tiistai 26. lokakuuta 2010

Voimaannuttava maanantai

Kerrankin viikko on lähtenyt vauhdilla liikkeelle. Olo on ollut ajoittain kuin Barbamamalla, joka kutoo levollisena muiden touhutessa ympärillä omiaan.


5-vuotias on opetellut kirjaimia ja kirjoitellut palapelikirjaimista nimiä. Ihanaa intoa! Selvästi siinä iässä, että uuden omaksuminen on helppoa.  Kuopus on nauttinut Barbapapoista. Kaikilla perheenjäsenillä on oma nimikkohahmonsa. Myös mummo ja naapurin Matu pääsevät mukaan kirjan seikkailuihin.


Minä olen kutonut palmikoita. Jostain syystä ne ovat nyt kovasti pop minun päässäni. Strömsön Leekin teki viime jaksossa palmikoita. Hänellä oli apupuikkona hieno tähän tarkoitettu kaareva puikko. Minä olen vuollut omani ohuesta grillitikusta. Hienosti toimii. Mitä sinä käytät apupuikkona palmikoita kutoessasi?


Kutomisen lomassa olen nauttinut antioksidantteja valkoisen teen muodossa. Välipalaksi surautin pitkästä aikaa voimasmoothien. Sekoitin turkkilaisen jogurtin joukkoon hyhmeisiä marjoja pakastimesta. Mukaan pikkuisen itsetehtyä omenasosetta makeutukseksi ja kuitupommiksi leseitä. Omaan annokseeni ripottelin vielä päälle siemensekoitusta. Kyllä nyt jaksaa taistella pimeyttä vastaan!


Pihalla on välillä pakkasta, välillä märkää. Juhannusruusun lehdet alkavat olla ainoat puissa tai pensaissa jäljellä olevat. Muuten on jo aika harmaata ja ulkoilu vaatii positiivista ajattelua...


Voimaa viikkoosi!

16 kommenttia:

  1. Oi mikä piristysruiske tää postaus! (Olo täällä on kaikkee muuta kuin voimaantunut, jotenkaan en vaan pääse tästä flunssa-aallon pohjalta terävimmälle huipulle.)

    Hih, hyvinhän sun apupuikko toimii :) Mulla on käytössä pari Novitan metallista apupuikkoa, ohuempi ja vähän paksumpi. Neulominenkin on ollut jäissä täällä viikonlopun yli, harmittaa!

    Yhtä ihanan kuuloista viikon jatkoa sinne toivotan!

    VastaaPoista
  2. Pitäisi itsekin tsempata ja ottaa kamera olalle + lähteä ulos. Saisi vielä niin kauniita kuvia, syksy on ollut tosi nätti väreiltään tänä vuonna!

    Mulla kans palmikoissa se kaareva puikko. Sitä ennen oli grillitikkusysteemi myöskin. Ostin kerran sitten sen kaarrepuikon Prismasta, on ollut kyl hyvä. Palmikoita tehdään täällä kans!

    VastaaPoista
  3. En käytä apupuikkoa, palmikonteko sujuu aivan hyvin ilman sitä. Opin tavan norjalaisilta. T. Inkeri.

    VastaaPoista
  4. On mukava lukea tosi kiireisen työpäivän jälkeen jotakin näin levollista.

    Tykkään myös kuvistasi. Aivan uskomattomat värit pihlajassa. Meillä siinä oli pelkästään ruskeita täplikkäitä lehtiä ja linnut olivat taas kerran syöneet kaikki marjatkin isosta puusta.

    Taidanpa itsekin kaivaa kutimet esiin, kun aloitan loman.

    VastaaPoista
  5. Vitsi, en ole ajatellutkaan, että palmikoihin voisi olla joku hieno puikko :) Minä olen käyttänyt tähän asti sukkapuikkoa.

    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  6. Palmikot on pop! Varsinkin jos osaisi tehdä kaikkia hienoja erilaisiakin, eikä vaan aina samaa.. mulla on apupuikkona ihan tavis sukkapuikko, vähän sen pituus hankaloittaa hommaa, mutta menettelee.. semmoiset pienet pätkät mä varmaan onnistuisin vaan kadottamaan! :-)

    VastaaPoista
  7. Meillä on lähinnä vain sitä märkää.
    Kunpa osaisin minäkin kutoa. Vaan jätän sen taitavammille.

