maanantai 11. huhtikuuta 2011

Raitahenkareita






Olen miettinyt jo pitkään henkareiden päällystämistä virkkaamalla. Nyt sekin on sitten kokeiltu. Virkkailin yhteen vanhaan henkariin päällisen ja jäin pohtimaan, että kannattaako vanhaa kaunokaista peittää. Nuo Ikean lastenhenkarit taas sopivat mielestäni paremmin tähän käyttöön.

Olen aiemmin nähnyt sellaisia henkareita, jotka on verhottu kahdella erillisellä "pötkylällä" ja ommeltu keskeltä yhteen. Sauman päälle on ommeltu esimerkiksi virkattu kukkanen.

Itse halusin kokeilla saumatonta henkaria, joka on tehty yhtenä pötkönä niin, että puoliväliin asti virkkasin pötkön irrallaan henkarista ja puolivälin jälkeen väkersin pötkön henkarin päällä. Hieman hitaampaa, mutta onnistui.

Mukavaa keväistä viikkoa!

****

ps. Nämä hetelmäkuvat ovat ihan vaan piristykseksi. Olen niin ihastunut tuohon sitruunankeltainen-turkoosi-yhdistelmään, että piti kuvailla kauniita hetelmiä! Kuopuksen mukaan tuo vihreä on puuhedelmä!

13 kommenttia:

  1. Oi, miten raikkaita ja pirteitä. Tykkään kovasti!

    VastaaPoista
  2. Vau. Tosi hienoja. En osaisi varmasti itse tehdä ikinä tuollaisia.
    Raikas yhdistelmä kelta-turkoosi. Tykkään.

    VastaaPoista
  3. Omat henkarini odottavat inspiraatota, saanen viedä kuvasi pinterestiini?

    VastaaPoista
  4. Kauniin raikasta! Mahtavia kuvia!

    VastaaPoista
  5. Tosi ihanat hengarit! Hauskoja raitoja. Itse en malttaisi varmaan vaihdella lankaa, mutta lopputulos on kyllä tosi pirteä.

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat, raikkaat henkarit!! Osaisipa itsekin..tekisin ihan varmasti nimittäin perässä :D Vaan ei taidot riitä. Pitää tyytyä ihailemaan vaan.

    VastaaPoista
  7. Aivan ihanat, raikkaat henkarit!! Osaisipa itsekin..tekisin ihan varmasti nimittäin perässä :D Vaan ei taidot riitä. Pitää tyytyä ihailemaan vaan.

    VastaaPoista
  8. Huoh..miksen minä osaa virkata? Patalapusta tulee pallo jne. Mutta nuo on hienoja! Eihän noihin raaski vaatteita laittaa!?! Menneevät piiloon.

    VastaaPoista
  9. Ihanat henkarit! Mun mummi virkkaili aikanaan just näitä, ja mulla on vaatekaapissa yksi tallella. Niin pirteet kvuat muutenkin, nyt alko tehä mieli mansikoita!!

    VastaaPoista
  10. Kivan keväiset kuvat!
    Täältä on nyt tullut niin paljon virkkausideoita etten ymmärrä milloin ehdin niitä kokeilla...;)
    Ehkäpä otan koukun ja langat mukaan kesälomareissuille. Pystyn onneksi virkkamaan autossa. Viime syksynä virkkailin pitkillä automatkoilla niitä pyöreitä pikkumattoja ja hyvin sujui;)

    Mukavaa viikkoa!:)

    VastaaPoista
  11. Heissan kaikille ja kiitoksia kovasti kommenteistanne! Nää on oikeasti tosi helppoja tehdä! Että kokeilemaan vaan! Ja virkkuu on helppo purkaa, jos ei heti onnistu!

    -tarjah- Saat toki viedä kuvan pinterestiisi!

    VastaaPoista
  12. Anniina: Minä en ole vielä kokeillut autossa virkkaamista. Jospa ensi kesänä kokeilisi kun tuonne kesäkotiin huristellaan. Tosin silloin ei voi olla ratissa... =)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!