perjantai 21. tammikuuta 2011

Kaaoksenkesyttäjä

Uusimmassa Glorian Kodissa (Glorian Koti, tammikuu 2011) on juttu tavaraähkystä. Toimittaja Sanna Tyry on haastatellut Anne te Velde-Luomaa, joka ammatikseen kesyttää muiden kaaoksia. Mielenkiintoista, että tällä alalla voi elättää itsensä. Ja minähän rupesin heti miettimään Katti Matikaisen tyyliin, että tulisiko minusta hyvä kaaoksenkesyttäjäkonsultti.

Juttu on sinänsä hyvä ja maanläheinen. Kuten yleensä tätä aihetta käsittelevissä jutuissa, ei tässäkään ole mitään uutta ja ihmeellistä, mutta kyllä aihe silti kolahtaa ja herättelee taas kaaoksenkesyttäjää minussa.

Te Velde-Luoma nimeää kuusi teesiä kaaoksen kesyttämiseen. Tällaisia ne ovat pääpiirteissään:
1. Rajaa työmaasi. Käy kerralla läpi esimerkiksi yksi kaappi.
2. Päätä työaika. Ei enempää kuin yksi tunti kerrallaan.
3. Erottele tavarat heti kierrätyspaikan mukaan.
4. Älä ryhdy työhön väsyneenä.
5. Jokaisella säästettävällä tavaralla tulee olla oma paikkansa.
6. Muista, että tavaroita voi myydä eteenpäin kirppareilla ja nettihuutokaupoissa, mutta ole armollinen itsellesi. Toteutus vaatii aikaa.
 Oma rojuterapiani on hidastunut vuoden vaihteen jälkeen. Varasin kirppispaikan, ja sen jälkeen olen verkkaiseen tahtiin siirtänyt tavaroita kirppislaatikoihin. Keräyskassiin siirtelen tavaraa myös silloin tällöin, mutta isompien kaappien tai nurkkien siistimiseen ei ole inspistä riittänyt.

Positiivista on ollut se, että uutta tavaraa ei ole kävellyt sisään. Ei ole edes tehnyt mieli kierrellä kauppojen alennusmyyntejä. Kirppiksetkin ovat saaneet olla rauhassa, mutta luulenpa, että lähiviikkoina pitää pistäytyä jossakin. Ihan vähän vain kurkkimassa kirppishyllyjä...

Tänään ostin kuitenkin kevään ensimmäiset tulppaanit. Ah, miten ihania. Odottelen niiden avautumista. Olipa muuten vaikea valita värejä, kun oli näiden lisäksi niin kaunista pinkkiä, keltaista ja oranssia. Sellainen sekakimppu olisi ollut kaikista kaunein.


 Harmaan viikon piristykseksi olen kutonut puikot viuhuen. Neiti 10 v. sai oman kaulurinsa, jonka idean ja ohjeen nappasin Virkattu Lintu -blogista. Kiitos Anna! (Kuvassa tosin mallina pikkusisko.) Seuraavaksi tuli tilaus pojalta, joten nyt on puikoilla poikavärinen versio. Yhdistelin hyvin eripaksuisia ja -tyylisiä lankoja. Tuntuu toimivan.
Ihanaa viikonloppua! Älkää pelätkö mörköjä, vaikka apinalandian 3-vuotias piirsikin kuvaan taistelevat möröt!

Edit. Mulla oli mennyt lehdet sekaisin. Ei siis Avotakassa, vaan Glorian Kodissa!

