torstai 12. toukokuuta 2011

Mun oma!






Tänään menin aikaisin aamulla ulos. Ihana linnunlaulu. Jokaisen pitäisi silloin tällöin kokea "puolipakollinen" aikainen herätys ilman kiirettä. Näissä rauhallisissa aamuissa on jotain...

Olen vieläkin ihan häkeltynyt tästä toukokuisesta maisemasta. Miten tämä vehreys voi yllättää joka vuosi. Samoin koen aina uudelleen ahaa-elämyksen siitä, että meillä on yksi suuri huone lisää: terassi ja sitä ympäröivä piha. Elämä siirtyy tähän uuteen olohuoneeseen.

Pihalla seuraan erityisen tarkkaan ensimmäisen ihan oman kukkapenkkini kasvua. Olemme asuneet tässä talossa yli kymmenen vuotta, mutta kaikki kukkapenkit ovat tähän asti olleet joko edellisten asukkaiden perustamia tai heidän laittamiensa kukkien siirtovirityksiä. Viime vuonna minä perustin ensimmäisen oman penkin ja suunnittelin siihen ihan alusta asti kaikki kukat. Nyt nautin valkoisista helmihyasinteista ja odottelen, että niiden takana olevat pinkit tulppaanit avaavat kukkansa. Mun oma!

Muskarin kevätjuhla, kolmet synttärit, kaksi partioretkeä ja yhdet läksiäiset olisi lähipäivien ohjelmassa. Siispä lahjojen paketointia edessä. Miten te muut valmistaudutte lastenne ystävien synttäreihin? Onko teillä lahjavarastoa vai hankitteko jokaisen lahjan erikseen? Onko mitään uusia lahjavinkkejä? Minä olen huomannut, että nyt on hyvä aika antaa noin 10-vuotiaille omia viherkasveja, taimia tai siemeniä. Lisäksi noita virkkuuksia taitaa löytyä joka toisesta tai kolmannesta lahjasta...

Loppuviikosta minua ilahduttaa tämä valkoinen jättikerä. Saas nähdä onnistuuko tekeleeni niin hyvin, että esittelen sitä täällä!

Ihastuttavaa loppuviikkoa! Meillä täällä Etelä-Suomessa ei näy vielä sadepilviä...

Today I woke up very early and enjoyed the lovely morning with birds singing in the garden. It´s so beautiful out there. Every year I have the same feeling. 


This week we´ll have three birthday parties and I would like to know how you prepare yourself to your kids´ friends´ brithday parties. Do you have a lot of presents in store or do you buy them one by one? What are the favorites this year?

7 kommenttia:

  1. Ihana blogi sinulla. Mainioita omaleimaisia kätten töitä ja positiivinen asenne. Täällä tulee itsekin hyvälle mielelle.
    Lahja-asioista piti sanoa että me olemme viime aikoina suosineet alakouluikäisten lastemme kaverien lahjoiksi uimahalli-syöminen -keikkaa. Hyvä vaihtoehto tavara-lahjalle ja aina ollut mieluisa lahja.
    -Riikka-

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa hyvälle aamuinen keväästä nauttiminen!

    Itse en tällä hetkellä juurikaan ole liikenteessä, edes omalla takapihalla, kovinkaan varhain aamuisin, kun mies vie isot kouluun ja itse jään hitaalla tempolla nauttimaan rauhallisista aamuista nuorimman tenavan kanssa.

    Mutta kevät ja kesäiltaisin olen niin kauan kuin täällä olemme asuneet tykännyt kovasti tehdä iltaisin lasten mentyä nukkuman kävelylenkkejä ristiin rastiin lähialueen maisemissa. Kesäiltaisin ilmassa on vaan jotain ihanaa ja aina ihmettelen kun juurikaan ei muihin törmää.

    Meilläkin on ollut nyt partioretkeä, kyläilyjä ja synttäreitä ym happeningia riittämiin.
    Kait se on sitten sitä "aikuistumista" kun huomaa vuosi vuodelta katselevansa esim kaupoilla hyvissä ajoin varastoon ja valmiiksi synttäripaketteja tai pohtivan ainakin valmiiksi ideoita;)

    Yksi uusi idea on ollut viedä synttärilahjaksi muutama kerä lankaa ja virkkuukoukku.

    Rentouttavia aamuja sinne omalle pihalle ja hauskoja retkiä ja synttäreitä!

    VastaaPoista
  3. Riikka: Kiitos kovasti ja tervetuloa uudelleen! Tuo uimahalli-lahja on hyvä idea. Jotenkin tuntuu tylsältä antaa tavaraa, kun tietää, että lähes kaikki tutut hukkuvat tavaraan ja yrittävät karsia ylimääräistä!

    Anniina: Näissä kesäisissä illoissa on kyllä myös oma tunnelmansa. Tykkään! Tuo lankakerä-virkkuukoukku-idea täytyykin muistaa! Oikein hyvä!

    VastaaPoista
  4. Olen kade tuosta pihasta ja kuistista. Mutta onnellinen, että sinulla on sellaiset :)

    Kevät on ihanaa kuopsuttelu aikaa ulkona.

    Lahjoina meillä on suosittu jotain liikunta painotteista. Isoja frisbeetä, uimapatjoja, pihapelejä varsinkin näin kesäaikaan.

    Toisinaan, varsinkin sukulaisille, on saatettu järjestää jotain yhteistä tekemistä, esim keilaamisreissu.

    Itse kootut eri sisältöiset käsityö/puuhapaketit ovat myös hauskoja.

    Joskus mennään ajatuksella, että lapsi saa valita (jonkin budjetin rajoissa) kaupasta "ihan vaan" lelun, jolloin on saatettu viedä esim fanaattiselle jääkiekkokorttien keräilijälle jääkiekkokortteja ja namia.

    Muutama pieni "paniikkisynttärilahjan" pohjakin on kaapissa.

    VastaaPoista
  5. Pitäisi nyt kyllä nauttia joka hetki tästä ihanasta kevään vihreydestä :)

    Hankin lahjat aina joka kerraksi erikseen, olisikin hyvä, jos osaisi varautua etukäteen.

    Iloista tulevaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Ihana päästä taas tänne kurkkimaan.

    Ajankohtainen aihe nuo synttärit, keskiviikkona oltiin ja tänään kolmelta taas mennään. Tähän mennessä ostettu jokaiselle juhlijalle lahja erikseen, mutta koulu kun joskus alkaa, niin sitten varmaan pitää alkaa varastoida tilpeehööriä alennuksista, ym.

    Sateiset terkut lounaasta! Iik, mitähän ihanaa oot loihtinut tosta kerästä..

    VastaaPoista
  7. Teija: Täällä alkamassa viikon kolmannet synttärit! Jee! Mutta lapset tykkäävät, ja kohtahan nuo esikoisen kaverit lopettavat juhlien järkkäämisen. Meillä ei vielä sada, mutta illalla sitten varmaan! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!