keskiviikko 17. marraskuuta 2010
Arvonta!
Aloitin blogin pidon tasan vuosi sitten ystäväni bloggaamisen innoittamana. Sitä ennen olin vieraillut muiden blogeissa ja kommentoinutkin, mutta täytyy sanoa, että tämä blogimaailma aukeni uudella tavalla, kun perustin oman blogin.
Vuosi on ollut antoisa. Etukäteen oli vaikea arvata, mitä kaikkea bloginpito tuo mukanaan. Jotenkin sitä katselee ympärilleen eri silmin. Asioita tulee mietittyä blogia silmälläpitäen. En ole kokenut tätä hommaa liian vaativana, yhtään varsinaista blogikriisiä ei ole vielä tullut.
Kiitos teille blogissani vieraileville. Kommentit ovat mielestäni bloginpidon suola! Kuluneen vuoden ja teidän kunniaksi järjestänkin ensimmäisen arvontani, jossa palkintona on tietysti jotain itsetehtyä. Arvon kaksi virkattua kärpässientä. Voittajat saavat valita, ottavatko mustan vai valkoisen sienen.
Samalla kysyisin, mitä te luette mieluiten blogissani? Mistä voisin kirjoittaa lisää ja mitä ehkä kehittää! Vastausaikaa on marraskuun loppuun! Onnea matkaan!
maanantai 15. marraskuuta 2010
Meillä kotoillaan
Kiitoksia kaikille viime postaukseen kommentoineille. Mielenkiintoinen keskustelu! Meinaan kyllä jatkaa aiheesta... Tervetuloa myös uudet lukijat!
Kaksi pienintä on vesirokossa, joten meillä on kotoiltu ja kotoillaan edelleen. Onneksi tämä on helppoa, kun ei ole tuhatta peruutettavaa ja uudelleenjärjesteltävää asiaa. Pienimmän kuume huitelee tällä hetkellä 41 asteessa, joten lääkettä menee.
Äitini oli viikonloppuna kyläilemässä pitkästä aikaa. Hän pääsikin leikittämään puolikuntoisia täysipäiväisesti. Onneksi ulkona oli niin harmaata, että emme jääneet paljosta paitsi, vaikka emme päässeetkään ulos.
Esikoinen teki kaverinsa kanssa isänpäiväksi "tikkaripullaa" äitini ohjeella. Äiti on tehnyt minulle aikanaan ihanan ohjekansion, johon hän on kerännyt parhaat reseptinsä. Sieltä on hyvä kaivaa esiin niitä "äidin maailman parhaita ohjeita". Te taidatte tuntea tikkaripullan sen perinteisemmällä nimellä mokkapala. Namia tuli, vaikka tyttöjä hieman epäilyttikin kuorrutteeseen laitettava kahvi.
Muiden touhutessa äitini kanssa minä olen virkkaillut. Maton virkkauksen lomassa tein muutaman kännykkäpussukan, räväkämmän tietenkin itselleni. Musta-valkoisen saa huomenna syntymäpäiviään viettävä raidoista tykkäävä ystäväni. Mainio työ, johon saa uppoamaan pienet jämälanganpätkät!
Laitetaanpa pinoon helpot, nopeat joululahjavinkit! Minä aloitan tällä kännykkäpussukalla! Mitähän tekisin veljelleni, joka ei paljon tavaroista välitä?
Mukavaa, alkavaa viikkoa!

perjantai 12. marraskuuta 2010
Materia rules
Uusimmassa Glorian Koti -lehdessä (Glorian Koti, marraskuu 2010) puhutaan tavarasta ja siihen kiintymisestä. Ostohysteriaa, tavaramaniaa, rojuterapiaa... Tällä aiheella on monta eri nimeä.
Kolumnisti Kaj Kalin kiteyttää hyvin minuun osuvan ja uppoavan ajatuksen:
"Ihmiskunta elää sälän, roinan, tavaran ja kapineiden viidakossa. Kasvi- ja eläinlajit hupenevat päivittäin, mutta esineet ovat räjähtävän elinvoimaisia. Kun kaikkea on enemmän kuin tarpeeksi, tulee karsimisesta terapiaa ja uudenlaisen henkisyyden harjoitusta. Tavaroista on yllättävän vaikeaa päästä irti. Vai tavaratko ne pitelevät kiinni meistä?"
Näinhän se on? Tavaraa on ihan liikaa ja uutta tulee koko ajan sisään ovesta! Kun pysyisi edes nollatilassa, eli saisi jokaisen uuden tavaran edeltä jonkin vanhan ulos. Uuden ostamisesta ja kirppislöydöistä tulee hyvä mieli. Shoppailuterapiaa. Kuulostaako tutulta?
Kuvituksena tässä postauksessa minua tällä hetkellä kotona ilahduttavia juttuja, sitä ihanaa materiaa!
Mukavaa viikonloppua!

