keskiviikko 27. elokuuta 2014

Syksyn tuntua






Tällä viikolla on ollut kovasti syksyn tuntua. Sadekuuroja ja flunssaa, pikkukärpäsiä ympäri taloa. Päätin jo olla välittämättä niistä, kun niitä on joka tapauksessa. Kuuluvat tähän omena-aikaan.

Kaivelin puuvillalankoja syksyisissä sävyissä esille. Inspiraatiota tuomaan. Täydentelin myös Kärpässienikaupan varastoja. Muutama pingu syntyi, ja vähän uusia kukkasia rintaneuloiksi.

Pihalla kypsyvät omenat. Lapset hakevat välipalaa suoraan puusta. Minä leivoin porkkanasämpylöitä ja nekin hujahtivat parempiin suihin. Yksi on lähdössä leirikouluun ja kaksi köhii kovasti. Minä keittelen lisää inkiväärishottia tuomaan energiaa arkeen.

Lauantaina on taas koko maan siivouspäivä. Meidän lähikoulun pihalla on konttikirppis, jonne minäkin ajattelin kärrytellä konttini kanssa. Sainpa taas motivaatiota kaivella kaapeista turhia tavaroita.

Apinamiehen kanssa teemme remonttisuunnitelmia ja tutkailemme sääennusteita. Jospa ensi viikolla säät suosisivat kattoprojektia. Minä haen inspiraatiota pintoihin netistä ja lehdistä. Hieman olen turhautunut, kun en vielä voi auttaa juuri missään. Tunnen olevani kädetön ja taidoton. Mutta kohta pääsen heilumaan maalipensselin kanssa.

Mukavaa loppuviikkoa!

Rainy beginning of the week. Feeling of autumn. Flu and some little flies. Apple time. Crocheting something old and something new. Wishing to get some sun because of our renovation...

8 kommenttia:

  1. Ihanat nuo pingviinit ja kukkaset myös :) Siivouspäivä on kyllä hyvä idea, täytyykin tutkailla mitä täällä päin olisi tarjolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä olen monet kerrat haaveillut omasta pihakirppiksestä siivouspäivänä, mutta tällainen konttikirppis on myös mainio tapa!

      Poista
  2. Imuroi ne pörriäiset. Nopeaa ja tehokasta! ;)

    VastaaPoista
  3. Mukavaa viikonloppua! Toivottavasti pääset kamasta eroon. Hyllykirppishommelia pukkaa päällä täälläkin :) Mökille mennään ja taidan ottaakin muutaman herkullisen lankapalleron mukaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sääennuste lupaa hyvää, joten hyvällä fiiliksellä olen huomenna lähdössä konttikirppikselle. Kaverin kanssa saadaan ainakin seurustella...
      Ihanaa mökkiviikonloppua!

      Poista
  4. Ihme sadekuuroja tullut pitkin viikkoa :) ja niin viileitä päiviä (tai liian vähän vaatetta yllä). Rentouttavaa viikonloppua!

    ps. laitoin sulle sähköpostia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sain viestisi, mutta en vielä saanut aikaiseksi vastata. Vastailen kyllä! Mukavaa viikonloppua!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!