Minun piti tulla toivottelemaan näiden kuvien myötä aurinkoa, mutta jäinkin miettimään lasten kaverisuhteita.
Minulla on tapana pohtia lasten ystävyyssuhteita varmaan turhankin paljon. Pahoitan mieleni, jos oma lapseni jää epäreilusti kutsumatta synttäreille tai jää kolmanneksi pyöräksi. Asiasta jutellaan, mutta minä jään usein pohtimaan asiaa senkin jälkeen, kun lapsi on jo unohtanut pettymyksen.
Tänään kuopus leikki hyvän ystävänsä kanssa, eikä leikki sujunut ihan parhaalla tavalla. Kinaa syntyi usein, ja minä jouduin puuttumaan tilanteeseen. Kaverin jo mentyä huomasin olevani ihan poikki säätämisestä. Oma lapsi rauhoittui ja muuttui hyväntuuliseksi aika nopeasti, mutta minun iltani on ollut pilalla.
Juttelin juuri lapseni ystävän äidin kanssa, ja eiköhän ystävyys tästä jatku, mutta jäin miettimään, ajaudunko itse liian pitkälle lasteni jutuissa. Pitäisikö suhtautua kevyemmin ja unohtaa riidat nopeammin? Ja miten se tapahtuu?
The sun has been shining but I´ve been thinking about my children´s relationships with their friends. It´s not so easy all the time and I somehow get too close. I should learn to take it easier and forget, even when my children get hurt. But how...
Kaunis kaunis aurinko! Ja sielläpä ne samikset narsissit on taustalla samiksien kynttilöiden kanssa. iksusta minunkin :)
VastaaPoistaluulen että mäkin oon aika puuttuvaa sorttia noiden ystävyyssuhteiden kanssa.. en vaan siedä yhtään epäreiluutta, kiusaamista, ärsyttämistä... pojilla tuntuu olevan aina melkoisen villit leikit muutenkin. puutun jos tulee tarvetta ja komennan reilusti muidenKIN lapsia. ja eskariopeenkin otin jo yhteyttä, kun arvelutti eräs juttu. mut hyvinhän nuo yleisesti ottaen toipuvat, eivätkä onneksi jää itse murehtimaan pitkäksi aikaa :)
Pojilla se taitaa olla enemmän juuri leikkien säätöä. Nuo tunnepuolen epäreiluudet taitavat olla enemmän tyttöjen heiniä.
PoistaJoo se on kyllä totta, että pojat on suoraviivasempia. Ja mulla vielä niin pieni toi eskarilainen, vasta hiukan pesän ulkopuolelle kurkkimassa♥
PoistaToivottavasti sulla on jo parempi mieli :)
Kiitos, on jo parempi mieli! Zumbaa takana ja Pomp de Lux -iltaa edessä! =)
PoistaIhana aurinko siellä:)
VastaaPoistaMinulla 3 lasta enkä ole kyllä kertaakaan muistaakseni puuttunut.. tai ei ole tarvinnut puuttua. Enkä myöskään ole tietoinen jos kutsu ei käy jne.
ONko sinulla tyttöjä vai poikia? Minulla siis noi isommat lapset poikia.. johtuisko siitä? Että poikien leikkeihin mahtuu aina mukaan jne. Tyttö on vielä niin pieni (reilun vuoden) että tyttöjen systeemeistä minulla ei vielä tietoa / kokemusta.
Mulla on kolme tyttöä ja yksi poika. Poikien maailma on selkeämpi ja suorempi mun kokemuksen mukaan. Tytöt harrastavat "henkistä väkivaltaa", mikä on paljon inhottavampaa. Tokihan tähän sääntöön voi olla poikkeuksiakin.
PoistaOdotahan vaan vajaan kymmenen vuoden päästä... =)
Samantyylisiä juttuja olen täälläkin miettinyt eskari-ikäisen tyttöni suhteen. Synttärikutsuja suunnitellessa päädyimme lopulta kutsumaan kaikki tytöt (eskarista) ja vielä luistelukaverit, ettei kellekkään tulisi pahaa mieltä.. Tytön paras kaveri on kuitenkin poika. Ajattelimme että tuntee olonsa ulkopuoliseksi tyttöjen juhlissa, joten teimme hänelle erikseen kutsun (leffaan+syömään), jossa olimmekin eilen..
