maanantai 7. tammikuuta 2013
Rakasta, karsi ja unhoita
Ah mikä tunne saada kirjava joulukuusi ja joulukoristeet pihalle! Nyt tekee mieli karsia, niinkuin lehtien ja blogien mukaan monen muunkin. Ensin lähtevät turhat koristeet ja sisustustavarat. Esille jäävät vain ne tällä hetkellä rakkaimmat. Samalla karsin myös värejä. Muutaman viikon tasoittelen tietä vaikkapa keväisille tuulille. Musta-valkoinen näyttää taas raikkaalta ja ihanan värittömältä.
Seuraavaksi täyttelen kirppiskasseja, sillä helmikuussa minulla on varattuna myyntipaikka. Rojuterapia jatkuu muun turhan rojun karsimisella. Juuri tällä hetkellä koen suurta tuskaa tursuavien joulukoristelaatikoiden vuoksi. Minun pitää käydä laatikot läpi ennen koristeiden säilömistä seuraavaan adventtiin, ja puolet rojusta lähtee todennäköisesti uuteen osoitteeseen. Viikonloppuna vain ei ollut tarmoa, sillä kaikkea haluava teinineiti imi ylimääräisen energian.
Tässä vaiheessa vuotta kierrän alennusmyynnit kaukaa, koska tiedän, että emme tarvitse mitään uutta. Alennusmyynnit ovat niin täynnä tavaraa, jotka alessa näyttävät kovin tarpeellisilta, mutta oikeasti täyttävät vain kaappeja ja ahdistavat lisää.
Tällä reseptillä aloittelen uutta vuotta teemalla "karsi ja kierrätä"! Miltäs kuulostaa?
I´m starting the year by recycling and reducing the amount of stuff at home. I started with the Christmas tree and decoration and feel already much better. Black and white seems quite nice at the moment.
In the next few weeks I´ll fill my flea market table and avoid shops that are full of sales. That´s a beginning for the year called "reduce and recycle"!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Voi että kun näyttää kauniilta ja kuulostaa hyvältä!
VastaaPoistaOlis ihan pakko pikaisesti aloittaa itsekin karsinta, eikä mulle se olekaan vaikeaa mutta Iskälle kyllä - tarvis toimia kun hän ei ole paikalla :)
Helpointa olisi tosiaan karsia ihan yksikseen kyselemättä muilta. Monesti se oma roska on toisen aarre... =)
PoistaIhanan siistiä - ei ylimääräistä näkyvillä.
VastaaPoistaOliko tuossa ekassa kuvassa uusi lampunvarjostin...?
Vein tänään kolme pussillista kaappien kätköistä löytyneitä vaatteita kierrätyskeskukseen (sellasia, joita en jaksa syys-talven kirppismyynneille säästellä)ja sit mä onneton tietty menin ostamaan kenkäkaapin (nyt ihmettelen että mihin sen saan mahtumaan). Eli paljon pientä pois, ja yksi niin iso ettei paikkaakaan löydy, tilalle - tyypillistä (ens kerralla taidan viedä pussukat UFF:in laatikoihin, niin ei ainakaan tartu mitään mukaan ;)...)
Hanna(-Maija)
Ei ole uusi varjostin... Välillä ollut vaan kaapissa jemmassa.
PoistaSulle sattui sitten klassinen, kun tulit heräteostoksen kanssa kotiin. =) Tosin pääseehän siitä eroon, jos ei se sovi mihinkään! Ronskisti vaan!
Samat on tunnot täälläkin! Tosin myös uuden asumisjärjestelyn vuoksi pakon sanelemana täytyy raivata tilaa kotiin, mutta se tulee kyllä muutenkin tarpeeseen! Se on ihanan vapauttava tunne kun saa vietyä kassikaupalla tavaraa jonnekin kierrätykseen, josta joku kyseisiä tavaroita enemmän tarvitseva voi niitä hankkia halvalla itselleen. Samalla on hyvä työ tehty. :)
VastaaPoistaVälillä onkin hyvä, jos joutuu pakon edessä raivaamaan kamaa kiertoon. Tuleepahan ainakin ronskilla kädellä karsittua! Fiilis on kyllä paras!
PoistaHauska otsikko:) Sama fiilis täällä... alet kierran kaukaa...
VastaaPoistaMä olen jo jokunen vuosi sitten todennut, että parempi kiertää alet kaukaa, kun kuitenkin muuten sorrun. Olen vähän sellainen tyyppi, että kun halvalla saa niin...
PoistaMeilläkin on niin avaraa. Ja kierrätettykin on, kun poikien vanhat Muuramen sängyt lähti uuteen kotiin....karsiminen kyllä vähän tuottaa tuskaa, mutta tulos on usein piristävä.
VastaaPoistaKyllä tuosta rojuterapiasta saa yllättävän paljon energiaa, ja se energia pysyy, jollei sitten taas sorru täyttämään tyhjää tilaa kaikella arkisella rojulla (niinkuin yleensä käy...) =)
PoistaSama teema täällä menossa!
