skip to main |
skip to sidebar
Pikku riiviöt
Tämän postauksen otsikon nimi piti olla "maalausterapiaa". Mutta ei... tuo ylläoleva on parempi.
Vietin eilen maalauspäivää. Pienet olivat mummolassa (kiitos mummo ja isoisä!) ja minulla puuhausfiilis. Mietin, kuinka ihanaa ja terapeuttista puhtaan pinnan veteleminen on. Työnsä jäljen näkee nopeasti. Ja muutos on yleensä suuri. Tosin siitä toisen tai kolmannen kerroksen levittämisestä en niinkään välittäisi.
No, näin se maalauspäivä muutti sitten muotoaan.
Ensin saapui 7-vuotias koulusta ja päätti kuistilla kokeilla, että jokohan nuo äidin jutskat ovat kuivia. Muistona siitä kokonainen kämmenen jälki valkoisessa baarijakkarassa (joka muuten aiemmin oli koivun värinen). Luulenpa, että jätän tuon jäljen siihen ihan vaan muistoksi.
Illempana saapui kotiin myös perheen kuopus. Hän huiteli kuistilla lapion kanssa, ja yllättäen hiekkaa olikin sitten päivällä maalatussa hyllyssä. Murrr... Onneksi tämä hylly kaipaa vielä toista maalikerrosta, joten ei hätää...
--
Käykö teille koskaan näin?
Tänään olen maalaillut uusintakierrosta, joten ehkä saan näytettyä myös ennen-jälkeen kuvia piakkoin. Sitä ennen oikein mukavaa kesäkuun ekaa viikonloppua!
Taidan jatkaa pakkaamista!
kyllä meilläkin pikkumies sormella kokeilee salaa vaikka äiti kieltää :D
VastaaPoistaNoinhan siinä käy, aina ja joka kerta. =)
VastaaPoistaSe vaan niitä pieniä sormia niin kovasti syyhyttää kokeilemaan...
Semmoisia ovat nuo pikkuiset, kerkiävät joka paikkaan. Minä en edes uskalla aloittaa mitään maalaushommia jos pienin paikalla, siitä ei hyvää seuraa ;)
VastaaPoista..juuri siksi en ole päässyt maalailemaan.. Mutta MONTA maalattavaa odottaa.
VastaaPoistaMitä, lapset vain halusivat antaa äidille toisenkin terapiapäivän :-)
VastaaPoistaAurinkoa päivääsi!
Purnukka: Ihania nuo "salaa" kokeilijat! Eihän niistä jää kiinni... =)
VastaaPoistaMinttu: Mikähän siinä on, että pitää kokeilla... Pitäis maalata jokin lauta ja antaa sörkkiä siihen!
Kirsikka: Kyllä mullakin ovat pienimmät yleensä poissa, jos maalailen. Menee hermo, jos joutuu koko ajan varomaan, milloin joku kaataa maalitörpön tms.
anni: Onneksi on nuo isovanhemmat, joille saa välillä pienimpiä hoitoon. Saa sitten itse maalausterapiaa... =)
Vekarus: Niinhän se sitten tuli se toinen terapiapäivä tai -ilta! Mutta kevyttä tuo on vielä!
Oivoi... :) Meillä ei ole lapsia niin noin ei pääse käymään. Mutta aina maalatessa koirankarvat löytävät tiensä maalattuun pintaan. Vaikka kuinka olisi siivottu ja pesty, suurin osaa maalausajasta menee koirankarvojen nyppimiseen. Mystistä :)
VastaaPoistaOn meilläkin ollut joskus vähän liian innokkaita apulaisia maalauspuuhissa! Onneksi maalilla saa peitettyä apureiden jäljet.
VastaaPoistaHih... Eikös ne myykin nykyään jotain maaleja, joissa on hiekkaa mukana :D
VastaaPoistaIhanaa viikkoa!
Onnea maalausurakkaasi! Eikö tuo olekin aika klassista? :) Itselläni kissa viime syksynä kaatoi astian,jossa oli valkoiset maalipensselit liossa, pitkin keittiön lattiaa ja kehtasi vielä tepastella siinä. Tulin vasta maalin kuivuttua kotiin. Myöhemmin kissimirri auttoi minua maalausurakassa tassuttelemalla valkoisilla maalitassuillaan olohuoneessa.
VastaaPoista