torstai 4. syyskuuta 2014

Remonttiväsymys







Meillä eletään remontin keskellä. Kylmän kuistin ja varastojen remontti etenee toki – mutta hitaasti. Välillä tulee päiviä, jolloin iskee remonttiväsy. Ei jaksaisi näitä joka paikassa lojuvia läjiä eikä joka huoneeseen sijoitettuja ylimääräisiä kamoja. Eikä sahanpurua, joka tulee sisälle asti.

Remontti etenee tällä hetkellä vielä rakenteissa ja teknisissä yksityiskohdissa. Parempi kuitenkin edetä kaupungin ohjeiden mukaan kuin tehdä jälkikäteen muutoksia.

Minä haluaisin jo suunnitella pintoja ja sisustaa. Kotiin on kertynyt pieni määrä tavaraa odottamaan uusia tiloja. Ja päässä on vino pino ideoita...

Me aikuiset muutamme remontin jälkeen tuohon uuteen tilaan. Siitä tulee yhdistetty makuuhuone ja toinen oleskeluhuone televisioineen. Nukkumispaikka tuo hieman haasteita, koska en halua nuorisoa pomppimaan sänkyymme pleikan pelaamisen lomassa. Jokin päiväksi kasaan menevä malli pitää löytää. Pystyykö vuodesohvassa nukkumaan? Onko vinkkejä?

Yläkerrassa lapset saavat kukin oman huoneen. Niihinkin on suunnitteilla jotain pientä uutta. Omat huoneet on luvattu lapsille marraskuun alussa. Katsotaan, nukummeko me apinamiehen kanssa olohuoneen sohvalla hetken aikaa.

Miten te muut remontoijat tai talon rakentaneet olette jaksaneet keskeneräisyyttä ja jatkuvaa sotkua? Hyviä vinkkejä otetaan vastaan...

ps. Nuo kananmunat edustavat ihanaa rauhallista järjestystä...

We are living in the middle of our renovation project. It´s proceeding, but slowly. Every now and then I´m fed up with the project and the stuff that is in every room. I would like to paint and decorate already but it takes time... I already have something little for the new room that is going to be our bedroom and a mixed tv room.

18 kommenttia:

  1. Hei! Meillä nukuttiin pitkää remonttia paossa Ikean Tomelilla-vuodesohvassa. Mainio sänky kahdelle reilun kokoiselle aikuisille. Sängyn vuoksi ei ollut kiirettä omaan makuuhuoneeseen. Ainoastaan sen sijainti anoppilan yläkerrassa aiheutti vähän ........ hmm. Tomelillaahan ei enää ole myynnissä, mutta Ikeasta varmaan löytyy vastaava paksun patjan vuodesohvamalli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva tietää, että nukkuminen onnistuu vuodesohvassa. Kiitos!

      Poista
  2. Ei sitä jaksais, jos pitäis tehdä kaikki uudestaan. Varsinkin kun täytyy rahasta pihistää ja siksi remontti venyy vuosi, kaksi, kolme… Nimimerkillä lopputarkastus laajennusosaan tekemättä. Mutta kai siinä näkee sen valmiin silmissään, että jaksaa ohittaa ne rojuläjät ja kaiken keskeneräisen. Ja sitten kun sitä ei kestä, menee hermo ja alkaa taas tapahtua. Lykkyä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se varmaan on, että välillä menee hermo ja silloin saa aikaan jne. Ja mä voin hävitellä tässä odotellessani näitä romuläjiä rankalla kädellä...

      Poista
  3. Kyllä se pakkaa aina välillä tuo remonttiväsymys rempan keskellä iskeä...no onneksi meillä ei ole ramonttia menossa....ainakaan tällä hetkellä..:)
    Vuodesohvasta sänkynä en osaa sanoa mitään, mutta olen kyllä sitä mieltä, että sängyn pitää olla kunnon sänky, missä on hyvä nukkua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä luulen, että meillä joudutaan nyt tekemään kompromissi tuon nukkumisen suhteen, että saadaan koti toimivaksi. Lopulta ehkä nukutaan patjoilla lattialla... :)

      Poista
  4. Kyllä vaan painaa. Sen takia olenkin alkanut toistella "The bags under my eyes are chanel"-mantraa jos edes hetken tuntuisi hohdokkaammalta :D Itse ollaan nukuttu lattiapedissä jo useampi viikko :D) Tsemppiä kovasti, onneksi se remppaväsy on usein ohimenevää sorttia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tänään tuntuu jo vähän paremmalta... Ja se lopputulos taatusti sitten on tämän välivaiheen arvoinen!

