maanantai 31. tammikuuta 2011

Testirättejä




Olen virkannut ja kutonut viime päivät tiskirättejä. Surffailin kovasti eri blogeissa, ja huomasin, että rättimalleja ja tekotapoja on hyvin monia. Nyt kyselenkin, millaisia kokemuksia teillä on itsetehdyistä tiskiräteistä. Mistä langasta olette niitä tehneet, millä tyylillä ja minkä kokoisia? Mitkä toimivat parhaiten?

Itse tein ensimmäisen koekappaleen paksusta puuvillasekoitelangasta. Minulla ei ollut yhtään puuvillalankaa, jossa olisi 60 asteen pesuohje. Tästä musta-valkoisesta isoäidinneliörätistä tuli hyvin paksu. En usko, että se on kovin hyvä käytössä.

Tämän jälkeen marssin Menitaan ostamaan bambulankaa. Novitan bambulangassa on jonkin verran puuvillaa joukossa. Langan voi pestä 60 asteessa, ja se tuntuu miellyttävältä. Myyjän mukaan se on pellavan tyyppinen lanka, joka paranee pesujen myötä.

Kuvassa oleva lila rätti on siis bambua, ja kudottu helmineuleena. Reunaan virkkasin vielä rivin kiinteitä silmukoita. Se on jo käytössä ja tuntuu oikein hyvältä. Työn alla minulla on seuraava kappale virkaten. Luulen, että se toimii ihan yhtä hyvin.

Keväisten, keltaisten narsissien myötä toivottelen teille kaikille touhukasta viikkoa! Narsissit lykkäsin Tamara Aladinin suunnittelemiin keltaisiin maljakoihin. Kevättä niissäkin minun mielestäni!

ps. 5-vuotias neitokainen kyseli moneen kertaan, että ihan bambuako se lanka on ja mitä osaa bambusta. Lopulta selvisi, että hän kuvitteli langan olevan peräisin pandakarhusta. Panda ja bambu kuuluvat yhteen. Huh, onneksi ei sentään pandalankaa!

19 kommenttia:

  1. Hih. Panda lankaa. Bambu langasta minäkin olen tehnyt. Hyväksi olen havainnut. Kauniit maljakot. Mukavaa viikonalkua

    VastaaPoista
  2. Olen tehnyt (minä surkeä käsitöissä) ihan vaan kutoen aina oikein :D Muuta en juuri osaa...ja puuvillalangasta, mitä sattui oleen useampi kerä! Hyvin toimii, vaikka aika harva onkin, jo 4kk ollut käytössä, heitän välistä aina pyykkikoneeseen ja taas käyttöön :) Sun tiskirätti on niin kovin kaunis, mä taas haluisin tuollaisen paksumman, mutkun en osaa, enkä osaa ollenkaan virkata =) Oisko aika opetella?

    Kauniin keväiset maljakot!!

    VastaaPoista
  3. Pandalanka kuulostaa tosiaan aika hurjalta :)

    Minä en tiedä räteistä mitään, ihailen vain tuota aurinkoa kuvissasi.

    VastaaPoista
  4. Miekin tein joskus bambulangasta (en pandasta hihihi) helmineuleena. Aluksi tuntui jännälle aloittaa pyyhkimään virkatulla lapulla, mutta toimiva oli.

    VastaaPoista
  5. Moikka, bambulangasta olen neulonut aina oikein neuleena ja helmineuleena. Virkkasin muutaman puuvillalangasta, mutta käytössä bambusta neulotut mielestäni voiton :)

    VastaaPoista
  6. Bambua olen suurimpaan osaan käyttänyt (Hjertegarn tms.). Tais jossain olla Novitan sekoitetta, mutten tykännyt kun tuli niin paksu. Ja siitä irtos puuvillanöyhtää. Tekotapa aina oikein ja sopivan kokoinen omaan käteen. On mulla muutama myyntiin mennyt helmineuleellakin, mutta ainaoikein on nopea tehdä ja näyttääkin ihan hyvältä.
    BanDaisia olen kyl pessyt 60:ssä vaikkei pesuohjeessa niin lukiskaan. Saapahan tomaattiroiskeet sun muut pois.

    VastaaPoista
  7. Hahaa! Nyt sitten tiedät mitä meidän lasten hoitajat saa keväällä lahjaksi :-)

    Itse olen käyttänyt juuri tuota Novitan lankaa. Ensin tein 100% bambulangasta, mutta sen kuivuminen kesti liian kauan, joten ei tuntunut hyvälle vaihtoehdolle ja lisäksi sitä sai pestä vain 40 asteessa. Parasta tehdä varsin ohkaisia rättejä, jotta ovat ilmavia ja kuivuvat kunnolla. Minä olenkin siis virkannut viime aikoina 23 rättiä, kaikille hoitajille 2 ja sitten tuli tehtyä yksi ylimääräinen vaaleanpunainen vahingossa.

    Viitosen koukulla olen virkannut, ottanut aina vain taaemman koukulle (tulee ilmavampi ja hauskan aaltoileva) ja reunoille piparireunat lopuksi, paitsi miespuoliselle hoitajalle. Ja 32 silmukkaa on minusta kohtuullisen sopivan kokoinen omaan käteen.