VastaaPoistaNo minä tulen lukemaan blogiisi, kuinka sinun karsimisesi sujuu. Tässä aiheessa kaipaa aina muiden tsempitystä!
PoistaKuulostaa tosi hyvältä! Miten se osuukin niin hyvin tähän aikaan :) Kiva olla joulun jälkeen vähän raikaammin ja pelkistetymmin. Ihana myös luopua tavaroista.
VastaaPoistaJoulun ja yltäkylläisyyden jälkeen pieni asketismi lienee paikallaan monessa suhteessa! Minä kaipaan myös pientä taukoa ennen keveän ja heleän kevään saapumista kotiin.
PoistaNiin hyvä otsikko! Mä haaveilen siitä, että ei koskaan tarvitsisi mitään myydä pois. Että jokainen tavara olisi sellainen, jota vain rakastaisi :) No okei, ehkä lasten vaatteet ja lelut pitää kierrättää...
VastaaPoistaTuo otsikko käy hyvin ohjenuoraksi koko vuodelle, eikä vain rojujen suhteen! Rakkautta tärkeisiin asioihin ja ihmisiin sekä turhan ja ahdistavan unhoittamista...
PoistaEilen miehen kanssa aloitettiin raivaamaan yläkerran lipastoa ja sitä turhaa tavaran määrää! Roskaa ja kaikkea pientä silppua ja paperia jne, jota olen hädissäni laatikoiden uumeniin tunkenut.
VastaaPoistaFengshui-Hanna tulee meille torstaina, joten sitä ennen laitan lisää tuulemaan. Eli kaapit ja laatikot vaviskoon! ;)
Ajattelikos sipaista lipaston maalilla ennen Hannan tuloa? On muuten kumma, miten isot lipastot ja kaapit kätkevät sisäänsä rojua. Olisiko parempi pitää vain avohyllyjä?
PoistaKyllä on hyvä teema - mulla on se sama. Lähinnä selkeytä sanan voisin vielä omaani lisätä. Hyvä me, otettaan taas supermyynnit yhteiseltä kirppisviikolta :-D Ja tiedätkö mulla on monta kassia jo kirppiskamaa täynnä. Ja siellä ON todella paljon sellaista, mitä en ole raaskinut pistää kaapeista menemään ,mut nyt saavat mennä. Ihan turhaan häiriköivät mieltä ja täyttävät energiallaan kotia, kun en niitä käytä. Ja lisäksi on tota lasten roinaa ja vaatteita, joita tulee VÄKISIN aina kiertoon. Kirppikset on kyllä parhaita, sieltä kun itsekin sit saa monesti jotain mieluista ja hyvällä hinnalla.
VastaaPoistaHeh, mä kannan siis rojuni kirppikselle ja täytän samat kassit sun pöydästä uusilla aarteilla! =)
Poistahei, saako udella minne olette menossa myymään? :)
Poistaps. kävin teidän käsityömyyjäisissä ja tein paljon hyviä löytöjä. kiitos vielä kerran mahtavista löydöistä :)
-hm
hm: Mankkaan Akseliin ollaan menossa, 7.2 alkaen!
PoistaKiitos tiedosta! Joko tiedätte pöytänronne? tietää suunnistaa heti oikeaan paikkaan ;) :)
Poista-hm
2 ja 104! Tervetuloa ostoksille! =)
Poistavarmasti tulen, kiitos! :) mukavaa loppuviikkoa! :)
PoistaHyvältä kuulostaa. Välillä on hyvä just karsia ja jotenkin on viisasta tämmöinen perinne, että juhlan ja yltäkylläisyyden jälkeen eletään vaatimattomammin.
VastaaPoistaOnpa ihanat talvimaisemat tuossa edellä!
Niinpä, kaiken runsauden jälkeen täytyy vähän ottaa iisimmin!
PoistaSaispas itsekin varattua kirppiskopin. Hyvä toi otsikko just tavaran suhteen :D
VastaaPoistaLuin tai kuulin jostain, että pitäis ajatella talo ihan tyhjäksi ja sitten miettiä, millä tavaroilla sen haluaisi täyttää. Kaiken muun vois viedä sitten pois. Tuon kun saisi toteutettua meiltä lähtisi aika paljon pois...
Tuo olisikin aika hyvä harjoitus tavaran suhteen! Meiltäkin lähtisi varmaan puolet kamasta. Tosin vaikea sanoa, olisivatko muut perheenjäsenet yksimielisiä kanssani...
PoistaKuulostaa hyvältä! Saman teeman voisin ottaa myös. Tavarakarsintaa olen viime vuonnakin tehnyt moneen kertaan, nyt ajattelin tehdä kerralla suuremman, pistää kunnolla tuulemaan, josko sitten saisin mielenrauhan hetkeksi.
VastaaPoistaKunnon tuuletus olisi paikallaan! Minä aloittelen pienemmillä projekteilla. Ehkäpä sen jälkeen on sitten isompaan tuuletukseen tarvittava energia koossa! =)
Poista