keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Arvonta!



Aloitin blogin pidon tasan vuosi sitten ystäväni bloggaamisen innoittamana. Sitä ennen olin vieraillut muiden blogeissa ja kommentoinutkin, mutta täytyy sanoa, että tämä blogimaailma aukeni uudella tavalla, kun perustin oman blogin.


Vuosi on ollut antoisa. Etukäteen oli vaikea arvata, mitä kaikkea bloginpito tuo mukanaan. Jotenkin sitä katselee ympärilleen eri silmin. Asioita tulee mietittyä blogia silmälläpitäen. En ole kokenut tätä hommaa liian vaativana, yhtään varsinaista blogikriisiä ei ole vielä tullut.


Kiitos teille blogissani vieraileville. Kommentit ovat mielestäni bloginpidon suola! Kuluneen vuoden ja teidän kunniaksi järjestänkin ensimmäisen arvontani, jossa palkintona on tietysti jotain itsetehtyä. Arvon kaksi virkattua kärpässientä. Voittajat saavat valita, ottavatko mustan vai valkoisen sienen.


Samalla kysyisin, mitä te luette mieluiten blogissani? Mistä voisin kirjoittaa lisää ja mitä ehkä kehittää! Vastausaikaa on marraskuun loppuun! Onnea matkaan!

42 kommenttia:

  1. Ou jeah!
    Ensimmäisenä tietysti kerron haluavani mustan sienen mikäli arpaonni suosii! Eipä ollut yllättävä valinta..
    Tykkään blogistasi tällaisenaan. Kuvia, arkea ja perhe-elämää, käsitöitä, löytöjä - kaikkea sopivasti sopivassa suhteessa.

    VastaaPoista
  2. Mukana, ehdottomasti! :)

    Munkin mielestä blogi on just hyvä näin. Älä muuta mitään. Kaikkea ja hiukan sitä sun tätä, siitä tykkään!

    Onnittelut yhdestä blogivuodesta ja toivon niitä lisää vielä monta :D

    VastaaPoista
  3. Kiva arvonta, mukana!
    Blogisi on kiva. Itse luen mielelläni käsityö- ja sisustusjuttuja, mutta kaikki kirjoituksesi on mukavia. :)

    VastaaPoista
  4. Onnea 1-vuotiaalle :)

    Mukana arvonnassa, sienet olisivat hyvä lisä joulukalenteriimme :)

    Käsityö-jutut kiinnostavat, mutta kaikki aiheesi ovat kivoja!

    VastaaPoista
  5. Mukana! Ehdottomasti :)

    Tänne uppoavat kans sisustus ja käsityöjutut. Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
  6. Arvontaa, kivaaaa! :)

    Olen huomannut, että kaikki sun aiheet kiinnostaa itseänikin. Tosi paljon löytyy yhtäläisyyksiä :) Tykkäisin, että jatkaisit samaan malliin vaan!

    Totta tuo, että kaikkea katsoo bloggaillun myötä vähän erilailla, tarkemmin!

    VastaaPoista
  7. Mukana ollaan! Minä haluan sellaisen oikean kärpäsienen näköisen punalakkisen, valkopilkullisen, jos nyt sattuisin voittamaan.

    Minusta blogisi on mukava sekoitus kaikkea! Eli en nyt isommin menisi mitään muuttelemaan...

    VastaaPoista
  8. ihania sieniä! mukana ollaan ehdottomasti:) Jatka vain samaan malliin blogisi on kiva! t.Helmi

    VastaaPoista
  9. Mukana ollaan, kiva palkinto :)

    Minusta blogisi on hyvä näin, laidasta laitaan aiheita, en kaipaa mitään lisää.

    Mukavaa keskiviikkoehtoota!

    VastaaPoista
  10. Kiva, meillä ei olekaan vielä yhtään sientä! Jatka vaan samaan malliin :)

    VastaaPoista
  11. Pidän blogistasi tällaisenaan. Kivasti asiaa laidasta laitaan, jatka samaan malliin vaan :)
    Niin ja jos satun voittamaan niin mustan sienen omistaisin oikein mielelläni ♥

    VastaaPoista
  12. Hei!!!

    oliskohan minun aika voittaa tällä kertaa, oon joskus taannoin voittanut mutta siitä on aikaa...

    kiinnostaa lapset, kirppisaiheet, ...
    päivi

    VastaaPoista
  13. Onnea vuodesta :) Niin se vaan aika kuluu nopsaan, kohta se on itselläkin vuosipäivät käsillä!

    Tykkään väreistä, virkkuusta ja muusta käsityö-aiheesta ja toki on aina mukavaa lukea omakotitalo-elämisestä, itse kun perheineni vielä kärvistän kaupungissa ja kerrostalossa.

    En siis osaa muutosehdotusta antaa, eiköhän tämäkin blogi kehity juuri siihen suuntaan, minne on hyvä mennä :)

    VastaaPoista
  14. Käsityö ja sisustus kiinnostavat meikäläistä :) Musta sieni innostaisi:)

    VastaaPoista
  15. Ompas kivat sienet, olisi kiva voittaa :)! Itsetehdyt jutut on parhaita!

    VastaaPoista
  16. Mielelläni mukana arvonnassa :) Mielelläni luen mitä mielessäsi ja päivässäsi on ollut joten jatka samaan malliin :)

    VastaaPoista
  17. Mukana arvonnassa ollaan!
    Mukava blogi. Onnea 1v.

