perjantai 8. lokakuuta 2010

Valoa kotiin

Eilen aurinko paisteli mukavasti sisälle ja koin varsinaisen ahaa-elämyksen. Hyvä valaistus on sisustuksen a ja o. En ole paljon kuvaillut alakerrassamme, koska täällä on yleensä liian pimeää. Ikkunat ovat suht pienet ja osa pinnoista on tummia. Pieni pintaremontti olisi paikallaan.


Eilisessä paisteessa teki mieli ottaa kamera esiin ja napata kuvia tästä vähemmän kuvauksellisesta osasta taloamme. Meillä on siis avokeittiö, jonka yhteydessä olohuone. Tykkään tästä ratkaisusta, koska näin vältymme kahdelta isolta ruokapöydältä, ja ruokailu ja ruuanlaitto tapahtuu kaiken keskellä. Aiemmin keittiö sijaitsi ihan toisaalla talossa, mutta vuonna 2005 siirsimme sen nykyiselle paikalleen. Nyt muuten ottaisin ihan toisenlaisen keittiön, mutta no, tällä mennään. Mikähän siinä on, että ihmismaku muuttuu niin nopeasti...


Sohvannurkassa nököttää Köpiksen-tuliainen, tyynynpäällinen. Husflid-niminen liike oli kiva, uusi tuttavuus. Voisin laittaa sieltä lisää kuvia myöhemmin. Ostin myös tyynyyn sopivia kangastilkkuja, joten niistä syntyy pari kaveria tälle tyynylle.


Myös toinen tuliainen, Greengaten uusi lattemuki, on ollut kovassa käytössä. Tuo väri on nyt niin mieluisa, että virkattu sienikin on tietysti luumun värinen!


Alimpana viittaus seuraavaan projektiini, eli makuuhuoneen pieneen päivitykseen. Ostin Köpiksestä kaksi lamppua sängynpäätyyn. Näitä ihanan värikkäitä "Ball"-valaisimia näkyy myös tanskalaisissa sisustuslehdissä. Valmistaja on tanskalainen Frandsen. Siitä projektista kuitenkin myöhemmin...


Mukavaa, leppoisaa viikonloppua!









15 kommenttia:

  1. Ihana lamppu. Vanhemmillani on yhä tallessa ne aidot 70-luvun? versiot noista ja kattolamppu kolmella pallolla. Aika retroja :)

    Toi violetti on kyllä niin syötävän ihana väri. Ymmärrän hamstrauksen :)

    VastaaPoista
  2. Kaikkee ihanaa (taas)! Jossain näinkin noita latteja jo myynnissä, mutta itseäni ei tuo luumu nyt kovasti sytytä, muuta kuin neulomuksissa. Johtunee siitä, että v. 2003 vuorasin koko huushollin luumulla, jopa sen värinen sohva ostettiin askosta! Yliannostus siis silloin :D

    Ihana tyynyliina, ja ihana pöllökin siellä kurkistelee. He, mä voisinkin joskus muistaessani laittaa sulle sp:lla kuvan siitä mun/Oskun hirviöpöllöstä!! Sen koommin en ole siis tarttunut ompelukoneeseen sillä saralla, heh!

    Niin ja vielä, keittiö näyttää musta tosi jees!

    VastaaPoista
  3. Ihana keittiö, mielenkiinnolla seurailen keittiöitä kun remppa tulossa, tuo tyyny oli myös ihastuttava, oikein mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua :)

    VastaaPoista
  4. Niin se maku muuttuu ;) Tosin meidän köökki koki valaistumisen kun vaihdoin oviin uudet vetimet. Vanhat olivat samanoloiset kuin teillä. Nyt on suoralinjaiset, harjattua alumiinia (kun meillä välitilassa laatan tilalla harjattu alumiinilaminaatti). Kivoja löytöjä/ostoksia!

    VastaaPoista
  5. Uuden kuun Emilia: Meillä on myös niitä 70-luvun palloja tallessa. Välillä olin jo heittämässä pois, mutta nyt ne miellyttävät. Olisiko merkki Lampukas?

    Teija: En minäkään luumuilisi sohvatyynyjä isompia juttuja. Tiedän, että tämä kausi menee ja ehkä taas tulee... Hirviöpöllö olis kiva nähdä, mistä tulee mieleen, että mun pitäis hankkia s-postiosoite tätä blogia varten...

    Sarppu: Kiva, että keittiö on jonkun silmään ihana... Mukavaa viikonloppua sulle myös!

