torstai 26. helmikuuta 2015

Aurinkoa odotellessa...








Täällä harmaan kelin keskellä odottelen jo kovasti aurinkoa.

Lumet hupenevat vauhdilla, ja minä ajattelin laittaa terassin kevätkuntoon. Levittelen viimeisiä katolta kinostuneita lumia ja siivoilen remonttijämiä pois. Toki niitä jää vielä esillekin, mutta haaveissa olisi saada muutama tuoli siistimmälle terassille kahvitteluhetkiä varten. Narsissit näyttäisivät myös kivoilta uutta mustaa seinäpintaa vasten. Ruskean talon kanssa ne ovatkin olleet aika likainen pari.

Lumen hupenemisen huomaa myös sisällä talossa. Hiekkaa tulee sisään ihan julmetut määrät, ja olenkin jättänyt imurin vakiokalusteeksi esille. Uuden etuoven edessä ei ole vielä varsinaista terassia, ainoastaan väliaikainen puulava. Keväämmällä on edessä myös sisääntulon suunnittelu uusiksi niin, että hiekka jää ulos. Terassia, kivimurskaa,...

Minulla on koukullakin harmaata. Kaivelin esille paksut puuvillasekoitelangat ja virkkasin muutamia yksinkertaisia pannulappuja. Mukavan rosoisia. Myös värittömyys tuntuu nyt hyvältä.

Harmaasta kelistä huolimatta mieli on valoisa. Sellainen odottava. Kaikenlaista kivaa tapahtumassa, ja johan ne narsissitkin puskevat tuolta penkeistä! Istutin syksyllä melkoisen määrän kukkasipuleita pihalle ja nyt on kiva odotella mukavia yllätyksiä.

Voikaa hyvin! Minä pesin muuten jo ensimmäiset ikkunat ja jopas kirkastui!

It´s been quite grey here in Southern Finland. I´m waiting for sun and planning to clean the terrace to put some chairs for outdoor coffee breaks. Spring flowers are on their way and I already cleaned the first windows. So let the sun shine!

16 kommenttia:

  1. Hyvin näyttää samanlaisilta mun kässäilyt :) Hanko-lankojen "tuhous" menossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä mietin vielä hetken, tekisinkö noista tyynynpäällisen. Vaan ihan ei vielä inspis iskenyt... Muutamia tällaisia ensin!

      Poista
  2. Kivan näköisiä patalappuja, kiva yksityiskohta tuo ripustusreikä :-) Pitääpi käydä omassa pihassa käydä nostelemassa suojahavuja ylös kukkapenkkien päältä ja kurkata mitä niiden alta löytyisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olin yllättynyt kun näin nuo narsissin alut. Oli siellä myös jotain muuta, minkä pihapupu oli syönyt...

      Poista
  3. Oi, ihanat kuvat! Ja MITÄ, joko niitä narsisseja puskee esiin!!?? Pitääkin käydä kurkkimassa, onko meillä mitään "nousua" näkyvissä :) Kivaa viikonloppua!
    P.S. Jos tylsää on, tervetuloa tännekin pesemään niitä ikkunoita... =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meinasin kirjoittaa ekan kuvan alle, että juu, tältä vuodelta on!

      Poista
  4. I love their pictures !!!!! many greetings and a nice Friday of angie from Germany

    VastaaPoista
  5. Moikkelis ja keväisen harmaa perjantaitervehdys! (Mua aina naurattaa, kun ollaan postailtu jotain samankaltaista samana päivänä, hih! :)

    Onpa narsissit jo törröllään, miten se jo niin on päässyt käymään? Omia en oo tajunnut tarkkailla vielä yhtään. Kaunista pintaa myös koivulla kyljessään♥ Täällä podetaan jäätävää flunssaa, mutta lippu koetetaan pitää korkeella vaan. Viikonloppua!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin naureskelin sun otsikolle! :)
      PIhalla pukkaa jo sitä sun tätä, kun lumet alkavat paljastaa alkuja. Joku rontti oli jo haukannut osan parempiin suihin...
      Ihanaa viikonloppua ja toipumisia!

      Poista
  6. Meillä näkyy vasta noin 20x20cm kokoinen pläntti maata. Lunta vielä paikoitellen melkein metrin korkuisena. Mutta tänään aurinkoyllätys-ei tiennyt siitä lehden säätiedoituskaan.
    Mua harmittaa kun tuossa hanko-langassakin on tekokuituja joukossa, kuten liian useissa novitalangoissa nykyään. Mutta nättejä lappuja olet tehnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua, että täältä rannikolta ei tarvitse lähteä kauaskaan, kun se talvi taas löytyy.
      Minäkin olen ihmetellyt, että miksi tekokuituja pitää lykätä niin moniin lankoihin.

      Poista
  7. Oi kylläpä narsissit pukkaakin jo kovin. Minä istuttelin tulppaaneita syksyllä ja kovasti jo odotan kasvua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisaalta odottelen sipulikukkien kasvua ja toisaalta pelkään, että sitten tulee pakkanen ja vie ne. Tai jokin rusakko...

      Poista
  8. Minäkin huomasin tänään, että tulppaanithan sieltä kukkapenkistä jo nousevat :) Ihana kun on kevät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt taitaa löytyä joka viikko jotain uutta ihasteltavaa tuolla pihalla! Kiva kiva!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!