25 kommenttia:

  1. Söpöt möröt :)

    Mä hei luin kans tuon jutun avotakasta, tulit heti mun mieleen. :) Mä täällä myös laittelen tavaroita järjestykseen ja suunnittelen kirppishyllyn varaamista. Enkä oo käyny alennusmyynneissä, niinkuin en yleensä muutenkaan. Plokkasin Oskun vaatekaapin ja vein serkkupojille pienet kiertoon. Virkistää niin kummasti luopuminen!Kirppiksellä tosin kävin tänään ostamassa yhden etsimäni jutun, kun sain siskolta vinkkiä, että siellä semmonen nyt olisi... Esittelen kyllä sen jossain vaiheessa :)

    Sulla on ihan mun värit sun tulppiskimpussa! Omani on semmonen sekakimppu just, kun ei kaupassa muita ollut. Valkosta, pinkkiä, punkkua, orkkua ja keltsua.

    Nyt jatkuu taas siivous! Viikonloput sulle ja co! :)

    VastaaPoista
  2. Iloista viikonloppua!

    Meilläkin pitäisi kaaoksen purkamista jatkaa...

    VastaaPoista
  3. Onpa kiva kauluri. Tuollaisin haluaisin itsellenikin, pitäisikin kokeilla sellaisen kutomista :)

    Nykyajan immeisillä tuntuu olevan niin kiire, että uusia toimenkuvia syntyy vauhdilla. Ei ehditä itse selättää kaaosta, joten siihenkin tarvitaan ammattilainen ;) Neuvot olivat kyllä hyvät.

    Mukavaa viikonloppua harmaudesta huolimatta. Toivotaan, että aurinko kurkistaisi edes hetkeksi pian!

    VastaaPoista
  4. ihana kauluri! mitäs lankoja sulla siinä on käytetty?
    kuinka paljon silmukoita laitoit lastenkauluriin? :)

    VastaaPoista
  5. Samma här kaaoksen kanssa :)Iloista viikonloppua :)

    VastaaPoista
  6. Teija: Mulla on vähän sellainen fiilis, että pitäis luovuttaa suurimittaisen rojuterapian suhteen ja tyytyä pieniin edistysaskeliin... Psyykkaan itseäni! Ihana seurata sun vauvahankintoja, eli laitapa postauksia vaan! Viikonloppuja sinne myös!

    Vekarus: Lapsiperheessä kaaos lienee perustila... =)

    Merja: Minäkin ajattelin tehdä itselleni, mutta nämä kiireisemmät saavat omansa ensin. Saan sitten suunnitella rauhassa omani sävyjä... =)

    Sade: Tuo petrooli on Novitan Teddyä, pinkki jotain vähän ohuempaa mohair-lankaa ja valkoinen vielä ohuempaa kirppislankaa, jonka parina seitsemän veljestä. Tein 64 silmukkaa puikoilla 5, niinkuin tuossa Annan ohjeessa. Ekat levennykset tein jo 10 sentin jälkeen, koska tähän ei tarvinnut taitetta, koska lanka on niin paksua. Muutoin menin Annan ohjeen mukaan. Ja mulla käyttäjä 10-vuotias, joten pienemmälle voi vähän vähentää silmukoita.

    Heidi: Sulle myös ihanaa viikonloppua kaaoksesta huolimatta! Ollaan armollisia itsellemme!

    VastaaPoista
  7. Ihania kutimuksia....no mulla tuo romuterapia kaatuu sitten siihen, että älä aloita väsyneenä ;) jostain kumman syystä tuntuu, että olen nykyään aina enemmän tai vähemmän väsynyt, no ehkä sitten keväämmällä ja pakkokin, kun pitää tuo köökki tyhjätä...terapeuttista tuo siivoaminen kyllä on...

    VastaaPoista
  8. Mielenkiinnolla olen seurannut rojuterapiasi edistymistä. Ei kai koko aikaa tarvitsekaan mennä huimilla harppauksilla eteenpäin, vaan välillä tulee taantumaa ja pienin askelin edistymistä? :)

    Tulppaanit alkoivat houkutella kovasti. Jotain keväisiä kukkia tekisi mieli hankkia. Hankalan harmaan viikon selättämiseksi! ;)

    VastaaPoista
  9. Luin vastaavan jutun uusimmasta Glorian kodista. Samat jutut (mielestäni muistan lehden oikein). Hyvät neuvot! Jännää, miten tarvitsemme kaikenlaisia valmentajia nykyään!

