavaa!

    VastaaPoista
  9. I love your blog a lot.
    have a nice dag.
    greats from Holland from stipje

    VastaaPoista
  10. Kerrassaan ihanan värikästä! Mehevää ja pirteää. Täälläkin on pistetty huiskinhaiskin ja siivoiltu kaappeja ja uusittu sitä sun tätä :) Aurinkoisia kevätpäiviä sinne!

    VastaaPoista
  11. Margarita: Thank You very much! Nica to have You here.
    Sini: Kiva että sullakin on siivousenergiaa. Raivaamisen jälkeen tulee niiiin hyvä olo! =)
    Kotivalo: Näitä värejä voi sitten katsella harmaana päivänä. Nyt auringon keskellä ne ovat aika räikeitä!

    VastaaPoista
  12. Kaikkea ihanaa, mielenkiintoinen blogi. Piipahdan uudestaan :)

    Pöllöt ovat mainioita ja värikkäitä.

    Tykkään.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!