lauantai 17. toukokuuta 2014

Pienin askelin vai isoin harppauksin?










Askeleet jatkuvat! Pienin askelin eteenpäin, vaikka mieli tekisi harppoa isoin Saapasjalkakissan harppauksin!

Tuhannet kiitokset viime postauksen vinkeistä. Kookosöljy on hyvässä käytössä. Tämän viikon paras löytö on tuo eksoottisen makuinen herkkuleipä, jossa jälkiuunileipää, kookosöljyä ja avocadoa. Kokeilkaapa. Nam!

Rojuterapiaakin olen harrastanut. Katselin kodin viherkasveja ja päätin, että nyt lähtee. Muutaman kasvin jaoin pienemmiksi ja vaihdoin mullat, mutta osa lensi kompostiin. Multien vaihto sujui muuten helposti, kun kannoin kasvit suoraan ulos.

Perjantai-illan kunniaksi tytär kokeili vanhasta Kotivinkistä napattua mustaherukkabrownie-ohjetta. Oikein hyvä, mutta minulle riitti yksi pala. Sen verran on nyt tsemppi päällä, että makeaa ei tee edes mieli. Jos suklaaherkut tuntuvat liian makeilta, tässä ohjeessa mustaherukka raikastaa mukavasti.

Kässäpuolella olen taas hurahtanut virkattuihin kukkiin. Näistä kukista on tulossa jotakin uutta. On niin keväinen olo, kun pyörittelee värikkäitä puuvillalankoja.

Mukavaa viikonloppua! Ihana aurinko ja lämpö! Minä lähden lenkkipolulle ekaa kertaa t-paidassa!

Taking small steps to feel good. And it feels good!

17 kommenttia:

  1. Arvaas mitä söin just tässä samalla, kun lueskelin näitä… Ruisnäkkäriä ja päälle avocadoa. Kyllä on hyvää! Pikkuveli laittaa mukaan vähän chilijauhetta, avokaadoon siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii muuten varmasti näkkärin päälle. Ja se kookosöljy sopii hienosti avocadon kanssa. Mun tarttee testata se chili kans...

      Poista
  2. Herkullisen näköiset avokadoleivät...namm..ja nuo virkatut kukat...ja tuo nappivn...päivät varasto tuo mieleen lapsuuden...päivät mamman luona nappivarastoa tutkien..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onkos se niin, että kaikilla mummeroilla on kunnon nappivarastot... ?!? :)

      Poista
  3. Pienistä muutoksista tulee iso ilo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja monta pientä muutosta = iso muutos yhden ihmisen elämässä!

      Poista
  4. Meillä myös talteen napattuna mustaherukkabrowniet. Täytyykin uskaltautua kokeilemaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en ole niin perinteisten suklaaleivonnaisten ystävä, kun en tykkää niin makeasta. Tässä tuo mustaherukka raikasti mukavasti. Ja helppo oli tyttären mukaan tämä taikinan sekoittelu, ei vaatinut edes vatkausta.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos! Uusia juttuja taas tulossa, odotas kun näet! Kuis hurisee? Oletko jo voiton puolella?

      Poista
  6. Kauniita nuo kukkaset. :) Keväisiä.

    Kookosöljyosioon vielä noiden mainittujen lisäksi. Kookosöljy on erinomaista auringonpolttamiin. Minulla tuo on valitettavasti lopussa ja poltin naamani auringossa. Kaipaan... Niin ja avokadon kanssa ihan hirmuisen hyvää on savupaprikajauhe. Oikeasti. Guacamole saa ihan uudenlaista potkua ja ihan ripaus leivänpäällistä virkistämään vie kielen mennessään. :)

    Mukavaa viikonlopun jatkoa ja rentouttavia t-paitalenkkejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä vinkeistä. Mun täytyykin hommata tuota savupaprikajauhetta!
      Mukavaa lämmintä sunnuntaita! Jokohan hellerajaa hätyytellään?

      Poista
  7. Niin söpöjä kukkasia!

    Ihanaa taas lukea ajatuksiasi! Juuri sovimme, että pidämme tytölle juhlat kesän alussa kotosalla. Taka-ajatuksena oli, että samalla saataisiin asioita eteenpäin kotonakin :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on täällä juhlat tulossa. Juhlat on kyllä hyvä tekosyy laittaa paikkoja kuntoon. Meillä taitaa olla edessä kuistin ja terassin siivous...

      Poista
  8. Kivan näköisiä kukkasia! Mielenkiinnolla seuraan, mitä niistä on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Odottelen tilausta, ja sitten pääsen viimeistelemään kukkasjutut! :)

      Poista
  9. Thank you very much, Angélica D, and welcome to Apinalandia in Finland!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!