keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Tämä on sota!





boiling snails

Kauniiden kesäkotikuvien jälkeen jotain arkisempaa. Nyt se nimittäin alkaa taas: taistelu siruetanoita vastaan. Ne ovat vielä suht pieniä, eikä niitä välttämättä päiväsaikaan huomaa, mutta kun kiertelee illalla tai aamulla pihalla ja kurkkii lehtien alle, johan huomaa. Tämän aamun pikakierroksen tulos kattilassa. Noin 50 etanaa.

Eli olkaa tarkkoja. Kun huomaatte ensimmäiset, ryhtykää toimeen. Etanat pitää kerätä, kaataa päälle kiehuvaa vettä ja haudata maahan. Muitakin keinoja voi olla, mutta pelkkä tappaminen ei riitä.

Naapurini on ostanut ensimmäistä kertaa rakeita, jotka tappavat etanan. Minäkin sain niitä rasiallisen, ja meinaan suojata pionipenkin. Saa nähdä... raporttia niistä myöhemmin.

Meidän kasvimaallamme oli sipulinvarsia jo ihan hyvä määrä. Nyt ne on syöty. Onneksi laitoimme yrtit ruukkuihin ja muihin astioihin, joten niitä on helpompi vahtia. Tosin etanahan osaa myös kiivetä. Viime kesänä näin uhkarohkeimmat karviaispuskan oksilla.

ps. Kääntelin lehtikompostia ja sain ihana muhevan kukkapenkin. Sinne on nyt sijoitettu viikonloppuna ostamani morsionruusut ja tyttäreni saama alppiruusu, joka tosin siirtyy myöhemmin vielä parempaan paikkaan.

EDIT: Naapurilta saamani rakeet ovat ns. luonnonmukaista myrkkyä nimeltään Ferramol. Eivät vahingoita kasveja tai muita eläimiä ja kasvit kelpaavat syötäviksi!

This is a war: we have a problem with Spanish snails that eat everyhthing. I hate them!

30 kommenttia:

  1. Ou nou ja yökötyksen yökötys. Onneksi meillä on maailman kaikki muut vitsaukset, mutta toistaiseksi ei etanoita ole ollut. Mutta pitänee olla tarkkana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä näitä on ollut 3-4 vuoden aikana, ja määrä on selvästi lisääntynyt. Niitä lienee koko "kylällä".

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, voimia tarvitaan, sillä nää on ällöjä!

      Poista
  3. ÄÄÄK ja yök! Meillä on niitä ns tavallisia etanoita ja ällöttävät muya niin, etten pysty niille oikein mitään tekemään. Noita vastaavia, mitä sun kuvissa, mutta mustana ja paaaaljoon ISOMPINA on Tanskan mökillä niiiiin paljon! yök! Samaa sotaa siis meilläkin, vaikka en ole yhtä tehokas taistelija ku sinä. TERVEISET!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä muuttuvat tummemmiksi, kun kasvavat. Ja ne kasvavat. Viime kesänä isoin oli makkaran kokoinen...

      Poista
  4. Voi yökötys tosiaan mitä etanoita (minulla on kammo)...meilä on toistaiseksi "vain" kotiloita joka paikassa:S...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita kotiloita tuntuu olevan useammalla. Nekin ilmeisesti syövät kasveja??

      Poista
  5. Herraisä, mitä porukkaa!!!! Myyrä N. Kutale on ihan kepoinen vastus tuommoista armeijaa vastaan. Toivotan joukoillesi onnea ja menestystä taistoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myyrät kuulemma syö näitä, samoin siilit. Mutta en minä niitä myyriäkään tänne kutsuisi...

      Poista
  6. Meillä on vain lehtokotiloita, muta niitä sitten sitäkin enemmän...parin päivän aikana keräsin niitä pari sataa ja tuhosin samalla tavalla kuin sinä. Kasvimaan, mansikkamaan ja kukkapenkit suojasin vielä Ferramolilla. Ainakin unikkopenkissä oli tämän jälkeen vain kuolleita kotiloita! Ei muuta kuin voimia&viitseliäisyyttä taistoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivotaan, että nämä ovat vielä voitettavissa! Tsemppiä sullekin taistoon!

      Poista
  7. Kotilosodankävijä täällä päivää! Naapurit ostaa kalliita myrkkyjä, me ei viitsitä tuhlata sellaisiin.

    Ottaisin heti sellaisen eläimen lemmikiksi, joka syö kotilot, olkoon se sitten vaikka lohikäärme tai mammutti, mutta niin paljon niitä inhoan. Nyt tosin tulin ajatelleeksi, että noita teidän kavereita inhoaisin vielä enemmän.

