torstai 28. marraskuuta 2013

Arjen sietoa







Olen viime päivinä miettinyt, millä keinoilla minä teen puuduttavasta arjesta siedettävän tai jopa mukavan. Tällä hetkellä päällimmäisenä meillä on vatsatauti. Onneksi enemmänkin sellaista kipeää vatsaa, mutta tähän tautiin liittyy aina se epävarmuus. Kuka seuraavaksi ja mitä?

Samalla valmistaudun lauantain Kartanon Joulutorille ja tietenkin takaraivossa jännitän, mikä on oma kuntoni lauantaina. No, toistaiseksi olo on oikein hyvä, enkä odottele pahinta!

Niin, mutta niitä keinoja arjen piristykseksi.

Ensinnäkin kodin järjestely. Minä vein eilen isot läjät tavaraa kierrätykseen. Lasit ja metallit, mutta myös kirppisjämäkasseja. Keittiön tasot siisteiksi ja muutenkin rojut paikalleen. Siis sitä perinteistä rojuterapiaa. Miten se tuokin energiaa!

Käsillätekeminen tuo minulle energiaa. Lapset ovat onneksi jo niin isoja, että sairaspäivinäkin voin puuhailla hommiani jonkin verran. Eilisen päivän surrasin ompelukoneella juuttikangasta pojan lojuessa sohvalla. Läsnäolo ja pieni paijaus välillä riittävät!

Kolmas asia on liikunta. Kohta livahdan juoksemaan tuonne raikkaaseen metsään.

Mutta nyt taidan suorittaa pikaisen tuuletuksen talossa!

ps. Muistelin aamulla muutaman vuoden takaista pimeää marraskuuta. Meillä jylläsi silloin sikainfluenssa. Varmaankin 1,5 kuukautta tauti kesti ja kesti, ja lopulta minäkin sain sen. Olin kyllä henkisesti aika väsynyt tuolloin, mutta sain viimeisen sysäyksen aloittaa bloggaamisen. Siispä synttäriä pukkaa! Olisikohan siitä neljä vuotta? Samaan syssyyn ylittyi tuo 300 lukijan raja, joten taitaisi olla arvonnan paikka! Ensi viikolla! Ehkäpä jotain itsetehtyä...

ps2. Minä yleensä nautin perusarjesta ihan ilman suurempia sirkuksia...


The kids have been sick. Stomach flu. I´m working for Saturday´s sale of works and wondering how I´ll feel on Saturday. Trying to find some new energy from cleaning the house, sewing and jogging. And it helps!
Hey, I have 300 readers and the blog has a birthday. So there will be a giveaway next week!

24 kommenttia:

  1. pikaista paranemista teille....vatsatauti on ikävä seuralainen....)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänään taas peukut pystyssä, kaikki kunnossa. Mutta tässä taudissahan se jännitys säilyy... :)
      Mukavaa perjantaita!

      Poista
  2. Paranemisia teille! Viirinauha on oikein kaunis. Oli hauska tavata joulumarkkinoilla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Törmäillään talvella laduilla, kunhan ensin saadaan lunta! :)

      Poista
  3. Oi viiri näyttää tosi kivalta. Sairastaminen on ikävää, toivottavasti sinä edes säästyt siltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt näyttää hyvältä, mutta eihän sitä koskaan tiedä. Kovasti ajattelin kyllä tsempata! :)

      Poista
  4. Ihania noi sorvatut kynttilänjalat, mä niin tykkään niistä. Vatsatautia taitaa olla liikenteessä enemmänkin. Toivottavasti säästyt siltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minäkin tykkään niistä kovasti. Mulla on niitä aikamoinen kokoelma, osa kesäkodissa. Joskus tuli vastaan sellainen massiivinen lattiamalli, mutta jätin ostamatta, kun lapset olivat suht pieniä. Nyt odottelen sellaisen/sellaisten vastaantuloa kirppiksillä uudestaan!