    VastaaPoista
  18. Sisustus ja käsityöt kiinnostavat eniten, mutta tykkään kyllä blogistasi kokonaisuudessaan, joten jatka vaan samaan malliin.

    Jos arpaonni sattuisi suosimaan, niin puna-valkoinen kärpässieni olisi aivan ihana!

    VastaaPoista
  19. Mukaan, tottakai! Kun mun omat sienet ei koskaan vamistu :D

    VastaaPoista
  20. Sinun blogi on hyvä näin! Jos voittaisin niin kumpi vaan sieni kelpaisi!

    VastaaPoista
  21. Mukana!
    tykkään lukea tavallisista arkisista asioista. ja toki niistä valmistuneista käsitöistä.
    Onnittelut blogivuodesta :))

    VastaaPoista
  22. Synttärionnittelut blogille, joka on parhaimmillaan juuri näin. Sopiva sekoitus kaikkea kivaa! Tykkään. :)

    VastaaPoista
  23. Vastavierailulla, sattuikin hyvään aikaan, kun pääsin osallistumaan arvontaankin. Kumpainenkin sieni on söpö.

    VastaaPoista
  24. olen mukana punaisen sienen arvonnassa.
    tykkään sisustus kuvista ja jutuista

    kikke

    VastaaPoista
  25. Arvontaan mukaan! Tykkään sisustamisesta ja käsitöistä.

    VastaaPoista
  26. Mukana ollaan. ja kumpi vain sieni käy:) Ihania molemmat. Mäkin olen yhtä tylsä kuin moni muu eli jatka samaan malliin:)

    VastaaPoista
  27. Onnittelut 1-vuotiaalle!

    Minä olen samaa mieltä, että tämä imaisee mukaansa, vie mennessään, vie aikaakin, mutta antaa paljon myös mukavia yllätyksiä, kuten kivoja ihmisiä.

    VastaaPoista
  28. Punainen sieni! Ompas ne somat. Olen paikalla ekaa kertaa. Pidän blogeista joissa ei liikaa keskitytä yhteen aihepiiriin vaan tarjolla on sitä sun tätä :)

    VastaaPoista
  29. Anni toivoo punaista sientä ja soallistuu arvontaan.

    Minusta on kiva lukea just niitä lifestyleblogeja, eli arjen elämästä, valokuvineen ja pienineen ja isoineen iloineen. Myäs esteettiset ja sisustusjutut innostaa.

    Kiitos blogistasi!

    VastaaPoista
  30. Mukana arvonnassa!

    Mun mielestä blogisi on juuri hyvä näin! :-)

    VastaaPoista
  31. Jee, mukana! Minusta blogisi on hyvä tallaisenaan :)

    VastaaPoista
  32. Kaikki uppoo tänne, mut käsityö ja sisustus superhyvin. :)
    Punasen kärpässienen tahtoo tää!
    -Satu -76

    VastaaPoista
  33. Mukana arvonnassa! Tykkään blogistasi tällaisenaan. En keksi mitään muutos ehdotuksia myöskään. :)

    VastaaPoista
  34. Uutena lukijanasi ei minulla ole mitään muutettavaa blogissasi. Olen ahminut tänään juttujasi.Ihan kaikkia! Jäin siis heti mielenkiinnnolla seuraamaan blogiasi kun tänne löysin.

    Mukana arvonnassa! Yllärinä saat laittaa ihan minkä värisen sienen tahansa :)

    VastaaPoista
  35. Sulla on niin kadehdittavan rento ote kaikkeen ja teet ihania juttuja... Tää on sellainen hyvän mielen blogi!

    Huomasinkin sun virkkaavan noita kärppiä kerhossa, unohdin sanoa että ne on söpöjä. Hitsi kun olis aikaa tehdä itse niitä. Mutta jospa minä voittaisinkin :-)

    Niin ja blogi on tosiaan kiva tälleen, ei muutoksia kiitos!

    VastaaPoista
  36. Tykkään ihan hirmusti blogistasi. Sun oma tekemät jutut aina pop.
    Ite en saa mitään aikaseks,kiva katsella kun muut saa:)Osallistun arvontaan:)

    VastaaPoista
  37. Onnea 1-vuotiaalle!

    Vieläkö ehtii mukaan arvontaan? Tuo musta/valkoinen kärpässieni olisi niiiiiiiiiiiiin minun näköiseni...

    VastaaPoista
  38. Onnea blogillesi! Jatka vaan samaan malliin! Ihanassa arvonnassa mukana.

    VastaaPoista
  39. Onnittelut blogivuodesta! Ekaa kertaa täällä, tulen varmasti toistekin :)

    VastaaPoista
  40. Käsityö jutuista tykkään eniten.

    Osallistun arvontaan. Punainen sieni mieluiten, jos voitan. :)

    Anna*

    VastaaPoista
  41. Kaikki kelpaa, mutta sisustus ja kirpparit ovat eniten heiniäni.

    VastaaPoista
  42. Lämmin kiitos kommentistasi. Ihanaa, että on muitakin kärpässienihulluja ja huomenna paljastan toisen hulluudenkohteen. Blogisi on hyvä juuri näin ja aion sitä seurata. Kommentit on tosi tärkeitä ja sen tajuaa vasta sitten kun pitää omaa blogia:)

    VastaaPoista

Kiva kun kävit blogissani! Kiitos kommentistasi!