    Taistelutarmoa ja hyvää puhdasta kiukkua toivotan, sillä ne viholliset kukistetaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyttären kanssa juuri sateen jälkeen kerättiin taas täysi kattila. Ja palkkioksi saatiin jätskit! Eli jotain palkkiota tässä tarttee olla...

      Poista
  8. Yiih, mitä iljakkeita! Meillä päin on myös kotiloita, mutta toistaiseksi oma tonttimme ja asuinalueemme perukka on niiltä säästynyt. Kauhulla odotan, milloin saavuttavat meidätkin...
    Tsemppiä taistoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meilläkin tämä on kuulemma vielä rajatun alueen ongelma, mutta nyt ollaan kyllä naapureiden kanssa yhteisessä taistossa.

      Poista
  9. Voi hitsin harmi. Noi etanat on jotenkin liian lihaisia ja limaisia eläimiä. Toivottavasti ne ei tee enempää tuhoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä ne vaan ovat "tappajaetanoita" eli syövät kaiken eteensä tulevan...

      Poista
  10. Annan vinkin kaikille...älkää koskaan ottako keneltäkään perennoja, multaa tms. joiden mukana kotiloita tai etanoita tai niiden esiasteita voi tulla.Näin kävi mun veljen perheelle...kotiloita on todellakin miljoonittain.Viinimarjapensaat näyttävät viinirypälepensailta ja todella tuhoavat lähes kaiken. Kaikki keinot on kokeiltu, mutta kun asuvat maalla missä peltoakin on hehtaarittain, on jyrympi myrkytys mahdotonta. Ja varmaan kaikki tiesittekin, ettei niitä missään tapauksessa kannata liistrata kuoliaaksi...koska syövät toisiaan ja saavat siitä lisäproteiinia lisääntyäkseen entistä tehokkaammin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Täällä lähellä oli jokin taimipäivä, ja mietin, että mikähän kaikki siellä vaihtui... Itse en uskalla kotoa viedä mitään kesäkotiin, muuta kuin ruukuissa, jotka tuon takaisin multineen.

      Poista
  11. Lapset löysivät juuri kolme etanaa meidän pihalta. Totesimme ne kuitenkin ukkoetonoiksi, onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on onneksi helppo tunnistaa. Mekin löydettiin päivällä muutama sellainen ja saivat elää... =)

      Poista
  12. Voihan yökötys. Mistä niitä sikiää noin PALJON. huh.
    Meillä ei ole vielä näkynyt etanoita, mutta naapuri keräili turilaan toukkia kukkapenkistään, nekään ei kai ihan parhaita puutarhakamuja ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottelen tässä aamun puutarhalenkkiä. Luulenpa, että märän päivän jälkeen niitä saa taas kattilan täyteen... Olisi mielenkiintoista nähdä viisi vuotta eteenpäin, että pääseekö näistä eroon...

      Meilläkin oli penkissä jotain pulleita toukkia. En ole tutkinut mitä ovat, ehkäpä en uskalla tutkiakaan!

      Poista
  13. No jössus mikä määrä! Mä olen nähnyt vain muutaman meidän takapihalla, mutta taitaa olla harhaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin taisi olla toissakesänä vasta muutamia, eikä niitä osannut niin "pelätä". Tämä sota aloitettiin vasta viime kesänä. Eli töihin vaan niitä keräilemään ja lehtikasoihin kurkkimaan. Tuoreet lehtikasat ovat niiden lempparipaikkoja.

      Poista
  14. Voi yökötys,noita meillä ei vielä ole.Lehtokotiloita sitten senkin edestä.Ferramol on aika tehokas,maatalous kaupasta ostin 10 kg säkin,ei ollut niin hirveän kallis noin suuressa pakkauksessa. Sain myös vinkin jälkeenpäin että sluzz merkkinen olisi huomattavasti halvempi ja kuitenkin samaa ainetta.Ehkäpä kannattaisi kysyä vaikka agri marketista vaikka naapurien kanssa yhdessä hankkia...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naapurit ovat onneksi myös aktiivisesti hävittämässä näitä, joten eiköhän kohta oteta aineet käyttöön koko yhtiössä... Tosin en usko, että nuo samat aineet välttämättä purevat näihin. Täytyy tutkia!

      Poista
  15. No voi himputti! Anoppi taistelee lehtokotiloita vastaan ja aikamoista touhua tuntuu olevan.. Kauhian kokoisia noi teijän versiot!? Kovat aineet vaan käyttöön!

    Morsionruusut♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isoja ovat, ja koko ajan kasvavat! Mutta kyllä täällä jo otetaan myrkyt käyttöön! Kuulin, että paikallinen asukasyhdistys olisi tarttunut haasteeseen ja jakaisi myrkkyö ilmaiseksi käyttöön...

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!