sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Terkkuja syksyisestä kesäkodista











Terveisiä kesäkodin syysmaisemista. Pelkoni siimahännistä ei ollut aivan aiheeton. Hiirulaiset olivat jyllänneet yllättävän paljon, ja saimmekin aloitella perjantai-iltaa siivoamalla. Apinamies sytytteli uuneja ja minä imuroin pipanoita. Eräs uskalias oli viihtynyt jopa sohvan nurkassa ja jyrsinyt sohvan suojana olevaa räsymattoa.

Yksi yksilö taisi seikkailla keittiössä lauantainakin, koska aamiaisen aikaan kuului nurkasta räps. Onneksi minä olin siinä vaiheessa jo ihan muualla talossa, joten en siis kiljunut. Ainoa hiirihavaintoni viikonloppuna oli pihalla terassin kupeessa. Huh!

Tuntuisi siis olevan vilkas hiirivuosi! Tervetuloa haukat ja pöllöt meidän kulmille!

Muuten viikonloppu sujui huomattavasti rauhallisemmin. Sieniä oli metsissä ihan mukavasti. Suppikset olivat kasvaneet poimittavaan kokoon ja kantarellejakin löytyi vielä ihan hyvin. Puolukoita kävin tänään hakemassa yhden poimurillisen.

Muutoin nautimme uunien lämmöstä ja kynttilänvalosta. Siihen lisäksi saunaa ja lehtien lukua. Keppihepostelua ja köllimistä. Semmoista leppoisaa...

A nice autumn weekend in our summer house. Mice had been doing some mess, but no bigger harm. Mushrooms, cowberries, sauna and candle light. Ordinary, nice stuff...

28 kommenttia:

  1. Niin ihana keltainen unelma :) kyllä teidän siellä kelpaa olla. Ja syksy on sinnekin saapunut, ei auta, mukavaa syyskuun viimeisen viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä tässä jo ajatukset ovat paikan sulkemisessa talveksi. Mutta onneksi se kevät tulee aika nopsaan, ja sitten paikka tuntuu niiiin rakkaalta tauon jälkeen!

      Poista
  2. Ihanaa syksyisiä auringon säteitä ja tunnelmaa - hiiriä lukuunottamatta (kiljuisin miekin..)! Suppiksia toivoisin niiiin löytäväni, mutten ole täällä kertaakaan osunut oikeaan paikkaan. Tänään sentään saatiin kanttiksia päiväruualle, mutta silti. Kohti lokakuuta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kantarelleja on kyllä tosi pitkään, ja ovat vielä prima-laatuisia. Usein ovat tähän aikaan jo ylimenneitä.

      Poista
  3. Hieno tuo syksyn valo. Hiiret on kyllä söpöjä, mutta niin iljettäviä sisällä. Onneksi meillä on kolme henkivartijaa (Mau-mau, Sylvi ja pulla), muuten en uskaltaisi varmaan silmääni ummistaa. Jännää, että ihan vaan kissojen luontaishaju pitää hiiret poissa sisältä, koska meillä ei ole ollut vielä yhtään hiirtä sisällä ja pari vuotta ollaan täällä jo asuttu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uutta tuo teidän "luontaishaju"-juttu, että kissat pitävät jo hajullaan hiiret loitolta. En ole sellaisesta ennen kuullut. Mutta hienoa, että siimahäntiä ei teillä ole näkynyt. Eivät ole kivoja ollenkaan... Toinen ällöjuttu ovat ne kissojen emännilleen tuomat hiirenraadot... Yök!

      Poista
  4. Älyttömän ihania tapettikuoseja...Wau. Ja hopotihopit, ratsut aivan ihanan tunnelmallisesti kuvassa... Mutta huij... Oon aina luullut, ettei hiiren papanoita pitäisi missään nimessä imuroida, että siten saattaaa huoneilmaan levitä kaikki "pasiliskot", mahdolliset myyräkuume jne pasillit...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen kuullut tuon imurointikiellon. Myyräkuume leviää helpommin kuulemma kun pöpöt ilmassa. Vuosia ollaan imuroitu, kun se on niin paljon siistimpää, eikä meillä vielä ole ollut myyräkuumetta. Kop kop... =)

      Poista
  5. Ihana polletkin siellä aitauksessa...:)
    Ja koko kesäkotinne ON niin kaunis, tuollahan voisi asustaa vaikka vakituisesti!
    Hiiret ovat vaan niin iiikkk!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tytöillä oli kivat heppaleikit. Estetunteja tällä kertaa... Ja heppoja hoidettiin hienosti!