    Ruusuliisa: Mä ottaisin myös yksinkertaisempaa nyt, ja unohtaisin nuo peiliovet jne. Mutta enpä tee tästä nyt isoa ongelmaa päähäni. (Tosin vois pientä säätöä harrastaa...) =)

    VastaaPoista
  6. Hih, just peräänkuulutin tuota samaa mukia blogissani..

    Ihania kuvia taas. Minunkin lapsuudenkodissa oli tuon tapainen seinälamppu, punainen.. pitääkin kysyä, oisko se vielä tallella..

    VastaaPoista
  7. mäkin sain oman mukin! Kiitos matkaajille!

    VastaaPoista
  8. Tyynynpällinen on hauska,ehtaa retroa.

    Maku muuttuu juu, aina silloin tällöin...Meillä on noin 10 v. vanha talo ja keittiö on kokenut yhden pintaremontin eli vaihdoimme tasot. Nyt suunnittelen josko ja milloin vaihdettaisiin pikkuisen kaapin paikkaa, jotta saataisiin suurempi ruokapöytä käyttöön. Mies on kiltti, kun aina lopulta suostuu näihin mun juttuihin;)

    VastaaPoista
  9. Mannukka: Just Emilialle vastasin, että meilläkin on muutama 70-lukulainen, joita onneksi en ole hävittänyt! Tätä mallia oli ihanissa väreissä, mutta mä vaan ostin mustat...

    Sari: Ole hyvä vaan! Olipa hauska miettiä teille kamuille omia kuoseja! Raitaa, palloa ja kukkaa...

    A-L: Mä luulen, että täällä yks toinen aikuinen ei ole ihan yhtä innokas vaihtamaan tasoja tms. Täytyy miettiä sitten muita keinoja muuttaa ilmettä.

    VastaaPoista
  10. Tykkään myös tuosta lampun muodosta! Viime talvena pelastin myös ihanan valkoisen Lampukas-pallon pitkässä johdossa ja se on ihan iskussaan nuoren huoneessa :)

    Tykkään myös keittiöstäsi, uudistuksia voi tehdä hitaamminkin ;-) Minullahan on nyt peräti alkuperäiset puiset kaapit :)

    Hyvää viikonloppua sinne!

    VastaaPoista
  11. Barbapappa oli ehdoton suosikkini lapsuudessa, huoneessani oli Barbapappaverhot :)
    Valaisimesi on tosi kivat. Antaa taatusti kivaa ilmettä.
    Luumu on ihana syksyn väri mihin en varmaan kyllästy koskaan.

    Valon leikkiä on kiva seurata ja kuvata! Toivotan antoisia remonttihetkiä :)

    VastaaPoista
  12. Tuulella: Lampukas näyttää tosiaan taas vuosien jälkeen hyvältä! Odotan innolla, että samme omamme paikalleen... Alkuperäiset puiset kaapit keittiössä on aivan ihanuus! Me haluttiin täyspuiset kaapit, mutta... rungot on lastulevyä ja ovistakin vain peiliosa tammea.

    Marie Elisabeth´s rum: Unohdin laittaa postaukseen, että Barbapapat on nyt meillä kovassa käytössä. Niitä luetaan päivittäin. Symppiksiä ja ihanan pirteitä katsella myös!

    VastaaPoista
  13. Keittiö näyttää laadukkalta, minua jäi askarruttamaan millaisen keittiön NYT valitsisit jos maku on ehtinyt muuttua? Meillä vanha puustelli palvelee, kunnes ehdimme laittaa 50-luvun vanhat kaapistot joita olemme keräilleet kellariin niiltä jotka ovat sellaisen pois purkaneet.

    VastaaPoista
  14. Eilen tänään huomenna: Jäin oikein pohtimaan, millaisen keittiön nyt haluaisin. Tykkään huvikumpu-tyylisestä, leikkisästä keittiöstä, johon sopisi hyvin just joku vanha värikäs systeemi. Toisaalta se ei välttämättä sopisi tähän -78 rakennettuun taloomme. Ehkä ottaisin sileää valkoista ja höystäisin sitä milloin milläkin. Samoin nuo kirsikkapuiset tasot vaihtaisin johonkin muuhun sävyyn...

    Mutta tällä mennään, ja keskityn muihin parantamiskohteisiin kodissamme. Teknisestihän tämä on oikein toimiva, uusin tekniikka helpottaa elämää. =)

    VastaaPoista
  15. Kivan näköistä! Mulla tulee viisi vuotta kuluneeksi täysremontista ja nyt rupeaa tylsistyttämään pinnat. Keittiön ovetkin vaihtaisin ja todellakin tekisi mieli maalata seinät.

    Hyvät ostokset olet tehnyt! Olen muuten syönyt elämäni parhaat aamiaiset juuri Köpiskessä tuohon aikaisempaan viitaten.

    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!