sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Uusia mahdollisuuksia






Tarkoittaako uusi vuosi automaattisesti uusia alkuja, vai jatkuuko elämä entiseen tapaan?

Minä haluaisin uskoa, että uusi vuosi tarkoittaa uusia mahdollisuuksia. Ei nyt välttämättä automaattisesti, mutta kuitenkin uusi vuosi antaa uutta potkua tehdä muutoksia, varsinkin jos niitä kaipaa.

En ole koskaan harrastanut uuden vuoden lupauksia. En tehnyt niitä tänäkään vuonna, mutta kyllä tätä yhtä rajapyykkiä – siis vuodenvaihdetta – tulee mietittyä.

Täällä kotosalla joulu alkaa olla riisuttu, punaiset koristeet napsin heti kotiinpalattuamme pois. Kuusi saa olla lasten ilona huomiseen loppiaiseen, mutta sitten se lähtee. Valoja ja valkoista jätän kotiimme piristämään kaiken pimeyden keskellä.

Seuraavaksi mielessä on rojuterapia. Ajattelin käydä taloa läpi rankalla kädellä – taas kerran. Lasten leluista jo eilen aloiteltiin, mutta paljon hommaa on vielä edessä! Odotan sitä ihanaa fiilistä, minkä tyhjä tila tuo tullessaan.

Energistä alkavaa vuotta sinullekin!

New year, new beginnings. Is it so or does your life go on as it has gone before? I would like to think that new year gives a possibility to new beginnings.

Christmas is over and there is no more red in our home. Just some white decoration to freshen the grey weather. I´m planning to reduce stuff – again. It gives me so much new energy! I hope you have an energetic new year!

18 kommenttia:

  1. Oikein hyvää alkavaa vuotta sinulle Nonna sinne. Plus perheelle! Samoissa aatoksissa. En kaipaa suuria muutoksia, mutta että jokin juttu nytkähtäisi edes hiukan liikkeelle. Ensi vuosi on varmasti sitten oikeasti muutoksen vuosi, ihan näin niinkuin ammatillisesti ajatellen :) hieman jo jänskättää, että mites sitten, kun koulu joskus loppuu.. mutta ei mietitä vielä sitä :)

    Rojuterapiaa tänne kans! Taidan aloittaa Oskarin huoneesta hetimmiten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan siis sellaisia kivoja yllätyksiä sinne ja tänne! Minä sain jotenkin sellaisen muutostsempin tätä juttua kirjoittaessani! Kyllä tämän blogin kirjoittaminen on kivaa... :)

      Poista
    2. Juu bloggailu on kivaa! Tarvisin vaan enemmän aikaa tälle.. taitaa olla tirha luulo ennen kesää :) Aloin tästä innostuneena haaveilla taas kirppishyllyn varaamisestakin! Ja TÄMÄ vuosi on se kun treffataan!

      Poista
    3. Yes! Ensi kesänä treffataan! Sulla voi tosiaan olla aika kortilla, joten olehan armollinen itsellesi ja karsi turha tekeminen... Karsintaa sekin!

      Poista
  2. Onnellista tätä vuotta! Ehkä se tuo jotain uutta ihanaa tullessaan..? Mutta ainakin rojuterapia uppoaa muhun aina! Kävin just varaamassa kirppispöydän. Tästä se lähtee. Kiitos inspiraatiosta. Edelleen kuulen rojuterapiasta mielelläni enemmän ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ajatuksissa kirppispöydän varaaminen helmikuulle. Luulen, että kaikilla on tammikuussa vähentämisvimma, eikä kirppiksillä tavara niin liiku. Kyllä minä tässä projektista tulen kirjoittamaan. Saan tästä kirjoittamisestakin energiaa touhuun!

      Poista
  3. Siis IHANA lankkulattia(?) tuossa tulppaanikuvassa...:)
    Kovasti olen minäkin täällä miettinyt tavaran karsimista, mutta, kun ei meinaa raaskia mistään luopua...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lankkulattia on meidän uusi lattialankuista tehty pöytä! Ihana minunkin mielestäni, ja nyt sitten jo käsiteltykin! Kesäkodissa on samoista lankuista lattiaa...

      Poista
  4. Tavaran vähentäminen on täälläkin yksi ja ainoa uuden vuoden lupaukseni. 10 tavaraa/vaatetta kuukautta kohti on tavoite. En toisaalta aio lopettaa kirppareilla käymistä, joten jotain tulee väistämättä hankittuakin, mutta tosiaan -energia lisääntyy kummasti kun turhasta pääsee eroon. Matkalaukullinen ja Ikea-kassillinen jo odottaa kirpparille lähtöä ja lisää tulee.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on ihan järkevän oloinen tavoite tavaran vähentämiselle. Huomaan, että uuvun jo ennen aloittamista, jo yritän saada aikaan liikaa. Yksi kaappi tai hyllykkö päivässä sopii minulle. Mukavia rojuterapiahetkiä!

      Poista
  5. Mäkään en tee yleensä lupauksia, mutta tunnistan ton uuden alun hienouden. Tekee mieli tehdä jotain tai aloittaa jotain uutta omassa elämässäkin. Mulla alkoi myös terapeuttinen rojun vähentäminen. Kaikenkaikkiaan siivoaminen on niin ihanaa puuhaa, näkee sen mitä on saanut aikaan ja ajatuksille tulee enemmän tilaa.

    Sä olet hakenut jo tulppaaneja, jei! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siivoaminen on kyllä parhaimmillaan kivaa ja antaa positiivisia fiiliksiä! Välillä se on sitten enemmän... pakkopullaa. Tulppaaneja piti ostaa, kun lähikaupassa oli ihania keväisiä sävyjä. Tulppaani ei ole mulle ollut koskaan joulun kukka, vaan kevään merkki!

      Poista
  6. Ihanaa uutta vuotta♥ Mahtavia talvisia kuvia aiemmassa postauksessa. Toisaalta en kaipaa lunta, mutta toisaalta olishan se aika kivaa ainakin hetkeksi saada maa valkoiseksi ;) Kävin äsken juoksulenkillä ja keli oli kyllä kuin kesällä, joten puolensa tälläkin säällä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen myös käynyt juoksemassa (kun ei niitä latuja ole:)) ja ihmetellyt kun käsineitä pitää riisua... Juoksuun nyt on kyllä kivat kelit, kun ei ole mitään jäisiä yllätyksiä! Mutta perjantaina pitäisi sitten sataa lunta! Ihanaa ihanaa! :)

      Poista
  7. Rojuterapiaan voisin minäkin ryhtyä! Hyvää alkanutta vuotta sinulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin! Ja mukavia rojuterapiahetkiä! Minä olen jo aloitellut, mutta hitaasti homma etenee, kun on tässä tätä muutakin elämää... :)

      Poista
  8. Aloitin rojuterapiaa tänään kanssa. Iso pöytä on hyvä paikka mihin kasaan kamoja. Mies raijaa kirpparille noita samalla, kun hinnoittelen. Haluan kamasta eroon. Kellarissa on vaikka mitä...huonekalujakin tarvii karsia. Tekee aina hyvää siivota nurkkia ja kaappeja.

    VastaaPoista
  9. Teillä onkin hyvä yhteistyö! Minulla kertyy sängyn päädyn taakse vino läjä Ikea-kasseja, jotka sitten lähtevät kirppikselle. Tosin osa menee suoraan Fidaan tai vastaavaan. Roskikseen en halua viedä käypää tavaraa.
    Mukavia siivoiluhetkiä!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!