lauantai 1. tammikuuta 2011

Vuoden ensimmäisenä päivänä







- Kolasin lunta tunnin, ja sen jälkeen huomasin, että homman olisi voinut aloittaa alusta. Ihana, nautinnollinen pyry. Peuhattiin lasten kanssa kinoksissa.
- Lähdin perinteiselle uuden vuoden päivän roskakierrokselle. Keräsin lähiluistinradan ympäristöstä neljä isoa kassillista rakettisotkuja. Nyt on siistiä ja minulla hyvä mieli!
- Nautimme yhäkin ihanista joululahjoista. Pukin muori on ollut innokas sukkapuikkojen käyttäjä. Wau!
- Ihailin kummipojan tekemää lumihiutaletta. Kyllä on poika aavistanut kummitädin lempivärin.
- Puin joulupuumme uuteen, keväisempään asuun. Eikös nyt ole ihan hyvä hetki virkkailla lisää koristepalloja puuhun? Valkoista, turkoosia ja lilaa! Tätä puuta en heitäkään ihan heti pois.
- Valmistelemme lasten kanssa huomista juhlapäivää, apinamiehen syntymäpäivää!
- Kirjoitin uuden vuosiluvun ensimmäistä kertaa, kun nimesin valokuville uuden kansion. Aina se on jännää, että muistaako numerot oikein!

Vuosi on siis vaihtunut hyvällä fiiliksellä! Lähettelen täältä teille kaikille samoja hyvän fiiliksen säteitä!

15 kommenttia:

  1. Oletpas ollut ahkera! Viettäkää mukava juhlapäivä!

    VastaaPoista
  2. Onpas teillä siellä jo touhuiltu, minä puoelastani tein koko vuoden ennätyksen nukkumisessa, heräsin vasta hiukan ennen kymmentä, ihana loma ja vielä viikko jäljellää, unirytmi on tosin mennyt päälaelleen, mutta mitäs siitä, korjataan sitten joskus, hih. ihania lahjoja ja hiutaleita ja kutomuksia ja vaikka mitä, kyllä teidän kelpaa.

    VastaaPoista
  3. Hyvää Uutta Vuotta Sinulle!

    Kauniita neulomuksia! Kyllä niitä kelpaa käyttää :) Etenkin näissä säissä. Säistä puheen ollen, edellisen postauksen talvikuvat ovat myös kauniita.

    Varmasti tuli hyvä mieli rekettijätteiden pois keräämisestä. Täälläkin saisi tehdä samaa, huomasin sen jo yöllä, kun kävin hakemassa nuorison kotiin.

    Hyvää viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
  4. Sinun joulupuusi onkin kiva, sitä ei tarvitse heittää heti joulun jälkeen pois! Meillä ollut parina edellisenä vuonna oksa rappusissa, mutta tänä vuonna en sitä laittanut, koska aina oli joku kiinni oksissa rappusissa kulkiessaan ;) Kauniita lahjoja olette saaneet. Luulen että täälläkin pitäisi tehdä roskien keräysoperaatio, sen verran paljon rytisi koko illan ajan.

    VastaaPoista
  5. Oletpa ehtinyt jo tänä vuonna kaikenlaista! :) Ihana lumihiutale. Niitä kaivattaisiin tännekin!

    VastaaPoista
  6. Vekarus: Kiitos, eivätköhän ne lapset tee huomisesta juhlapäivän ilman suurempia väkerryksiäkään! =)

    Sarppu: Sinä selvästi lataat akkujasi! Hyvä niin!

    Tuulella: Mulle tuli aamupäivällä kiire siivoamaan, kun tuota lunta tuprutteli. Olisivat roskat jääneet lumen alle piiloon.

    Kirsikka: Just mietin, että tulisikohan tuosta puusta kohta pääsiäispuu. Virkattuja pääsiäismunia löytyy, ja jotain lintuja vois ommella! Kohtahan se pääsiäinen kolkuttelee jo. =)

    Sini: Tänään on ollut yllättävän energinen olo! Sama jatkuu!

    VastaaPoista
  7. Ihanaa kuusi, joka ei KARISE!
    Katsoo kateellisena nimim. kauhullakarisevankuusenulosheittoasuunnitteleva :)
    Kuvistasi tulee ihanasti jo "kevätenergiaa" jouluähkyyn..
    Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  8. Ihania lahjoja, kyllä on pukin muori tosi taitava! Teidän joulupuu oli muuten tosi kaunis myös jouluasussaan, noi pallot on aika veikeitä.

    T muistelikin ihan oikein, että sä olet käynyt keräyskierroksella -ensin ihmeteltiin että onpas ihmiset olleett siistejä tänä vuonna, mutta sehän olikin armas naapu joka oli siivonnut ;D

    Hyvät energiat säteilee tänne saakka :)

    VastaaPoista
  9. Hyvää vuotta 2011, samalla uusi lukija ilmottautuu :)
    Olen usein kurkkinut jo blogiisi, mutta aina se unohtuu se lukijaksi klikkautuminen. Täällä ollaan nyt kun kerran hyvin viihdytään!

    VastaaPoista
  10. upeaa uutta vuotta sinullekin!! ja tosi hieno homma tuo siivousurakka - täälläkin olisi riittänyt tuota puuhaa, en vaan itse tajunnut ottaa säkkiä käteen! hienosti tehty!

    VastaaPoista
  11. Peppi: Tämän puun voi myös heittää välillä ulos, ja napata sitten vaikka pääsiäisenä takaisin! =)

    Hanni: Tuo siivous on ollut traditio varmaan viiden vuoden aikana. Mutta nyt oli kyllä siistimpää kuin joskus on ollut. Täällä tehokas olo jatkuu! Nyt en vaan pääse kolaamaan... =(

    Heidi: Tervetuloa! Kävinkin jo vastavierailulla! =)

    Mirka: Tyhjiä pusseja löytyi matkan varrelta enemmän kuin oli tarvekaan! Niitä isoja patoja ihmettelin. Kauhean isoja ja painavia! (Kuulemma 100 euron pakkauksia...)

    VastaaPoista
  12. Sama lempiväri itsellänikin :)
    Hyvää alkanutta vuotta koko perheellenne!

    VastaaPoista
  13. Mukava postaus! On jotenkin niin mukavaa päästä lukemaan mitä muut ovat puuhastelleet - arkisia juttuja :)

    VastaaPoista
  14. Kiitos taas virkistävästä postauksesta! Voi kunpa mäkin jaksaisin postailla, mutta kun ei vaan pysty. Ihania käsitöitä ja niin keväinen fiilis jo! Kukapa korjaisi meidän kuusen pois? Varistaa niin paljon, ettei ilkiä koskea :D

    Mukavaa bloggailuvuotta 2011 :)

    VastaaPoista
  15. Villasukka: Tämä lila on minulle suht uusi tuttavuus, joka on hiipinyt kotiimme ja vaatteisiimme pikkuhiljaa... Saa nähdä tuleeko siitä pitkäaikainen lemppari.

    Marika: Kiitos kiitos! =)

    Teija: Kiva jos vähän piristää! Sulla on onneksi erittäin hyvä syy olla veto poissa. Sen takia jaksaa! Eiköhän se kohta pikkuisen helpota! Tsemppiä!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!