sunnuntai 24. elokuuta 2014

Lasten ehdoilla











Meillä eletään sitä vaihetta elämässä, kun lapset eivät ole enää innokkaita lähtemään mökille. Kavereiden kanssa hengailu kotosalla on paljon houkuttelevampaa kuin vanhempien kanssa maalle ryntääminen.

Viime viikonloppuna teinineiti sai ensimmäistä kertaa luvan jäädä yksin kotiin. Seuranaan hänellä oli naapurin tyttö, jonka vanhemmat olivat myös mökillänsä. Kyllä, luotettiin ja ihan hyvin sujui.

Tänä viikonloppuna koko poppoo pakattiin autoon, ja yksi sai mukaansa kaverin. Tällaisia pieniä myönnytyksiä on pikku hiljaa lisätty, että lapsetkin viihtyisivät.

Kesäkodissa pelaillaan lauta- ja korttipelejä ja eilen käytiin retkellä Tammisaaressa, missä pienemmät viihtyivät leikkipuistossa ja isompien kanssa koluttiin kirppistä. Tämän jälkeen mentiin sitten yhdessä lounaalle.

Miten teillä saadaan lapset viihtymään mökillä?

Minä heräsin muuten yöllä ihan säkkipimeässä. En hetkeen muistanut missä olen, joten kesti tovin ennenkuin ehdin vessaan asti valoja sytyttelemään. Sellainen wau-elämys kaupunkilaiselle se totaalinen pimeys!

We are living in a phase, where our kids would´t like to join us to our summer house. They would like to stay at home with friends. The oldest one stayed at home last weekend and it went ok. This weekend one of the kids took a friend with to the summer house. Playing cards and making little trips nearby. That´s how we try to make them feel cosy. 

12 kommenttia:

  1. Mitkä tunnelmat♥ Niin tutunnäköistä touhua tuossa 4. alimmassa. Vaikka Osku vasta 8v, niin kyllä vaan pelit vie mennessään, jos siis antaa. Mutta onneksi meillä asuu eräänlainen tiukkismutsi ;)

    Siskolla nyt 15-vuotinen, ja samojen juttujen kanssa heilläkin painitaan. Uudehko ihana mökki, jossa vanhemmat vaikka asuis, mutta teinineiti ei enää oikein tykkäis. Sitten vaan kavereita mukaan, tai jäädään kaverin luo kotimaisemiin?

    Iloa sunnuntaille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelikoneita kuskataan mukana, mutta telkkaria ei ole kesäkodissa. Se rauhoittaa paljon tunnelmaa. Kotonakin voisi pitää telkkua enemmän kiinni.
      Ihanaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  2. Mökillä voisitte katsoa välillä jonkun hyvän elokuvan josta kaikki pitää, jos se vaikka innostaisi tai sopisitte jostain yhteisestä tekemisestä jonka neiti saisi päättää.
    Voisitte myös ehkä sanoa että lähdette hetkeksi vaikka kävelemään ja neiti saisi jäädä hetkeksi mökille yksin.
    Olisi kiva kuulla miten on käynyt tämän sinun postauksen jälkeen. On tietenkin hyvä opetella yksinoloa, mutta myös mökille on kiva välillä saada koko porukka niin että siellä viihtyisi sitten vanhempanakin. Pienillä asioilla eteenpäin. Hyvää loppukesää ja syksyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkeistä! Tuo yksin jääminen on taatusti toimiva, koska neiti ei jaksa kuunnella muiden (pienempien) menoa koko ajan...

      Poista
  3. Ihan samoja mietintöjä on täälläkin! Meillä on usein niin, että lähteminen ei innostaisi, kun on kaverit ja omat tekemiset. Sitten kun on kuitenkin lähdetty ja puuhataan jotain yhdessä, niin viihtyvätkin ihan hyvin. Pari kertaa ovat pojat jääneet kotiin yhdeksi yöksi, mutta ihan yleistä tapaa en halua siitä vielä, vaan yritän myös kehitellä jotain kivaa tekemistä ja kavereita mukaan jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen huomannut, että se lähteminen on vaikeinta, mutta sitten kuitenkin on kivaa, kun perille päästään. Kyllä nuo isommat lapsetkin ovat huomanneet, miten erilainen, rauhallinen tunnelma mökillä on...

      Poista
  4. Meillä käydään niin harvoin mökillä, että ei ole tarvinnut miettiä viihtymisiä. Serkutkin kun vielä asuvat mökin lähellä niin siinä sitä on vielä lisää viihdykettä.

    Ihanat kesäkoti tunnelmat ja kuvat!

    Iloa alkavaan viikkoosi!

    Ps. Minä lasken jo päiviä....;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Meillä oli vuoroin sadetta ja aurinkoa ja kunnon ukkonenkin koettiin. Nähdään parin viikon päästä. Tsemppiä!

      Poista
  5. Voi miten kauniit lattiat ja kaakeliuuni teillä onkaan mökillä. Meillä kun ei ole (valitettavasti) mökkiä, ei ole noita ongelmiakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Vanha talo, vanhat lattiat ja vanha uuni. :)

      Poista
  6. Ymmärrän, ja pelkään että tuo on meilläkin edessä nopeammin kuin uskoisikaan, vaikka pieniä vielä ovatkin. Olen masinoinut mökistä "koneettoman vyöhykkeen", että koko perhe oikeasti viettäisi siellä enemmän aikaa yhdessä kun kavereitakaan ei lähellä ole "häiriöiksi". Telkkari siis on mutta emme sitä kovin paljon katsonut kun oli niin hyvät ilmat mutta mitään muuta ruutua tai puhelinta ei kukaan räplää, lapsi tai aikuinen. Ja kumman hyvin se onnistuu, mökille pääsee yleensä vain kerran vuodessa niin paikan viehätyskin säilyy. En osaa sanoa millä niitä isompia houkuttelisi mutta meillä oli siskon lasten kanssa aina suvun olympialaiset mökillä, jotka siskonpoika monta vuotta lapsesta teiniin saakka aina kaikille suunnitteli, se oli yhteistä hauskaa heidän kanssaan muinoin:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole telkkaria, ja tietokonekin vain harvoin mukana. Lapsilla on kännykkänsä, joitten kautta pääsevät nettiin suhteita hoitamaan ja pelailemaan. Viime kesänä taisi olla niiden suhteen vielä liittymät ilman nettiä... Itse asiassa telkkaria ei ole kyllä kyseltykään. Tuo netti on tärkeämpi. Olympialaiset kuulostaa kivalta!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!