lauantai 6. elokuuta 2016

Lomatunnelmia ja syysaatoksia











Viimeisiä lomapäiviä viedään. Hyvillä mielin katselen näitä kuvia kesäkodista. Olo on lomaillut ja rento. Tänä vuonna Suomi-loma oli pop ja säät suosivat.

Tällä viikolla olen samoillut metsässä ja muistanut taas kerran, miten kivaa se on. Mustikoita ja kantarelleja on kertynyt siinä sivussa. Olen kolunnut läpi perinteiset kantarellipaikat ja ihmetellyt keltaisen kullan määrää. Ei tarvinnut todellakaan mennä merta edemmäs kalaan. Viime päivinä onkin syöty gourmet-aterioita.

Kesäkodin terassille valmistui uusi pöytä. Pinta vaatii vielä käsittelyä. Olisikohan se sitten valkoista maalia, vaiko ehkä helmenharmaata? Kesäkodin kaapeista on lähtenyt ylimääräinen kiertoon. Kyllä on helppoa aloittaa karsiminen kesäkodista, kun sitä tavaraa ei juuri ole. Tästä sitten kohti kodin kaappeja.

Lueskelin kesäkodissa vanhoja lehtiä ja erityisesti mieleen jäivät syksyiset jutut. Syystunnelmissa siis jo pikkuhiljaa. Rapujuhlia, kynttilänvaloa ja kerrospukeutumista... Aika kivaa! Ihan kiva saada lapsetkin kohta kouluun ja arki rullaamaan.

Mukavaa loppukesää! Joko sulla on syksy mielessä?

The last week of our summer holiday. A week in our summer house. Trips to the forest, reading and relaxing. A new table on the terrace. It still needs to be painted. White or grey perhaps? I have a good feeling to start a new season. Autumn, candle light, crawfish parties,... 


8 kommenttia:

  1. Kyllä syksy on kieltämättä mielessä, mutta koitan nauttia viimeisistä kesän päivistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin se syksy hiipii, vaikka vielä mennään kesäisissä lämpötiloissa. Illalla sai jo sytyttää ulkovalon ja pihalla oli syksyn tuoksua...

      Poista
  2. Ei ole vielä syksy hiipinyt mieleen. Kynttilöitä poltetaan ja ulkolyhdytkin on iltaisin sytytetty. Elokuun illat ovat ihanan lempeitä ja jotenkin romanttista istua viinilasillisen kanssa ulkona ja kuunnella kuikan huutelua, aaltojen liplatusta ja puiden huminaa. Muuten kyllä kanssasi ihan samoissa tunnelmissa (ilman kouluun meneviä lapsia tosin) olemme viettäneet kesälomaa. Tänään palasimme mökiltä kotiin ja huomenna alkaa työt. Mukavaa elokuuta,

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuikan huutelua tuli kuunneltua pohjoisen mökillä. Ihana fiilis! Mukavaa elokuuta ja leppoisaa syksyn alkua sinullekin!

      Poista
  3. Oi, kulkunut kesä kuulostaa ihanalta! Säistä ei voi kyllä napista tän kesän suhteen. Odotan ihan hulluna syksyä, että kesätyöt loppuu. Syksy on muutenkin parhautta, just kerrospukeutumisten ja murrettujen luontovärien takia! 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt olen jo ihastellut murrettuja sävyjä luonnossa, ja ne vaan lisääntyvät! Villaa myös ylle!

      Poista
  4. Oo, hieno pöytä ja helmenharmaa kuulostaa erityisesti hyvältä :). Vitsit, miten ihania tunnelmia näissä kuvissa. Nyt kun lomat on vietetty, tällaisista kuvista tulee jotenkin haikea olo. Mutta onneksi eri vuodenajoilla ja vaiheilla on aina omat hyvät puolensa! Minulla on myös ollut pieni järjestelyinspiraatio ja karsinta käynnissä - niin landella kuin kodissa. Kun saa paikat järjestykseen, se tuntuu kuin kääntäisi sivun ja saisi taas ihan uusia tuoreita ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luulen myös, että helmenharmaa olisi just se oikea väri! Itsekin katson kuvia, että oliko tämä just äsken. Tämän jälkeen on tullut oikeasti syksy!

      Poista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!