      Poista
  6. Kesäkodista on aina kiva nähdä kuvia :) Onpa ihana tuo keltapunainen kukkapeitto!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on sellainen fiilis, että tuo viltti olisi saattanut olla joskus äitiyspakkauksen mukana. Mun veljen pakkauksessa vuonna 1968 on ollut vastaavantyyppinen peite. Silloin ei vielä ollut makuupussia. Tietäisikö joku?

      Poista
  7. Suloinen pieni leikkijä siellä♥ (ja isommatkin tietty!)

    Syysaikakin on mökillä ihanaa. Haikein mielin jätin tänään Kelorannan. Koska jossei enää kuitenkaan.. Ihanat ilmat hellivät meitä edelleen! Pari pientä pipanaa löytyi muuten meiltäkin keittiön lattialta, vaikkei ennen ole löytynyt. Runsas vuosi ilmeiseti siis.

    Iloa sinne alkavaan viikkoon ja arjen juttuihin♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo punainen jakkara pienen leikkijän sängyn vieressä oli mun leikkipaikka... Jee, barbileikkejä!

      Mielenkiinnolla odotan, millaisen mylläyksen nuo hiiret järkkäävät talven aikana. Meinaan tosin kerätä kaiken irtokaman kaappeihin ja laitetaan vielä myrkyt tarjolle. Pakko...

      Poista
  8. Niin mukavoita kuvia, varsinkin nuo nukkukuvat. Hui pelekään hiiriä niin vietävästi. Muutama kesä sitten meille eksyi sisään yksi pieni mettähiiri ja voi sitä rumpaa että saatiin se oleva kiikkiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poju yritti venyttää aamua peittojen alla, vaikka ulkona paisteli ihana aurinko. Aamuenerginen äiti kiskoi pojun ylös... :)
      Mullakin on musofobia. Miten yksi pieni tyyppi saakin ison melun aikaan. Koettu on täälläkin!

      Poista
  9. Voi hitsit teitä onnekkaita kun on niin ihana paikka! :D Täällä on oltu pajalla ja tehty ladottu puupinoja.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puupinot onkin nyt paikallaan, kun lämmityskausi alkaa! Mukavaa alkavaa viikkoa! :)

      Poista
  10. Ihania tunnelmakuvia kesäkodistanne! Tuo oranssikukkainen villaviltti on aivan ihana! Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo vanha viltti tuli meille eräässä lastissa ihan käyttämättömänä pakkauksessaan. Se on ihanan pehmeää matskua. Olisikohan 60-luvulta? Pojulle maistui uni sen alla...:)

      Poista
  11. Ihanat kuvat. Niin tunnelmallista ja kaunista <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Viikonloppuna oli kyllä ihana kierrellä kameran kanssa, kun aurinko paisteli!

      Poista
  12. On niin ihanan tunnelmallista nyt olla maalla :) voi vain ihailla syksyn väristystä, lämmitellä takan äärellä ja nyhjätä hyvillä mielin sisällä. Paitsi, että ulkonakin on ihana päivisin ihan rennosti vain kävellä. Ihania kuvia ja tunnelmia!

    Mukavia syyspäiviä ja -touhuja sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin nautin syksystä ihan täysillä. Hieman pelottaa tuo lähestyvä marraskuu, mutta eiköhän silloin jo ole ajatukset lähestyvässä joulussa. Meillä on joulutorikin jo marraskuun puolivälissä. Että jaksaa...
      Mukavaa syksyä sullekin!

      Poista
  13. Kivijalka, lautalattia. Turkoosin ja violetin liito. Silmä lepää, ei ihme etttä sielukin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, kyllä ympäristöllä on merkityksensä... :)

      Poista
  14. On tunnelmallista. On. Tiedän tunteen.

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!