      Poista
  5. Oiii, tsemppiääää! Pitäkää vaan lopputulos kirkkaana mielessä, niin josko sitä sillä?? Jeps, yhdyn kyllä ihan tuohon, että ei sitä pölyä ja p....aa jaksais loputtomiin, mutta kyllä se sitten palkitsee! Taatusti! (Ja kiva on myös suunnitella sisustusta ja keräillä kaikkea pientä odottamaan remontin loppumista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa minä mietin, että kyllä se on se lopputulos, mikä saa jaksamaan. Ja tuollainen fiilistely, että miten sisustaa. Ajattelin jopa tehdä pienen idistaulun itseäni tsemppaamaan...

      Poista
  6. TSEMPIT täältäkin. Muistan hyvin, eiku erittäin hyvin sen olon... Mutta sitten muistan myös sen helpotuksen olon kun se kaikki oli ohi - valmis... Phuuh!

    Sängyksi tuli mieleen semmoinen seinään nostettava sänky, minkä laskee yöksi alas... ;) Onkohan missäään sellaisia oikeesti...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä niitä seinälle nostettavia sänkyjä on, mutta minä haluan päiväksi jonkin istuttavan mallin, kun siinä on tv. Mutta on niitä... :)

      Poista
  7. Tuttuja fiiliksiä. meillä on täällä rakentamisajan ahtaassa vuokrakämpässä ahdettuna tavaraa ison talon tarpeiksi. Koitan hillitä kaaosta jatkuvalla järjestelyllä ja pitämällä jotkut tilat mahdollisimman viihtyisinä ja kivannäköisinä saarekkeina, joissa oleillessa ei huomaa, että eletään raksa-arkea. Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jatkuva järjestely on varmaan avain jonkinlaiseen järjestykseen. Viihtyisä saareke kuulostaa hyvältä idealta! Täytyykin kokeilla!

      Poista
  8. Tsemppiä vaan remppaan! Juuri tässä mietin että alkaakohan tähän remppakaaokseen jo vähitellen...tottua? Että ollaan eletty jo pidemmän aikaa keittiössä hellan ja vesipisteen välissä, yläkerran makkarissa on käyty nukkumassa ja telkkaria on katottu vierashuoneessa kaikkien kasojen keskellä...Tosin me ollaan vaan kahdestaan, että sikäli helppoa. No koira asettaa vaatimuksensa rempan tekoon sillä se pelkää sirkkeliä , naulapyssyä ja kiviporaa. Ja nyt kun keskikerros alkaa olla listavaiheessa ja pian pääsisi siivoamaan ja sisustamaan niin minulta vietiin umpisuoli! Ei raskaita hommia pariin viikkoon.Malttaakohan sitä?
    Mukava irtiotto rempparupeman keskellä oli viikonloppu toisella paikkakunnalla. Siinä pääsi kyllä irti remppailusta ja sitten olisin kiva palata kotiin jatkamaan hommia. Ja ollaan me paettu joinakin iltoina elokuviin tai ulos syömäänkin. Jätetty kaikki remppahommat tekemättä. Sekin on joskus ihan viisasta. Kotona kun ne hommat on aina esillä, ei silloin osaa rentoutua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi sua kun umpparikin siihen samaan syssyyn! Kai siihen ajan myötä tottuu. Pitkää pinnaa tämä remppaaminen vaatii ainakin... :)

      Poista
  9. Voimia remonttiin ja levollista viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänään on tapahtunut niin paljon, että nyt on ihana suunnata viikonloppuun, tosin touhukkaaseen sellaiseen! Laitan sulle mailia viikonlopun aikana. Olet ollut mielessä! :)

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!