torstai 5. syyskuuta 2013

Kiirettä pitää...







Niin se sitten saapui, meidän syksyn eka hässäkkäviikko. Viikkoon oli ladattu muutenkin kaikenlaista kirppispöydän aloituksesta vanhempainiltaputkeen, ja siihen sitten vielä yksi täilöydös ja murtumaepäily (ei murtumaa), niin johan kiirettä pitää...

Tosin huokailin tuossa eilen illalla itsekseni pää vanhempainiltojen jälkeen pöpperössä, että ei hätää, huomenna helpottaa. Jotenkin siis hässäkän keskellä tsemppasin itselleni järkevän olotilan.

Hässäkkäviikkoon on mahtunut kaikenlaista kivaakin, ystävän visiitti ja mukavia työjuttuja! Iso satsi kärpässieniä lähti Annin puodille Kouvolaan. Käykäähän visiitillä ihanassa tehdasmiljöössä!

Ilmat hellivät meitä ja pihalla kasvavia apinamiehen chilejä. Kohta ne tosin pääsevät sisälle kasvilampun alle. Yrtitkin ajattelin ottaa kuivumaan.

Kirppikselle hävisi taas kassitolkulla kamaa. (Se on siis Akseli ja pöytä 39 ma-iltaan saakka, jos joku kiinnostuu...) Tässä vaiheessa on jo voittajan olo, kun saa tehdä siistimisiä ja täyttöä. Täällä kotona kirppiskasseista tyhjentynyt makuuhuone kaipaa suurta oikomista! Jospas unikin maittaisi sen jälkeen paremmin.

Viikonloppuna juhlistamme kuopustamme kesäkodissa rapupöydässä kummien kera. Ihanaa!
Ihanaa viikonloppua myös sinulle!

ps. Muistakaahan vielä tuo alla oleva arvonta!

We´ve had a busy week. Flea market selling, school meetings, an accident,... But a lot of nice things too! I wish you all a lovely weekend. We´ll celebrate our youngiest daughter in our summer house with our friends!

12 kommenttia:

  1. Akseli on hyvä paikka kirppismyynnille. tykkään siitä tosi paljon. Ihana ajatus tuo makuuhuoneen tyhjennyt parempien unien eteen :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että kaunis ympäristö ilman pinoja ja nyssäköitä ja pölykoiria saa hymyn huulille ennen nukahtamista! Mukavaa loppuviikkoa sulle!

      Poista
  2. Syksy tuntuu alkavan joka vuosi aika hässäkällä. Koulu ja harrastukset alkavat eikä siihen hässäkkään tarvita kuin yksi muuttuja aikatauluihin :O)
    Rauhallisia unia tyhjentyneessä makkarissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, se yksi muuttuva tekijä pistää palikat sekaisin! Kiitos, vielä on puunattavaa ja järjesteltävää!

      Poista
  3. Tänään kotiin ajellessa mietin, miten päivässä on ihan liian vähän tunteja. Suurin osa on aikataulutettua menoa, millään ei meinaa ehtiä rauhoittumaan - muuta kuin yöllä... Mutta onneksi on viikonloppu tulossa - rentoa menoa kekkereihinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nykyään lähes kaikilla on niin kauhian paljon sitä aikataulutettua menoa... Meillä ei onneksi yleensä ole ihan täysiä viikkoja, sitten välillä vaan sattuu ja tapahtuu! Leppoisaa viikonloppua sullekin!

      Poista
  4. Elämää ja arjen rumbaa tai tangoa tai.. :)
    Kiitos! Sienet istuvat puodissa keltaisella tuolilla. Pistän kuvia! :)

    Hitsit, viimepäivinä on ollut jo niin monta sellaista "blogistan meets reality" juttuja. "Ai sä oot se!" TAI " Heei, mä tiiän sut!" Tai "mäkin olin siellä!" Hassun-hauskoja juttuja.


    Olet kiva! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se on totta, että blogikamuista voi tulla ihan oikeita ystäviäkin! Ja me nähdään vielä livenäkin! Ihkua viikonloppua! =)

      Poista
  5. Juu, kyllä tässä huomaa, että viikkorytmi on tiivistynyt kovasti kesän jälkeen. Yritän minäkin totutella taas sinne tänne säntäilyyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistahan säntäilyn välissä hieman hengähtää! =)

      Poista
  6. Hyviä muistutuksia ekoissa kuvissa :) Meillä on hässäkkäpäivät hoitorumbineen vasta tulossa... Vielä en osaa edes kuvitella miten niistä selviää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki aikanaan! Ja yleensä siihen uuteen arkeen tottuu pikkuhiljaa... Mutta hyvä muistaa, että hässäkän keskellä keskittyy olennaiseen ja karsii turhat, ainakin hetkeksi!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!