torstai 6. helmikuuta 2014

Paljastus




Sain Vehkosuon Tessalta pelottavan haasteen. Minun pitää tehdä jokin paljastus, mitä lakaisen kotonani maton alle. Tessa lähti liikkeelle aika säyseällä paljastuksella hellan ja uunin likaisuudesta, mutta minä ajattelin paljastaa jotain, joka on ristiriidassa blogini viestin kanssa.

Minä olen melkoinen hamsteri. Hamstraan lastenvaatteita. Yritän puolustella tekoani sillä, että en tykkää shoppailla joka kaudelle uusia vaatteita, vaan tykkään, että varastossa on odottamassa seuraava koko. Ja kun lapsia on neljä, vaatteita jää pienemmillekin. Mökilläkin tarvitsee omansa...

Osittain tilanne onkin perusteltavissa, mutta kun saan myös ystäviltä heidän lapsilleen pieneksi jääneitä vaatteita, en osaa luopua niistä, vaan jemmaan niitäkin. Perustelen tätä itselleni sillä, että saavatpahan pienemmät välillä jotain uutta, ei isosiskolla nähtyä. Lisäksi tämä on hyvin järkevää, koska en tiedä mikä kulloinkin on muodissa ja mistä kukin lapsi tykkää.

Yläkerran vessassa verhojen takana on yksi jemma. Arvatkaapa mitä tuolla yläaulan katossa sijaitsevan luukun takana on? No lisää vaatteita! Ne ulkovaatteet...

Näin sitä harjoitetaan vähemmällä pärjäämistä! Mitäs itte jemmailet?

I got a challenge from Tessa in Vehkosuo to tell you a secret from my everyday life. Is there a mess somewhere in our house? Yes, yes! I have saved lots of clothes for the kids waiting for them to grow. I don´t like shopping and I feel it´s not necessary to buy new. But enough is enough... And guess what´s up there behind the ceiling hatch?

18 kommenttia:

  1. Tyosta löytyykin moneksi vuodeksi varavaatteita...tai ei kai sentään...kovia ovat kuluttamaan...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei se kulutus meillä suurin "haaste" ole. Neljälle lapselle tuossa on, ja nuo tulevat käyttöön ensi vuoden aikana, jos tulevat... :)

      Poista
  2. Täällä ilmoittautuu toinen lastenvaate hamstraaja!
    Meillä vaan tuota säilytystilaa on hiukka vähemmän, ja olen joutunut keräilemään tulevia kokoja lasten vaatekaappeihin... Tyttärellä on hyllyt jopa merkitty: 134cm, 140cm...
    Haaveilen, että päästäisiin joskus muuttamaan asuntoon, jossa olisi esim.iso autotalli, johon voisi rakentaa pieni vaatehuone johonkin nurkkaan, ja sinne voisi siististi kerätä kivoja "kirpparilöytö vaatteita" siististi koottain (ihan kun kaupassa)...

    Hamstraus terkuin

    Hanna(-Maija)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ei ollut vaikea arvata, että sinäkin hamstraat! Sulla on kyllä hieno järjestelmä! Minä en enää roudaa kauhiasti kirpparilta vaatetta, ja jos roudaan, niin ne tulevat suoraan käyttöön. Näitäkin pinoja täytyy taas käydä läpi, että eivät jää käyttämättä.

      Poista
  3. Haa mahtava paljastus. Ja täällä toinen hamsteri. Tai no, serkuilta meillä on vaatetta 140 senttiin asti odottamassa ja poikahan käyttää nyt 110. Eli jonkun verran. Sitten olen hamstrannut kaikki ehjät ja siistikuntoiset vanhat vaatteet talteen. Että jos sitä vaikka lapsen vielä jossain vaiheessa haluaisi vielä lapsen. Ihan pöljää. Mutta mulla on nyt suursiivous koko talossa menossa ja tavaraa tulee menemään kiertoon aikas paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuo kasvu jossain vaiheessa hidastuu, eikä enää tarvitse niin paljon sitä vaatetta. Isoimmalle selittelen jo, että ei sitä automaattisesti tule joka talvi uusia popoja... Tsemppiä suursiivoukseen!

