sunnuntai 23. kesäkuuta 2013

Suomen suvi











Suomen suvi on kyllä taas kauneimmillaan. Olin ihan unohtanut...

- Metsämansikat ovat parhaimmillaan. Niitä on tänä vuonna paljon. Meillä niitä on syöty maidon kanssa, semmoisenaan ja kakun päällä.

- Esikoinen täytti tänään 13. Halusi itse tehdä "kunnon sokerikuorrutekakun". Nyt meillä on sitten virallisesti teini... Hui!

- Kesäkodin ulko-oven vieressä on kaksi koloa. Tänä vuonna siellä pesii kirjosieppo. Siritys on tällä hetkellä aika hurja, ja parhaimmillaan näemme nokat, kun poikaset kurkkivat ulos. Kohta ne lähtevät...

- Lapsetkin ovat löytäneet kesämoodin. Piirustuskilpailuja, kepparitallin rakentamista ja muuta perinteistä kivaa. Yes!

- Meidän juhannukseemme kuuluivat salko ja kansallispuvut. Hassua, mutta kivaa, sanoo Pohjois-Suomen kasvatti.

- Olen nauttinut täysillä kotoa tuoduista vielä nuppuisista pioneista, jotka ovat nyt täydessä kukassa. Niin kauniita, ja niin ihan tuoksuisia!

- Kesä ja helle jatkuvat. Nettiyhteys on hidas ja koneelle ei ole ollut kova hinku, joten toivottelen oikein ihanaa kesäkuun jatkoa ihan jokaiselle!

Summerfeelings! I wish you all the best and a beautiful end of June!

10 kommenttia:

  1. Ihanissa kesätunnelmissa siellä!

    Terkkuja! :)

    VastaaPoista
  2. ♥♥♥ Ihania postauksia!

    Nautitaan kesästä..! Teillä on mansikatkin jo noin punaisia, meillä vielä ootellaan satoa.. Kukkia oli kyllä paljon :)

    VastaaPoista
  3. Nämä metsämansikat taitavat ehtiä ennen tavallisia mansikoita. Nautitaan kesästä ja lämmöstä!

    VastaaPoista
  4. Kiitos Nonna kun olet laittanut meidän iloksi näitä ihania kuvia kesäkodista.Niin kiva tunnelma siellä ja Onnea teinille.Mukavia kesäloma päiviä teille,nauttikaa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa kesän jatkoa teillekin! Joko syksy jänskättää?

      Poista
  5. Onnea teinille... ja äidille kanssa onnea teinin kanssa elelyyn =) Ihana kesävalo siivilöityy vihreän seasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllähän tämä kesä hieman eriltä jo tuntuu näinkin isojen lasten kanssa... hyvässä ja pahassa! =)

      Poista
  6. Ihanat kesätunnelmat kuvissa! Ai teilläkin on skeittaajia... Meiltäkin niitä löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin erittäin yllättynyt, kun teinineiti innoistui kamunsa kaa hankkimaan skeittilaudan. Pojulla temppurullaluistimet ovat kovempi sana tällä hetkellä, vaikkakin tuossa kuvassa välineet ovat vaihtuneet!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!