    Tulppaanit ovat kyllä tosi ihania just nyt. Ihmettelen, miten oma kimppuni on säilynyt melko hyvänä jo viikon (marketista) ja kukat ovat avautuneet suuren suuriksi ja silti pysyvät koossa, vaude! Mukavaa viikonloppua! :)

    VastaaPoista
  10. Ihan oikeasti toi kaaoksenkesyttäjän ammatti ei olisi ollenkaan hullumpi. Ja asiakkaita varmasti kolkuttelisi ovelle asti.

    Niin moni varmasti tuskailee täyteen ahdettujen kellareiden ja vinttien kanssa, että kesyttäjä olisi varmasti se ainoa pelastus kun itse ei enää kykene edes aloittamaan.

    Ei muuta kun laitat vaan oman puljun pystyyn ja titteliksi kaaoksenkesyttäjä ja romuterapeutti...;)

    VastaaPoista
  11. mietinkin että onkohan teddyä. multakin sitä löytyy, vielä muutama jämäkerä. :)
    kiitos neuvosta :)

    VastaaPoista
  12. Laitanpa vastauksen vielä tännekin:

    Huopasesta olen virkannut ja normaalin pyykin mukana olen pesukoneessa huovuttanut. En ole korin sisään mitään muovia laittanut (ekaan laitoin ja se oli hankalaa). Tungen vain korin täyteen pyykkiä ja laitan koneeseen. Hyvin toimii! Nyt vaan testailemaan!

    VastaaPoista
  13. Sarppu: Tämä harmaus väsyttää ihan taatusti! Kahvia kehiin ja kaappien kimppuun! =)

    Netta: Itse tulen jotenkin kärsimättömästi, kun homma etenee niin hitaasti. Haaveilen kantavani isoja säkkejä ulos talosta. Toisaalta en osaa heittää roskikseen käypää tavaraa, mikä hidastaa hommaa huomattavasti. Mutta ajan kanssa...

    Sini: Mielenkiinnolla seuraan omien tulppaanieni avautumista. Tänään ovat jo ihan erilaiset kuin eilen.

    Anniina: Olisihan se erikoinen ammatti... Hassua, miten uusavuttomiksi stressaantuneet nykyihmiset ovat muuttuneet!

    Sade: Sitten vaan silmukoita luomaan! =)

    Vekarus: Kiitos! =)

    VastaaPoista
  14. Ihanat möröt :)
    Avotakan vinkit ei yhtään päde muhun paitsi kirppiksellä myynnin osalta. Revin aina monen kaapin sisällöt samaan aikaan lattialle ja perkaan niitä monta tuntia kerrallaan. Ja säilytettävän tavaran tulevaa paikkaa ei ole useinkaan määritelty vielä ennakkoon. Ihmepäkös tämä touhu jää aina kesken eikä tule valmiiksi. Ohjeista siis todellakin pitäisi ottaa vaari :) Mukavaa lauantain jatkoa.

    VastaaPoista
  15. Ihana kauluri! Käyhän blogissani, siellä on jotain sinulle :)
    Mukavaa lauantai-iltaa! :)

    VastaaPoista
  16. Ei pelätä ei :)

    Minä kesytin kaaoksen muuton yhteydessä. Se teki hyvää, tuli jotenkin puhdistunut olo.

