sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Rantaraitilla










Espoossa on mukava rantaraitti, kevyen liikenteen ulkoilureitti, joka kulkee rantaviivojen lähistöllä. Sen pituus on tällä hetkellä 40 kilometriä, mutta kaavoituksen valmistuttua se tulee kattamaan lähes koko Espoon merenrantaosuuden. Siitä on taisteltu isoja taisteluita paikallisten asukkaiden ja kaupungin kesken, mutta siellä se nyt kulkee. Ja hyvä että kulkee!

Eilen mekin olimme pienellä porukalla nauttimassa rantamaisemista ja kauniista auringonpaisteesta. Paikka valittiin sen mukaan, että Matinkylässä sijaitsee mukava rantakahvila, jossa on iso terassi. Me joimme ihan vaan kahvit, mutta osa nautti kuohuvaakin.

Olimme liikenteessä poikkeuksellisesti kolmisin apinamiehen ja tokaluokkalaisen kanssa. Harvinaista, rauhallista menoa. Täytyisi muistaa useammin lähteä pienellä porukalla. Kaikille mukavaa vaihtelua ja jakamatonta huomiota.

Muutama kuukausi sitten olimme luistelemassa ihan samoissa maisemissa. Ja kohta täällä sitten uidaan. Mutta sitä ennen minä meinaan valloittaa rantaraitin pyöräillen!

We made a trip to the seaside. Beautiful, but a little bit chilly. A couple of months ago we were skating on the ice, funny. And in a while we´ll be swimming here...

10 kommenttia:

  1. Täytyypä joku kaunis päivä huristella sinne raitille fiilistelemään. Kuullostaa just ihanalta pyöräilyreitiltä kauniina kesäpäivänä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kerran ajellut osan siitä pyörällä, ja nähtävää kyllä riittää! Mutta myös kävellen ihan kiva!

      Poista
  2. Ihan mielettömän kauniita kuvia ja hyvin ikuistettu tunnelma. Kevät <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvista ei tosin välity se viileä tuuli, mikä rannalla puhalteli!

      Poista
  3. Ihanaa kevättunnelmaa. Nyt se on täällä. Tosi kauniit maisemat. Välillä kaipaan meren läheisyyttä, mutta onneksi rantaankaan ei kovin pitkä matka ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meri on kyllä kaunis ja tunnelmallinen. Mutta onneksi Suomessa noita rantoja riittää!

      Poista
  4. Eilen oli niin ihana päivä! Kävelin rannalla myös. Uskomatonta, miten pian siellä voi jo kahlailla :) Niitä päiviä odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se vaan olematon talvi on muuttunut kevääksi, ja kohta sitten huomaamatta kesäksi. Kohta päästään jo puunaamaan kesäkotia kesäkuntoon! Jippii! :)
      Mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  5. Ihanan raikkaita ja keväisiä kuvia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tunnelmakin oli kovin keväinen, vaikka tuuli puhalsikin melko raikkaasti vielä... :)

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!