      Poista
  5. Onpas siellä ihana viirinauha! :)

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos! Sain ison rullan juuttikangasta, ja sitähän pitää alkaa tuhota samantien!

      Poista
  7. Pikaista paranemista sinne. Todella kivan näköisiä viirinauhoja sulla tekeillä. Hassu sattuma, sillä itselläni just virkkaukset alla viirinauha Marimekin Räsymattokankaan värisistä puuvillalangoista. Yritän kuvata ja postata siitä jotain viikonloppuna. Terkuin Riitta by http://www.nuppuhome.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään "vauva" antaa sun tehdä jotain langoista taas vaihteeksi! Kiva kiva! :)

      Poista
  8. Ihania viirejä!!!ihana on blogisikin,aikas alusta asti olen mukana kulkenut!p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos! Mietinkin tässä joku päivä, että lukijoita tulee ja menee, ja osan kanssa minulla on jo oikein "blogisuhde"! :)

      Poista
  9. Ompas kiva idea tuo viiri juuttikankaasta! Ja vielä tähdillä!!! Yks tähtihullu täällä taas, huhuu. Millonkahan mä löysin blogisi.. on siitä muutama kuukausi, vai jopa puoli vuotta.. sen jälkeen täällä aina päivityksiä kurkkimassa! :) Ja tykkään kyllä kovasti! Onnea hurjasta lukijamäärästä ja blogin vuosipäivästä!

    Meillä pitäis kans tehdä pientä inventaariota.. tai ei niin pientäkään.. :D Meillä kaikki paikat pursuaa tavaraa, tavaraa, tavaraa... askarteluvälineitä, lehtiä, sisustusesineitä... ja kohta pitäisi tuolle poikasellekin raivata kaappitilaa.. en kyllä tiedä, miten se onnistuu.. :/ Nimimerikillä: hampsteri ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maria, ja kiva kun jätit kommenttia! Minä teen jatkuvaa inventaariota ja silti nurkat pursuavat. Kuuden hengen taloudessa tavaraa riittää. Lisäksi olen myös luonteeltani jonkin sortin hampsteri... (Mutta yritän opetalla uusia tapoja...) :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo juuttikangas on muuten mukavan jouluinen ihan minkä kanssa yhdistettynä. Mietin jo juuttiliinaa jouluksi!

      Poista
  11. Tosiaan just samoja asioita pohdinnassa. Olen huomannut myös, että luppoajan inhoamisen myötä haalin aina jotain ylimääräistä itselleni, jos alkaa näyttää liian simppeliltä. En tiedä mikä pysähtymisen pelko mulla on. Nykyään olen muutenkin huomattavasti vahvempi joka suhteessa, kuin ennen, krooninen väsymys on vähäisempää ja päivät ennalta arvattavampia.

    Influenssat ovat perkeleestä. Sitä alkaa lopulta uskoa, että on oikeasti vaan väsynyt ja heikko, vaikka tauti vaan vielä muistuttaa kuukaudenkin päästä. Onneksi se poiki sinulla blogin.

    Mukavia myyjäisiä, pysykööt oksutauti poissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen jotenkin huomannut, että muistutat duracell-pupua! Vaikea mennä neuvomaan mitään, kun en itsekään ole mikään megarauhoittuva tyyppi.

      Terveinä täällä ollaan, siis toistaiseksi! :)

      Poista
  12. Tsemppiä arkeen! Ja rutistus! Ihanasti olet mietiskellyt energisoivia asioita. Mä oon aina yhtä liekeissä sun rojuterapiasta! :D Se inspiroi mua suuresti. Voitko jooko pitää aihetta aina säännöllisin väliajoin esillä? :)

    Viirinauhat on tosi hienoja! Mukavaa joulun aikaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minähän tsemppaan tällä rojuterapiasta kirjoittelulla myös itseäni! Vaikka aina ei tapahdukaan, asian miettiminen tuo uutta tsemppiä asiaan! Eli kyllä pidän aihetta esillä!
      Ihanaa ensimmäistä adventtia, sehän on huomenna!!!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!