keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Juhlahumussa







Mun mussukka täytti tänään kuusi vuotta. Olo on ihan mukavan voipunut, sillä samalle päivälle sovitettiin isovanhempien kahvittelut ja kaverisynttärit.

Meidän synttäritarjoilut ovat kulkeneet sykleissä: ensin syötiin perinteistä kakkua ja kun se ei tuntunut maistuvan, siirryttiin jäätelökakkuun. Viime vuonna mentiin jätskibaariteemalla ja tänä vuonna alkoi sitten taas uusi suunta.

Leivoin lasten kanssa useampana iltana ensin mokkapaloja ja muffinseja, ja tänään tekaisin aikuisille perinteisen raparperipiirakan. Juhlat aloitimme mehujääpuulla. Täytyy sanoa, että tämän päivän tarjoilut maistuivat!

Päivänsankarille väkersin viimeisinä iltoina salassa oman keppihevosen. Hieman minua huvitti, kun pötkylä muistutti alkuun kovasti Ressu-koiraa ja välillä jopa muumeja... No, neitiä miellyttää, se on tärkeintä. Tämä villihevonen pitää vielä kesyttää, ja sitten se saa suitset. Idean tähän heppaan sain Pienen Sukkapuodin Piialta. Kiitos Piia! Isosisko on muuten tilannut jo oman heppansa.

Tietenkin neiti sai myös ison läjän ihania lahjoja ihanilta synttärivierailta! Kiitos!!!

Syyskuuhun mennessä meillä on vielä kolmet kemut edessä, joten täytynee aloitella seuraavan "ressun" virkkailu!

We celebrated my daughter´s birthday today. Two parties and quite a lot of baking. As a present she got a hobbyhorse, that I crocheted during the last nights. Quite a day! I'm happy and so is she!

12 kommenttia:

  1. Tuohon keppihevosideaan lapset hullaantuu helposti. Se onkin oikein tervetullutta vaihtelua leikkivalikoimaan ja ruokkii lasten mielikuvitusta.

    VastaaPoista
  2. No kyllä toi ihan heposelle näyttää, hieno!!!
    Ihanat kattaukset, voin kuvitella, kuinka herkkuja on nautiskeltu :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis heppa, tässä onkin tädille vinkkiä. Miten arvokkaita itse tehdyt lahjat onkaan.
    Kovan urakan olet tehnyt herkkujen eteen joten voipunut olo ei yhtään ihme. Kauniit juhlat!

    VastaaPoista
  4. Voi että sä osaat.Aivan ihana ja itse tekemä lahja on kaikista parhain.Onnitteluja samalla toivotan!

    VastaaPoista
  5. kivasti keksityt tarjoomiset. ja mikä heppa!! Ihana!! <3

    VastaaPoista
  6. Sirkku: Meillä kohta 11-vuotias tilasi tosiaan seuraavan hepan. Ihanaa, että tuon ikäisetkin innostuvat tästä jutusta!

    Hanni: Kiitti! Teidän neiti ihasteli kattausta... Taitaa tykätä väreistä! =) Nuo Tiimarin kertisastiat on mun mielestä kivoja, kun niissä ei ole kuvioita! Ja lopuksi energiajakeeseen!

    Marie Elisabeth´s rum: Onneksi on nuo apurit, jotka kohta leipovat jo suht itsenäisesti. Minä tykkään antaa itsetehtyä lahjaksi, mutta ihan joka paikkaan en vielä "uskalla"!

    Sannu: Kiitos! Tämä heppa oli selvästi harjoituskappale. Tuo pään muoto ei ihan vielä miellytä. Mutta seuraava voi olla sitten hippusen parempi!

    sade: Kiitos! Itsekin olin tyytyväinen tarjoomuksiin, erityisesti tuo jätskipuu miellytti... ja maistui!

    VastaaPoista
  7. Synttäreissä on aina hommaa ja vaikka kivoja ovatkin niin on helpottavaa kun ne ovat ohi. Heppa on aivan ihana. Olen huomannut että juuri vähän isompien keskuudessa nämä keppihepat ovat se juttu. meidän tytöille löytyi ennen joulua kirpparilta pari käytettyä (ihan kaupan) kepparia ja ne pääsivät pakettiin. Välillä pääsevät vähän leikkeihin, mutta ehkä niiden oikea aika on vähän myöhemmin. Tuollaiset virkatut haluan kyllä tehdä sitten myös! Terkut täältä sotkun ja laatikoiden keskeltä, tuntuu ihan toivottomalta urakalta, ei tiedä mistä hommaa jatkaisi. Pakko oli ottaa tauko tietokoneen ääreen ;)

    VastaaPoista
  8. Onpa ihanat tarjoilut! Niin hyvän näkösiä raidallisia mehujäitä, mitä lie? :)

    Keppihepasta puhumattakaan! Ihana!
    T: vanha heppahullu :)

    VastaaPoista
  9. Teija: Kurkkasin pakastimesta, että merkki on Nestlen Pirulo Happy. Viiden pakkauksissa noita myydään! Tsemppiä sulle viimeisiin työpinnistyksiin. Sitten pääsedt mehujään lipitykseen ihan urakalla! =)

    VastaaPoista
  10. Tarjoilut näyttävät tosi herkullisilta. Ja ihana keppihevonen! Ei se enää näytä muumilta tai ressulta. :)

    VastaaPoista
  11. Kiva heppa, ei voi kyllä erehtyä luulemaan miksikään muuksi eläimeksi.

    Onnittelut 6 vuotiaalle!!!

    Hanna(-Maija)

    VastaaPoista
  12. Myöhästyneet onnittelut sankarille:) Kiva heppa! Meillä on parin vuoden aikaan syntynyt keppiheppoja tasaiseen tahtiin, tosin ompelukoneella. Virkattua heppaa meillä ei vielä olekaan;D...Nyt vaatimuksena on ollut oikea keppiheppatalli pihanurmelle...

    Meillä vietettiin yhdet synttärit viime viikonloppuna enkä myöskään leiponut kakkua enää. Lasten itse väsäämät superjätskiannokset kaikkine mahdollisine lisukkeineen kelpasivat vallan hyvin. Ja äiskä pääsi helpommalla.

    Mukavata viikonloppua!

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!