    Iloista kaaoksenkesytystä teillekin, hiljaa hyvä tulee :)

    VastaaPoista
  17. Kaaoksen kesyttäjän ammattikunta taitaa olla tänä päivänä oikeasti ihan tarpeellinen.
    Tosin jos mun pitäisi alkaa raivaamaan jonkun toisen kotia, niin en tiedä, että osaisinko olla tarpeeksi "hieno tunteinen". Ainakin kun olen katsonut niitä 4D dokumentteja hamstraajista, niin itse olisin monasti jo heitellyt niitä roskasäkkejä sen enempää kyselemättä pois...
    Tänään meilläkin harrastettiin VAIHTEEKSI pienimuotoista kaaoksen kesyttämistä; kävin kevät takkeja ja kenkiä läpi (täällä odotellaan jo kovasti kesää...); siis käsittämätöntä miten olen onnistunut taas haalimaan kirppiksiltä usempia saman koon takkeja!
    Eli kirppistavarat alkaavat taas täyttämään saunaa...

    Huomenna olisi tarkoitus lähteä taas lasten kanssa kokeilemaan sitä luistelua (mikäli säät sallivat).

    Leppoisaa sunnuntaita!

    Hanna(-Maija)

    VastaaPoista
  18. Heips!
    Mä tiedän, että meillä olisi tarvetta jollekin karsinnalle, ja hiukan sitä on toki tehtykin. Mutta toi, "älä tartu hommaan väsyneenä", on mun tekosyyni. Kun ei jaksa keskittyä ja kiinnostua, on parempi jättää kaapit rauhaan.

    Kivaa sunnuntaita mörkölään :)

    VastaaPoista
  19. Villasukka: Mulla on makuuhuoneessa jatkuvasti laatikoita ja kasseja kirppikselle menossa. Mies hieman tuskailee... =)

    Tuuletar: Lämmin kiitos! Lämmittää kovasti mieltäni!

    Kirjailijatar: Muutto olisi hyvä juttu kaaoksen kesytyksen suhteen. Ollaan asuttu tässä reilut kymmenen vuotta ja huoh... =)

    Hanna(-Maija): Nuo himohamstraajat on oikeasti sairaita. Ei taida tuollainen yksittäinen konsultin käynti auttaa... Me mennään varmaan ip luistelemaan, ehkä törmätään!

    Emilia: Tuon väsymys-teesin voi kumota sillä, että keittää ensin ison mukin kahvia ja aloittaa homman sen jälkeen! =)

    VastaaPoista
  20. Ihana kauluri! Sinulta syntyy tiuhaan tahtiin kutimista noita ihanuuksia.

    Tavarakaaokset juu, itsekkin olen kodeissa ollut sitä tekemässä. Ei helpoin puuha. Omassa kodissani annan aika reippaasti kyytiä, lukuunottamatta kaikkea mikä liittyy lapsiini, varjelen muistoina kuin haukka :)
    Tosin en kovin kova ostelija ole, joten kovin välillä ihmettelen että mistä sitä heitettävää tulee ? :)
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  21. Lovely knitting project. Sorry, I cannot read the post. :)

    xx,
    Heather

    VastaaPoista
  22. Marie: Siitähän se kaaoksen hallinta lähtee, että sisään ei pitäisi kantaa uutta tavaraa. Vaikea pitää järjestys talossa, jos tavaramäärä jatkuvasti vain kasvaa ja kasvaa.

    Heather: Thanks! =)

    VastaaPoista
  23. kiva blogi jonne löysin susannan työhuoneelta... täytyy palata ajan kanssa katsomaan!

    VastaaPoista
  24. Hei, tulipa hieno kauluri! Kiva että ohjeesta oli hyötyä :)

    Nuo vinkit kaaoksen kesytykseen vaikuttavat hyviltä. Työmaa on tosiaan järkevää rajata, ettei heti uuvahda. Minä voisinkin aloittaa siivouksen jauhokaapista...

    Ihanat tulppaanit! Niitä pitääkin hankkia.

    VastaaPoista
  25. Rautaharakka: Tervetuloa uudelleen!

    Anna: Minäkin päätin pitää tämän viikon taukoa kaappien siivoamisesta ja tyhjennellä joka puolella roikkuvia ja lojuvia pikkutavaroita. Hieman ilmaa ympärille...

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!