VastaaPoistaPuutun kans, varsinkin jos kohtaan kiusaamista, syrjintää tms... Mietin aina, että parempi puuttua ku olla puuttumatta. Tuntuu, että tytöillä on melkoisesti draamaa, mulla ainakin oli! :)
Tytöillä on tosiaan draamaa, ja välillä draamakuningattaret eivät tajuakaan, kuinka satuttavat. Kyllä neidit selvästi tarvitsevät vanhempien tulkkaamista ja apua siihen, miten kavereita kohdellaan ja miten toisten järjestämään draamaan suhtaudutaan!
PoistaHyvä aihe Nonna :)
VastaaPoistaMulla on luonteeltaan tosi kiltti ja herkkis tyttö. Välillä mietin sydän syrjällään miten se pärjää ja osaako pitää puoliaan.
Jos olen paikalla todistamassa räikeää epäoikeudenmukaisuutta niin puutun asiaan. Muuten koitan että oppisi itse selviämään tilanteista. Aina kun ei voi olla paikalla pitämässä puolia.
Onneksi kaikki ollaan erilaisia. Eihän siitä mitään tulisi jos kaikki olisi kyynerpäät terävinä.
Varmaan se menee myös lasten kohdalla niin, että erilaiset luonteet täydentävät toisiaan. Tuskin kahdesta tulisesta tulee bestiksiä.
PoistaMitähän kaikkea tässä tulevina vuosina joutuukaan seuraamaan sivusta... lasten kasvaessa voi puuttua asioihin kaiken aikaa vähemmän.
Meilläkin 3 tyttöä, jotka jo isoja, ja yksi poika, joka vielä alakouluikäinen. Tytöillä aikanaan tosi kovaa säätöä ja vaadittiin välillä puuttumista. Helposti en puuttunut, mutta jos kovaa kiusaamista tmv. niin puutuin kyllä. Muistelen vaan, että monella äidillä oli omasta lapsestaan melko erilainen käsitys: "ei meidän lapset tee mitään pahaa" Silloin on vähän vaikeata käsitellä asioita. No, ne ajat on mennyttä, ja moni niistä tytöistä, jonka tekemisiin ei saanut puuttua, on ajautunut vähän sivuraiteille. Nyt pojan kanssa ei tällaista säätöä. Hoitaa itse kaverisuhteensa, ei koskaan kerro, että ketään kiusattaisi, syrjittäisi tmv. En tiedä miksi, vai onko kaveripiiri vaan niin mukavaa kaikki.
VastaaPoistaSumma summarum, puutun vain ääritilanteissa. Mielestäni lasten kuuluu itse opetella pääsemään eteenpäin vaikeistakin asioista, se on sitä elämän opettelua. Mutta graaveihin tapauksiin puututaan totta kai, on kyseessä sitten oma tai toisen lapsi.
Luulen kyllä, että tyttöjen kanssa tuota säätöä on enemmän. Pojat ovat suorempia, useimmiten.
PoistaOn muuten hassua, että toisille vanhemmille on tosi vaikea mennä sanomaan heidän lastensa tekemisistä, ja toisten kanssa juttelu on luontevampaa, vaikka ei niin ennestään tuntisikaan.
Kiva kuulla sinustakin välillä!
Olen itse kans ihan samanlainen. Suurinpiirtein mahaa koskee, kun ahdistun jostain lastenvälisistä jutuista. Kotona yritetään miehen kans aina vähän olla korvat höröllä, että missä mennään. Ekaksi saavat itse selvitellä, mutta jos alkaa nousta suurempi meteli niin "valtakunnasovittelijat" astuvat kehiin. Joskus olen äideille pirautellut, etenkin jos meillä mennään ulkonäkö-/tausta juttuihin kiistelyn lopuksi. Puututaan heti. Synttärikutsut onkin niiiin raastavia. Voi auts, kun pistää miettimään että miksei kutusta. Vaikka voihan vaan olla, että sankari haluaisi, muttei saa kutsua kuin muutaman kaverin.
VastaaPoistaMä olen huomannut olevani myöskin melko ärhäkkä naarastiikeri taikka ehkä paremmin apinaemo... Synttärikutsujen kohdalla osoitan kyllä välillä syyttävää sormea vanhempia kohtaan, jotka antavat lasten touhuta oman mielensä mukaan. Kyllä lapsia saa ja pitää opastaa!
Poista