perjantai 1. heinäkuuta 2011

Kesäkäsitöitä







Minulle iski ennen juhannusta oikea virkkausvimma. Virkkasin ensin esikoiselle "tilaustyönä" oman keppihepan. Nyt meillä hevostellaan ihan urakalla!

Sitten virkkasin hieman kärpässieniä. Ja kun lanka loppui, siirryin villalankaan ja tatteihin. Nämä tatit kuuluvat sienikorin kylkeen ja tuottavat onnea syksyn sieniretkillä.

Hauskinta oli se, että esikoinenkin innostui ja virkkasi uninallelleen uuden liivin. Ylpeä äiti esittelee tyttärensä työtä.

Innostuimme myös yhdessä tekemään juhannukseksi kukkakransseja. Nämä olivat ihan harjoituskappaleita, ja katsoimme paikallisen työnväentalon juhannussalon kransseista mallia seuraavan vuoden kappaleisiin. Ne ovat taatusti muhkeampia ja niihin laitetaan mustikanvarpuja pohjaksi. Kivaa hommaa tämäkin!

Leppoisia kesäpäiviä! Me olemme pakkailemassa ja lähdemme pienelle reissulle, joten nähdään taas!

I´ve been crocheting mushrooms in different colours and models. And my daughter got a hobbyhorse. Now all the girls have been riding hobbyhorses around our house and garden. My daughter also made a new vest for her teddy bear. I´m so proud of her!
Now we are packing, so see you after a while!

20 kommenttia:

  1. Lapset näyttää tosi innokkailta keppihevostelijoita. Ja nuo tatit on tosi ihania ja nallen liivi niin hellyyttävä C: Hyvää reissua ja aurinkoisia kesäpäiviä!

    VastaaPoista
  2. Sulosia sieniä ja tatteja ja nallen liivistä tuli tosi hieno ja ihanan värinen!

    VastaaPoista
  3. Voi miten kivoja juttuja sä oot taas väsäillyt.Ja nallen paita on niin hienosti tehty.
    Mukavaa reissua teille:)

    VastaaPoista
  4. Ihania sieniä, tuo turkoosi väri on huippu. Katselin noita aiempia kuvia, ilmeisesti teidän kesäkodilta löytyy tuollainen herkullinen sinivalkoinen kukkatapetti. Tykkään!

    VastaaPoista
  5. Ahh.. kuinka on ihania luomuksi.

    VastaaPoista
  6. Maija: Saas nähdä innostutaanko täällä tuosta hevsotelusta kunnolla... Ihanaa kesää sinullekin!

    Intianminttu: Kerroin neidille terveiset! =)

    Sannu: Kiitos! Ihanaa kesää teillekin!

    Miia: Ostin tuon pipolangaksi, jotain balypehmeää. Väri miellytti ja piti kokeilla sieniksi! Tuo kukkatapetti on vaaleansinisellä pohjalla siniset kukat. Rakennusapteekista joskus hankittu.

    Tupu: Sorry höpsöyteni, siis mitkä luomuja; hepat vai sienet vai tytöt... ?

    VastaaPoista
  7. Vitsi kun ihanat heposet ja ratsastajat tietty :) ihanaa kesäpuuha tuo virkkaaminen, minä olen tehnyt viikon kortteja, kun niistä niin kova tilaus :) mukavaa sekin.

    VastaaPoista
  8. Sarppu: Kävin juuri kurkkaamassa Kulmapuotiisi, että olisiko siellä uusia tuotteita. Taisivat mennä hyvin siellä markkinoilla kaupaksi, kun ei ollut puodissa, vai mitä?

    VastaaPoista
  9. Auta ystävä toista mäessä!
    Kummityttö haluais hepostella ja lupasin tehdä. Ja nuo sinun tekemät on mahtavat! Paljon silmukoita jne. Mistä aloitit? Tää on vielkin niin urpo ton virkkuukoukun kanssa :DDD

    upeaa vloppua teille :)

    VastaaPoista
  10. Oikein kivaa reissua! Kivat on myös käsityöt :) Kyllä tänkin äidin sydäntä lämmitti, kun Osku tuossa virkkaillessaan tokasi, että " äiti, käsityöläily on sitten kivaa!!" Me on nyt kotona ollessa askarreltu ja väsäilty ihan urakalla, mun pitää koko ajan olla keksimässä eri juttuja, kun hänellä inspiraatiota ja energiaa riittää :)

    VastaaPoista
  11. Söpöjä virkkauksia! Ja kiva että tyttösikin on innostunut virkkailemaan. Minun tyttöni on myös kiinnostunut käsitöistä ja haluaa nykyään selailla blogiani usein. Tietysti siksikin kun siinä on hänen kuviaan aika monessa jutussa :)

    VastaaPoista
  12. Ihania juttuja! Meidän tytöt kirkuis noista keppihevosista. Meillä on sellaiset isänsä sukista tehdyt ulkona lojuneet kauhistukset.

    VastaaPoista
  13. Ihanat hepat ja tatit, voi valtava!!

    VastaaPoista
  14. voi kuinka söpöiset hepat ja suloinen liivi! sietääkin äiteen olla ylpeä :D

    VastaaPoista
  15. ihanat, iloiset ratsut teidän tallissa! En ihmettele, että tytöt tykkää!
    Ja herkkuja sieniä! Me löydettiin viikonloppuna jo ekat kanttarellit! siitä se sienikausi alkaa :)

    VastaaPoista
  16. HIENOJA keppiheppoja. Täällä täytyy mummon ottaa varmaan mallia ja tehdä omille mussukoilleen samanlaiset :)

    VastaaPoista
  17. Wautsi mitä keppihepoja, ihania! Sinulle olisi tunnustus omassa blogissani, käyppä noutamassa jos kelpuutat sen! :)
    t.Inka

    VastaaPoista
  18. Hauska hevostelukuva! Ja kyllähän noilla hevosilla kelpaakin laukata ympäriinsä Suomen kesässä.

    VastaaPoista
  19. RuusuLiisa: Laitan sulle vaikka mailia, kunhan ehdin...

    Teija: Minä olen saanut paljon ihmettelyjä myös muilta lapsilta, kun olen virkkaillut muualla. Lapset kyllä huomaavat...

    kati: Kiitti! =)

    virkattu lintu: Täälläkin lapset tykkäisivät että heidän kuviaan olisi blogissa. Äiti vaan haluaa vähän rajoittaa niitä nassukuvia!

    selma: Nuo villasukkaversiot ovat myös ihania. Kyllä minäkin annoin luvan viedä nämä meidän hepat ulos. Pakkohan niillä on päästä laukkaamaan pitkin metsiä!

    Hyvä Mieli: Noi voi valtava... Kiitos!

    Mirka: Täytyy toivoa, että intoa ja pitkäjänteisyyttä neidillä riittää! ja että äiti ei ole liikaa painostamassa! =)

    Peppi: Waude, siis ekat kantarellit! Itse ihastelin eilen kypsiä mustikoita!

    Sude: Kiitos! Nämä hepat ovat siitä kiitollisia tehtäviä, että jokainen voi olla erilainen, persoona siis. On suomenhevosta ja lämminveristä...

    Inka: Lämmin kiitos! Tietenkin kelpaa!

    Kultsin kämppä: Nyt pitäisi vielä kesyttää tuo uusin heppa ja virkata sille suitset!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!