tiistai 19. lokakuuta 2010

Syystouhuja maalla ja kaupungissa

Kävimme viime viikolla pikaisesti kesäkodissa hytisemässä ja hikoilemassa. Alkuun oli tosi viileätä, mutta kun paikat saatiin lämpimiksi, yöllä sitten hikoiltiin. Tämä oli syksyn viimeinen visiitti, ja kotiin tuomisina oli isot läjät pyykkiä ja muuta mukavampaa. Kuskailen joitakin juttuja talveksi kotiin, että eivät loju tyhjän panttina tyhjässä kesäkodissa. Kotona on sitten kiva sijoitella näitä irtotavaroita uusille paikoille.


Tällä kertaa toin mukanani pieniä hyllyjä ja naulakoita. Tämä viime kesän kirppislöytöhylly päätyi keittiöön. Pomona-purkkini pääsivät esille, samoin sekalaiset kahvikupit. Sitä kaipaamaani leikkisyyttä keittiöön. Se saa vielä talven aikana jotain iloista väriä pintaansa.


Viime kesän kirppislöytöjä ovat myös nämä aidot DDR:läiset istuimet. Ne toimivat meillä lasten viilettelyistuimina kesäkodin saunan terassilla. Aika retroisia, vai mitä?


Lopuksi totean, että "hyvin on pullat uunissa" täällä kotirintamalla. Tänään leivottiin pienten kanssa pitkästä aikaa pullia. Taikina tehtiin yhdessä, ja tytöt saivat itse pyöritellä pulleroisia. Esikoinen tuli juuri koulusta ja söi heti muutaman. Kommentoi vain, että miksi ei heidän kanssaan koskaan leivota... Hyvä hyvä, pullantuoksuinen kotiäiti! 


Tämä ei siis ole ihan arkiroolini, olen ehkä enemmän metsäntuoksuinen kotiäiti. Kesäkodissakin piti päästä vielä viimeisen kerran tänä syksynä sienimetsään. Raekuuro hieman viilensi retkeä, mutta hyvä saalis saatiin silti!


Mukavaa viikkoa tämän poukkoilevan postauksen myötä!


ps. En saa tällä hetkellä ladattua bloggeriiin useita kuvia kerrallaan. Yksitellen aika hidasta. Onko teillä muilla samaa ongelmaa?

13 kommenttia:

  1. Joo, siihen ekaan ikkunaan pitää kuvat ladata kaikki yksitellen, mutta onneksi blogiin pläjähtää kaikki kerralla..

    Ihania noi Arabian lautaset, oliks toi nyt Paju tai Pujo tms.?

    VastaaPoista
  2. Arvaapa alkoiko tekemäänmieli pullaa! :D Mä en tiedä olenko muuta kuin pahan hajuinen äiti :D

    Aika ihana tuollainen kesäkoti, josta voi "lainailla" tavaraa talveksi!

    VastaaPoista
  3. Mannukka: En onnistu saamaan siihen latausikkunaan kuin yhden kuvan kerrallaan. Uusi tulee aina edellisen päälle. Viime viikolla onnistuin saamaan ne rinnakkain...

    En muuten tiedä noiden Arabian lautasten nimeä. Kuka tietää? Meillä on anoppilasta perittynä iso määrä tätä sarjaa.

    Uuden Kuun Emilia: Se on sitten leipominen teillä edessä! =) Viimeistään torstaina, että välittäjä viihtyy!

    VastaaPoista
  4. Sama juttu mulla, että kiikutan joitakin tavaroita mökiltä kaupunkiin, esim. punainen pehtoori on ehdoton glöginlämmityksessä = ) Ja pyykkiä sieltä kertyy, melkoisen paljon! Kuvien lataus hidasta, sama täällä...Tosin vaihdoin vasta tuon uuden systeemin pari viikkoa sitten. Aiemmin latasin vanhalla, missä onnistui neljän kuvan lataus kerrallaan.

    VastaaPoista
  5. Voi vitsi, te olette näköjään reissailleet syysloman kunniaksi - me ollaan lähinnä keskitytty sairasteluun, ensi kuopus ja nyt sitten keskimmäinen...

    Tuo teidän astiasto on Arabian 70-luvun(?) iki-ihanaa Pajua.


    Terveisiä kuumeisten nuhanenien talosta
    Hanna(-Maija)

    VastaaPoista
  6. Niin kivan näköistä teillä siellä molemmissa paikoissa! Ja mäkin kuolaan täällä pullan perään :)

    VastaaPoista
  7. Tiedätkö juuri tänään mietin, että pitäisipä leipoa ihan tavallista peruspullaa PIITKÄSTÄ aikaa. Kaupasta lähti pitko mukaan ja siinä se ajatus tuli mieleen. Oikeasti tosi helppoa ja paljon halvempaakin kuin kaupasta ostettuna. Ja ilman lisäaineita tietenkin. Ja kun on se pakastinkin...

    VastaaPoista
  8. Pikasesti kuulumiset kurkkimassa.. Aah, tuorettaa pullaa alko tehä munkin mieli! :P

    VastaaPoista
  9. Kivoja kuvia!

    Suloiset lautaset.
    Mulla on tuota sarjaa perittynä sinivalkoinen tarjoiluvati, kiva saada sille nyt nimi ;)

    VastaaPoista
  10. Kotivalo: Mulla on tuo sininen pikkupehtori, ja sitä en raskinut edes viedä kesäkotiin tänä vuonna. Joka aamu siinä tirautan teetä.

    Hanna(-Maija): Kovasti toipumisia teille. Toivotaan, että itse pysyt terveenä. Ja kiitos tuosta Paju-tiedosta!

    Sini: Kiitos kiitos! Ei muuta kuin leipomaan! Pakkanen täyttyy samalla, kun tekee isomman satsin.

    Kirsikka: Minäkin olin eilen ostamassa valmispitkoa, kun hoksasin, että ostetaankin vaan hiivaa ja leivotaan kotona. Nopsaa ja kivaa se oli.

    Teija: Leipomaan siis mars! Oskarikin tykkää varmasti!

    Marielisa: Mullakin on kupit ja tarjoiluastioita sinivalkoisina. Ovat aika retroisia! Tykkään!

    VastaaPoista
  11. Ihania pirteitä, aurinkoisia kuvia! Piristivät harmaata sateista iltaani. :)
    Ja täälläkin alkoi tehdä mieli pullaa... pitäisikö huomenna leipoa!?

    Iloa loppuviikkoon!

    VastaaPoista
  12. Kivalta näyttää kesäkotisi ja tärkeitä mukavia tavaroita pitää siirrellä sinne missä on, tottakai ;) Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  13. Esmeralda: Hienosti leviää tämä pullantuoksu blogin kautta! =) Kivaa loppuviikkoa sullekin!

    Hyvä Mieli: Ystäväni kysyi kesällä, että miten raskin jättää kaikki ihanat kalusteet kesäkotiin talveksi. Niinpä...

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!