    VastaaPoista
  8. Mieki oon siitä bambu langasta neulonu ja virkannu reunat :) mahti rättejä :)

    VastaaPoista
  9. mulla on käytössä nykyään pelkästään itse tehtyjä tiskirättejä. oon tehnyt niitä puuvillalangasta (tennessee, mandarin petit) ja bambusta. siitä novitan. mielestäni ne bambusta tehdyt ovat ihanimpia. olen tehnyt pylväitä virkkaamalla, helmineuleella ja ainaoikein neuleella.
    sain vinkin että 100%akryylilangasta tehdyt tiskirätit ovat mainioita mm tiskialtaan siivoamisessa. Tiskiallas lähes kiiltää sen jälkeen kun sen käy akryylirätillä läpi. nyt mulla on sitten niitäkin muutama, tykkään ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 100% akryylilanka on hyvä tähän tarkoitukseen. On kokemusta.

      Poista
  10. Mä oon tehnyt bambusta ja puuvillasta, MUTTA aina lahjaksi, joten en oo ite kokeillut yhtäkään!! (aika noloa muuten, pitää kyllä yks väkertää, mihinköhän sekin innostus hävis viime vuonna?) Käsituntumalla bambu vaikuttais paremmalta, mutta en kyllä yhtään tiiä. Ja aika ilmavia oon tehnyt, että kuivuiskin joskus.

    VastaaPoista
  11. Villasukka: Kiitos samoin mukavaa viikon alkua ja jatkoakin jo!

    heidi: Nuo isoäidinneliöt on oikeasti helppo tehdä, kunhan vaan saa ekan tehtyä. Pylvästä ja ketjusilmukkaa. Ohjeita löytyy netistä ja kirjaston kirjoista!

    Kirjailijatar: Aurinko armas, kippuravarvas! =)

    Peppi: Minäkin epäilin hetken, mutta nyt jo olen vakuuttunut näiden kätevyydestä!

    Heidi: Mun pitää käydä lisää tuota bambulankaa, että saan virkatun loppuun. Sitten vertailen näitä kahta: neulottua ja virkattua. (Virkkaamalla tehty on ehdottomasti mun suosikkini noin tekotapana...)

    RuusuLiisa: Nuo muut bambulangat taitavat olla aika arvokkaita, vai muistanko oikein? Juu, mun mielestä noi rätit pitää voida pestä 60 asteessa.

    Vekarus: Kiitos kovasti hyvistä vinkeistä! Sulla on varsin kunnioitettava määr rättejä tehtynä!

    Purnukka: Juu, samaa mieltä, että mahti keksintö nää ovat!

    sade: Hyvä vinkki tuo akryylilankajuttu!

    Teija: Nyt sitten vaan itselle virkkaamaan! Mä ajattelin tehdä kotiin ja kesäkotiin, ja sitten ehkä jos intoa riittää lahjaksi vielä. Onpahan taas hyödyllistä tekemistä! =)

    VastaaPoista
  12. Ostin Naisten joulumessuilta Kiertin (www.kierti.fi) lankaa, joka oli vyötteen mukaan "100 % kierrätettyä hamppua ja luomupuuvillaa". Tein siitä lahjaksi rätin ja on kuulemma toiminut hyvin. Itsellä käytössä bamburätti. Ai niin, ja ihan aina oikealla se rätti valmistui.

    VastaaPoista
  13. Hei.Olen neulonut hamppulangasta tiskirättejä. Sain tähän suosituksen. Aina oikein neuloksella ja helmineuleella tulee mielestäni hyviä. Olen vasta aloittanut neuloja, joten harjoittelen rätteihin myös kuvioneulontaa. Saa kaksi kärpästä yhdellä iskulla ;)

    Isoäidinneliöistä kun tuli puheeksi: Tässä loistava linkki:
    http://www.novita.fi/public/File/opiuutta_isoaidinnelio.pdf

    VastaaPoista
  14. Mulla ei ole kokemusta noista räteistä. JOtenkin en oo ajatellut, että ne vois olla oikeasti hyviä;) Mutta jos olis, niin ehdottomasti voisin muutaman neuloskella;)

    VastaaPoista
  15. Pirteät tulppaanit ja maljakot :)

    Minusta noissa neulotuissa räteissä on ongelmana se että ne kuivuvat niin hitaasti. Yleensä käytänkin ihan tavallisia ohuita kaupan tiskiliinoja, ja pesen sitten niitä koneessa. Mutta tässähän on kommenteissa hyviä vinkkejä, täytyypä kokeilla itsekin rätintekoa :) Sellaisen mahdollisimman ohuen ja ilmavan.

    VastaaPoista
  16. Netta: Tuo hamppu on kokeilemisen arvoinen vinkki! Kiinnostaa! Kiitos!

    Anne: Kiitos linkkivinkistä! Noihin rätteihin voi keksiö vaikka mitä jännää, netistä tuli vastaan paljon erilaisia kuvioita ja kukkasia...

    Mari: Minä olen nyt kyllä ehdottomasti hurahtanut. Tässä kuluu sitten kevättalvi värkätessä taas! Sopisikohan sulle muuten tuo bambulanka?

    Anna: Juu, kuivuvat kyllä hitaammin, mutta en tiedä onko se ongelma, kun muistaa heittää tarpeeksi usein koneeseen. Joku kertoi heittävänsä jopa tiskikoneeseen rätit!

    VastaaPoista
  17. Hyviltä näyttävät, kumpainenkin!
    Kuulemma bambulanka onlisi jotenkin antibakteerista ja siksikin hyvää tuohon tarkoitukseen. Mene ja tiedä.
    Upeat maljakot!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!