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeillaanpa uudestaan; siis upeat kätköpaikat sulla ainakin on! Mulla kätkeminen perustuu sellaiseen sullomismeininkiin ja äkkiä ovi visusti kiinni...toki välillä sitten siivoan ja viikkaan ja laitan ja lajittelen, kunnes sullomistouhu on taas käynnissä. Hmm. Aika hyväksyä pari piirrettä itsessään?? ;)

      Poista
    2. No näissäkin kätköpaikoissa voisi säilöä jotain muuta, mutta oikeasti minä en jaksa rampata koko ajan kaupoissa etsimässä niitä elintärkeitä juttuja, joita juuri silloin tarvitsee... Eli voin kyllä karsia näitä, mutta en tule tästä tavasta kokonaan luopumaan, jollei ihmeitä tapahdu!

      Poista
  5. Kiitos, kun jaot minun kanssa tämän haasteen. :)
    Vaatteet on tosiaan yksi säilytettävistä haasteista. Pitäisi olla kokoajan liikeessä tai siis että järjestelmää pitäisi ylläpitää ja päivittää jatkuvasti, että pysyy muutoksessa (lasten kasvussa) mukana. Minä jotenkin tässäkin asiassa (kuten joulukorttiasisassa) joskus vähän ahdistun, jos on vaatteita, joita kukaan ei käytä, sellaisia yksinäisiä, hyljättyjä vaatteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun lapset ehtivät kouluikään, alkaakin sitten se, että kullakin on oma makunsa, eikä äiti osaa ennakoida, mitä tullaan pitämään ja mikä jää kaappiin makaamaan... Mutta onneksi nämä ovat pikkuriikkisiä haasteita!
      Mukavaa viikonloppua, taas perjantai... :)

      Poista
  6. Ihana jemma! Ja kyllähän lapset kuluttavat vaatteita ihan mielettömät määrät...
    Minäkin tunnustaudun hamstraajaksi: hamstraan kaikkia sisustukseen liittyviä esineitä, joita saatan tarvita:) Maku muuttuu pikkuhiljaa, mutta silti en ole ihan heti valmis luopumaan kaikesta... niistähän voi saada tuunauksen tai maalauksen jälkeen jotain ihan uutta ja mahtavaa:)

    Ihanaa viikonloppua sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle tuli juuri mieleen, että mullakin on tuota tuunattavaa, erilaisia käsityö- ja askartelumatskuja riittää. Oma iso työhuone olisi mahtava juttu. Varmaankin toteutuu sitten, kun joku lapsista muuttaa pois kotoa... :)
      Ihanaa viikonloppua sullekin!

      Poista
  7. Minullakin oli vielä vuosi sitten lasten vaatteita hamstrattuna laatikoihin kaappien päälle. Nyt heillä on jo niin oma makunsa ettei kannata hamstrata tulevaa varten. Pikkuveli ei suostu käyttämään isosiskon vanhoja enää!

    Kangaskaappi ja lankavarasto on sitte ihan eri juttu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin suurimmat jemmat ovat kahden pienimmän vaatteita. Isommille ei juuri ole. Juu, unohdin muuten kokonaan nuo kässäjemmat. Ja askartelujemmat... :)

      Poista
  8. ...pakko vielä lisätä; niin ne askartelujemmat!!! Arvaa vaan kävinkö hakemassa lisää tuiki tarpeellisia askartelumatskuja Tiimarista (tai oikeastaan kahdesta), silloin viimisenä päivänä, kun 10€:llä sai tunkea kassin täyteen.... Nyt sitten ollaan askarteltu urakalla taas ystävänpäiväkortteja (tosin esikoinen on ollut vastahakoinen...), ja joulukortteihin ei tarvitse varmaan enään koskaan ostaa mitään matskuja...

    Mulla oli vielä vuosi sitten valtavat määrät kankaita vähän siellä sun täällä (mulla oli se torkkupeittojen ja tyynyjen tekovaihe). Viime keväänä kyllästyin totaalisesti ja pakkasin kankaat sekä keskeneräiset tekeleet jätesäkkiin ja kiikutin ne kierrätykseen. Eipä ainakaan ole enään niistä stressiä ;) ...

    Terkuin

    Hanna(-Maija)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen vähentänyt kaikenlaisen askartelukaman ostoa alesta ja kirppiksiltä. On meilläkin nimittäin melkoiset arsenaalit. Just tehtiin I:n kanssa ystävänpäiväkortteja! Isommat eivät enää innostu...

      Poista
  9. :DD Ei tää kuule ollut olenkaan paha! Kyllä niitä lastenvaatteita vaan aina tarvitaan :) Ja nimenomaan, mökille omansa! Joku tossa jo mainitsikin askartelukamat, niitä mulla pursuu pari kaappia, ja kässäkamat päälle...

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!