keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Kalsarimatto






Naapurin rouva antoi minulle syksyllä pari laatikollista matonkuteita, joita hän oli vuosien saatossa leikellyt ja säästellyt matonkutomista varten. Nyt rouvan ranteet ovat siinä kunnossa, että kutominen ei enää onnistu, joten minä sain ihanan saaliin.

Kaivelin viikonloppuna kuteista herkullisimpia esiin mattoa varten. Suurin osa kuteista on selvästi vanhoista vaatteista. Meillä oli lasten kanssa hauskaa, kun arvuuteltiin, mistä vaatteesta kukin kerä on syntynyt. Osa lienee vanhoista pitkistä kalsareista – tai näytti ainakin siltä – joten tämä matto on kalsarimatto. Oli siellä joukossa selvästi mummomaisia leninkejä ja verhotkin.

Aika räväkkä, ja melko retroinen. Kokeilin matossa hieman erilaista pintaa, tein reikiä ihan oman fiiliksen mukaan. Reunaan tein nirkon. Seuraavaksi sitten ehkä vähän pitsisempi versio, joka voisi muistuttaa valkoista pitsimattoa, jonka tein jokunen vuosi sitten Kauhavan Kangasaitan Pyöreä Auramatto -mallilla. Siitä löytyy kuvia täältä.

Vinkkinä muuten muille matonvirkkaajille: matto kannattaa lopuksi silittää kostean vaatteen läpi. Kuprut siliävät yllättävästi. (Tosin mullahan sellaisia ei synny...)

Mukavaa viikon jatkoa! Viikonloppu taas yllättävästi siintää lähellä!

I crocheted this carpet of yarn that my neighbor had made of old clothes. She cannot do needlework anymore, so I got some very nice material for my carpets. This one is made of old long johns, I guess. Funny and looks quite retro. It looks a little bit like this one lace carpet that I made a couple of years ago.

18 kommenttia:

  1. Voi kun joku leikkais mullekin noi pari säkkiä matonkudematskua matonkuteiksi :-) Ne ei mene repimällä... Saapas nähdä,milloin olis sellaiseen aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se kuteiden leikkaaminen kyllä on aikaavievää ja pölyistä puuhaa. Siihen menee varmaan saman verran aikaa kuin maton toteutukseen... Aloittele projektia pikkuhiljaa. Yksi kangas/vaate illassa. Pikkuhiljaa niitä keriä sitten kertyy.

      Poista
    2. Pinterestissä oli aika kätsy tapa leikata matonkuteita tilkkuleikkurilla.

      Marja

      Poista
    3. Oho, siihen pitää kyllä tutustua! Kiitos vinkistä!

      Poista
  2. Vau mikä matto!
    Mie en oo vieläkään saanut mattoa virkattua, vaikka säännöllisin väliajoin niitä aloitankin. Tyydyn siis ihailemaan näitä muiden upeita aikaansaannoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ehkäpä sinäkin löydät sen inspiksen tehdä jonkin aloittamistasi matoista loppuun!

      Poista
  3. Upea kalsarimatto! Ja kestävän näköinen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä varmaan kestää! Mun aiemmin tekemät ovat kestäneet kovaa retuutusta ja ravistusta ihan hyvin.

      Poista
  4. Aivan mahtis matto! Ja paras nimi :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kestääköhän kaikkien huumori tuota nimeä vai tuleeko puistatuksia? =)

      Poista
  5. Mahtava! Ihanat värit! Mäkin leikkasin parit paidat justiinsa kuteisiin ja tein värikkään virkatun maton. Kun jaksaisi vielä postailla sen blogiin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitahan kuvaa, niin tulen kurkkimaan. Nämä omista kuteista tehdyt matot ovat siitä ihania, että jokainen on ihan oma persoonansa. Kahta samanlaista ei synny.

      Poista
  6. Kyllä on mahtava, kauniit värit ja aika kaunis muisto:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ajattelin käydä näyttämässä mattoa naapurille, josko hän tunnistaa raitoja... =)

      Poista
  7. On muuten tosi upea kalsarimatto, aivan herkullisen lämpöiset värit. Kyllä, tuo silittäminen taitaa oll amelko välttämätöntä, jos matostaan haluaa siistinnäköisen....Itsekään sitä aikoinaan tajunnut ensimmäisiä mattoja tehdessä.

    VastaaPoista
  8. Kaunis matto ja hienosti olet sommitellut värit ja raidat! Itse olen virkannut mattoja vain valmiista trikookuteesta, mutta leikattavaa materiaalia kyllä löytyisi, kun vain saisi aikaiseksi.

    VastaaPoista
  9. Hieno! Olet niin aikaansaava ja ahkera!

    VastaaPoista
  10. Hih, kalsarimatto :D Vahvoja värejä! Omista kuteista on just jälkeenpäin kiva muistella mistä mikäkin on tullut. Hyvännäköinen tuo mallisikin - rattaanpyöriä :)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!