sunnuntai 16. elokuuta 2015

Äkkilähtöjä














Meidän kesäkotiimme on noin tunnin ajomatka kaupunkikodista. Minusta on ihana, kun voimme melko pikaisella päätöksellä hypätä autoon ja lähteä ilman suuria ennakkovalmisteluita. Kesäkodissa on valmiina perusvaatteet, hammasharjat sun muut arjen tarvikkeet. Kotoa tulee yleensä tarkistettua jääkaapista jotain mukaan.

Tänä viikonloppuna osalla perheestä oli menoja, joten hyppäsin autoon kahden apinalapsen kanssa. Välillä on kiva mennä pienemmällä porukalla näin isossa perheessä. Elämä on melko erilaista, kun ei tarvitse miettiä koko perheen ruokia, ja muutenkin meno rauhallisempaa.

Kuopuksen ja pojun kanssa nautimme rantaelämästä, söimme helposti ja herkuttelimme sekä samosimme metsissä. Kantarelleja, mustikoita ja vadelmia riitti kotiin asti tuliaisina.

Syyskesän tunsi muun muassa sirkkojen sirityksestä, viilenevistä illoista ja lainehtivista viljapelloista. Tykkään, tykkään...

I took a quick leave to our summer house with two kids. It´s different in a smaller group. Quality time. We had a lovely summer weekend, a lot of sunshine and outdoor living! I love the feeling of these last summer days!

14 kommenttia:

  1. Ihanan rentoa meininkiä. Me käytiin Haukilahden koirauimarannalla ja kyllä Nuppu koirallamme oli hauskaa ja niin oli meillä aikuisillakin, kun sen hyppelyä naureskelimme. Kivaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienet ilot tuovat kummasti väriä arkeen! :)

      Poista
  2. Nää sun kuvat on aina yhtä ihania! Ja allekirjoitan se, että välillä on kiva reissata pienemmän porukankin kanssa. Jännä miten erilaista se onkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos JOnna! Pitäisi varmaan useammin järkkäillä pienen porukan reissuja eri kokoonpanoilla!

      Poista
  3. Kuulostaa ihanalta. Äkkilähtö fiiliksen mukaan ja suht pienillä matkavarusteilla on luksusta. Ja ah, mikä paikka teillä on - kaikki on niin kaunista siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos, Pilvi! Jossain vaiheessa väsyttiin pakkaamisiin ja päätettiin hankkia kesäkoti, nimenomaan niitä helppoja äkkilähtöjä varten!

      Poista
  4. Kaunista kesätunnelmaa. Katseeni vangitsi tuo ihana idea laittaa kukka tuohikoriin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä etsin suojaruukkua kukalle ja tuo tuohikori oli juuri sopivan kokoinen! Nyt se ilahduttaa jo kaupungissa!

      Poista
  5. No mäkin tykkään! Onneks mulla on kaikki te vertaishenkilöt täällä. En muuten kestäisi Vehkosuolta paluuta järjissäni. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi syksyä ja ihanaa mökkiaikaa on vielä hyvä tovi aikaa! Tykkään syksystä kovasti!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!