perjantai 29. lokakuuta 2010

Räyheä olo

Viikko on ollut täynnä energiaa. Olisikohan vaikutuksensa jokunen aika sitten valmistuneella räyheällä pipolla? Tavoitteena oli siis tehdä värikäs, ärhäkkä, ts. räyheä myssykkä harmaaseen arkeen. Myssykän soinnutin Köpiksen reissulta hankkimaani Noa Noan huiviin. Nämä kun vedän ylleni, olo on oikeasti aika mainio. 


Samaan syssyyn valmistui 10-vuotiaan esikoiseni tilaama palmikkopipo. Pipon piti olla pitkä ja tupsullinen. Neidillä taitaa olla hieman klassisempi maku kuin äidillään...




Olohuoneen nurkassa odottaa ompelukone ja sen päällä vino pino korjattavia vaatteita. Tsempatakseni itseäni kaivoin esille uusimmat retrokangashankinnat. Jospa saisin näistä lisäpotkua kaivaa koneen keittiön pöydälle ja aloittaa ensin korjaussession. Sen jälkeen voisin toteuttaa luovempia ja mukavia ideoita.


Kotiin käveli eilen uusi "römötys". Tosin ei se olisi kävellyt ilman vahvaa apinamiestä. (Kiitos muru!) Saakohan tästä kasasta mitään järkevää aikaan? Kaappi on palvellut keittiön yläkaappina. Tarkoitukseni on maalata se violetiksi. Apinamies lupasi rakentaa siihen jalat. Pikkutytöt saavat huoneeseensa persoonallisen lelukaapin pienen puunauksen jälkeen!
Leppoisaa ja rentoa viikonloppua! Meillä kotoillaan. Tänään touhuan naapurin rouvan kanssa kynttilöitä. Saattaapa olla, että glögikin maistuu. Huomenna apinamies väkertää makkaroita. Hmmm. Mielenkiintoista, sanon tässä vaiheessa.

9 kommenttia:

  1. Tosi kivat pipot! Ja kivan iloiset kankaat :) Mukavaa viikonlopun alkua:)

    VastaaPoista
  2. Sinulla on tosiaankin luova kausi menossa :) Ja hyvä järjestys, ensin pakolliset ja sitten luovat. Tosin itse lipsuisin tekemään asiat toisinpäin ja niinhän siinä kävisi, että pakolliset jäisi tyystin tekemättä ;)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  3. Ihania pipoja. Hauskoja molemmat!

    Noi kankaat on aika syötävän hyvän värisiä. Nam! Värihoitoa kaamokseen!

    VastaaPoista
  4. Mukavaa viikonloppua :) mielenkiinnolla odotan raporttia makkaroista :D nimimerkillä veljen kanssa tehtaillut niitäkin tässä männä kuukausina..

    VastaaPoista
  5. Aikast räyheä meininki siellä, juu! Pipot on ihanat, samoin kankaat. Noistahan vois ommella vaikka mitä! Mäkin haluun itelleni nyt jonkun kivan raitapipon..!

    Heh, mä oon myös ekan kerran elämässäni AJAtellut valaa kynttilöitä ennen joulua. Kuulen mielelläni teijän kokemukset sitten! :)

    Iloa viikonloppuun!

    VastaaPoista
  6. Heidi: Mukavaa viikonloppua sinnekin!

    Merja K: Kyllä meinaan hoitaa nuo tylsät ompelut eka alta pois, pino on jo sen verran iso, että ei mahdu mihinkään ompelukoneen päältä!

    Uuden Kuun Emilia: Mulla on nyt hyvin vahva värikausi. Mietinkin just, että meneekö tämä ohi vai uskallanko ostaa maalikaupasta lilaa maalia... =)

    Ruusuliisa: Taikina on tehty ja makkaratalkoot alkamassa... Raportoin lisää myöhemmin.

    Teija: Kynttilät tuli tehtyä eilen illalla. Laitanpa niistäkin jotain raporttia. Kivaa hommaa se on, vaikka vähän väkertämistä riittääkin!

    VastaaPoista
  7. Mahtavat pipot ja noi kankaat, ai että.Tuollaisia ei ihan joka paikassa tulekaan vastaan Mullakin olis vähän pipoprojektia suunnitelmissa. Kaapista tulee kiva ja sinne saa lelut hyvään järjestykseen.

    VastaaPoista
  8. Kirsikka: Nuo kankaat ovat Köpiksestä. Siellä oli yksi liike, jossa myytiin sekä kangaspaloja että niistä ommeltuja tuotteita. Omistaja kertoi, että hänellä on verkosto ympäri Euroopan, josta hän saa näitä aitoja retrokankaita. Aivan mahtava liike!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!