    Hei, ja mulla ei ole yhtään syyskuvaa. Pitääkin jalkaantua, kun lentsu hellittää. Mikäli ei ole jo silloin liian myöhäistä! :)

    VastaaPoista
  8. Teija: Ota vaan puikot esiin, niin olokin helpottuu! Toipumisia!

    Hannis: Nyt alkaa olla pihalla viime hetket kuvailla ruskaa. Tosin toiveissa on saada tällä viikolla lisää kauniita kuurakuvia!

    Anonyymi-Inkeri: Olen myös kuullut tuosta kutomisesta ilman apupuikkoa. Yhtään en kyllä tajua, miten se tapahtuu... Eipä tuo ole kyllä hankalaa apupuikonkaan kanssa.

    Tuulella: Nuo ulkokuvat ovat juhannusruususta. Siinä on kaunis ruska.

    Merja K: Lyhyempi puikko apupuikkona on vähemmän tiellä. Grillitikku lyhennettynä on myös varsin kevyt.

    Mannukka: Mulle riittää kyllä tässä vaiheessa nämä tavalliset palmikot. Tee sä niitä hienompia ja laita kuvia blogiin, niin mä saan sitten inspiksen. =)

    Uuden Kuun Emilia: Kohta taitaa olla myöhäistä ruskakuviin. Aika paljasta jo. Tosin jos tulisi pakkasta ja sitä kuuraa, olisi taas tosi kaunista. Toipumisia!

    VastaaPoista
  9. Kuulostat tosiaankin ihanan pirteältä ja onnelliselta! Itse olin juuri ulkona lenkkeilemässä ja kieltämättä melkoisen alakuloinen ilma. Olisi tehnyt mieli vain jäädä sisälle nysväämään.

    Pitäisi aloittaa uusi neuletyö. Vauvan nuttu siskolle. Ei siis palmikoita, vaikka niitä himoitsenkin. Omasi näyttävät niin hyviltä! Olen myös tehnyt kaikenlaisia voimapirtelöitä, mutta kummasti tekee yhä enemmän suklaata mieli... Voi hyvin!

    VastaaPoista
  10. Minulla on sellainen vähän matokoukun mallinen apupuikko, kaksikin. Taitavat olla Cloverin.

    VastaaPoista
  11. Heh, voi sentään, oliko vähän kiireessä katsottu, kun en erottanut juhannusruusua pihlajasta :D Sellaista se työpäivä teettää.

    VastaaPoista
  12. Sini: Vauvaneuleet on niin ihania. Itse en ole sellaisia tehnyt, mutta äidiltäni olen saanut meidän lapsille kaikkea ihanaa pehmeää. Ehkäpä sitten kudon lastenlapsille joku päivä...

    Jonna: Tais olla Strömsössäkin tuollainen matokoukku.

    Tuulella: Se on se työstressi paha paha... =)

    Sari: Toivottavasti sait itsekin vähän virtaa tästä! =)

    VastaaPoista
  13. Kiitos samoin sinulle :) Minä kuulin juuri ihmisestä, joka kutoo kynillä, kun puikot ovat hukassa..minä en ole vielä(kään) intoutunut kutomaan.

    Mutta hyväntuulenpostaus ehdottomasti, oikein näin sinut Barbamamana siellä...yksiä lempikirjoistani ehdottomasti.

    VastaaPoista
  14. Palmikkosi näyttävät ihana muhkeilta ne ovat kyllä ikisuosikkeja. Minulla ollut apupuikkona ihan vaan tavallinen puikko ja jonkin aikaa sitten hankin myös sellaisen ihan siihen tarkoitetun. Harmittaa kun aikaa ja voimia neulomiseen on ollut niin vähän. Kun palaillaan kotiin, yritän tsempata siinä, olisi niin paljon kaikenlaista mitä oikeasti tarvittaisiin tyttöjen kanssa. Smoothie kuulostaa niin hyvältä. Meille on juuri kotiutunut tehosekoitin, eli täytyypi testailla.

    VastaaPoista
  15. Kirjailijatar: Kynillä kutominen on kyllä aika huima juttu! Aloitapa oma kutomisurasi niillä! =)

    Kirsikka: Teillä lienee normaaliarki jo lähestymässä vai muistanko oikein! Sitten vaan taas näitä kotoilujuttuja toteuttamaan!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!