Ajattelin ottaa marraskuun teemaksi "Viisi tavaraa päivässä kiertoon" ja "Ei turhia ostoksia". Lähdetkö mukaan?
Kuvituksena tässä postauksessa minua tällä hetkellä kotona ilahduttavia juttuja, sitä ihanaa materiaa!
Mukavaa viikonloppua!
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Sienihulluus
Kuten ehkä olette jo huomanneet, minua vaivaa sienihulluus. Sen lisäksi että viihdyn erittäin hyvin sienimetsässä ja tykkään syödä sieniä, pidän sienistä myös sisustuksessa ja käsitöissä.
Sienet ovatkin olleet viime aikoina melkoisen trendikkäitä ja niihin on törmännyt monissa lehdissä. Himoiten katselin Köpiksessä sienivalaisimia. Samaiselta reissulta ostamassani Bolig livissä oli esitelty "sienimaanikon" koti. Aika ihana lastenhuone, vai mitä? Muutenkin kaunis koti.
Meiltä sieniä löytyy pakasteen lisäksi ympäri taloa. Pienimmät ovat askarrelleet sormiväreillä kärpässieniä. Ne toivottavat tervetulleiksi eteisessä peilin päällä.
Minä olen virkkaillut aikani kuluksi eri värisiä sieniä. Uusin malli on tuo jalallaan seisova pieni sieni. Niitä taidan tehdä tälle yhdelle kaveriksi lisää. Eilen virkkailin urheiluhallin katsomossa. Missähän huomenna?
Väriä harmaaseen viikkoon sinulle! Meillä täällä etelässä saatiin nauttia eilisiltana pienestä lumikerroksesta. Tänään ollaan taas pimeässä...

sunnuntai 7. marraskuuta 2010
Valoa pimeydessä
Halloween on mukava valopilkku pimeän keskellä! On ihana suunnitella lasten kanssa hassuja asuja ja askarrella pieniä koristuksia. Eilen meidän tupaamme kokoontui kunnon kööri: kymmenen aikuista ja kuusitoista lasta! Hyvin mahduimme ja mukavaa oli. Minulle jäi oikein kiva fiilis illasta! Kiitos siis mukaville vieraille ja kiitos ihanista tuliaisista! Illan päätteeksi me rouvat käväisimme vielä vetäisemässä karaoket illan asuissa.
Tässä muutamia tunnelmakuvia eilisestä. Lepakot olemme askarrelleet aiemmin, tänä vuonna virkkasimme isompien kanssa ketjusilmukoita ja teimme hämähäkille kodin ikkunaan! Alla myös ihana haamukakku, jota maistellaan vielä tänäänkin.
Pahoittelen kuvien huonoa laatua. Huomasin, että en ole ihan ammattitaitoinen pimeän kuvaaja. Täytynee vähän opiskella hommaa...

perjantai 5. marraskuuta 2010
Syntyjä syviä
Tällä viikolla olen miettinyt kovasti syntyjä syviä. Elämä on pysäyttänyt. Tuttavaperhe sai suru-uutisen, joka on saanut miettimään elämää ja olemista.
Olen poltellut kynttilöitä, lueskellut viisaita sanoja ja purkanut pahaa oloa käsitöihin. Oma perhe tuntuu nyt niin rakkaalta ja ainutlaatuiselta. Meillä on jaettu paljon pusuja ja haleja. Lasten myötä arki rullaa onneksi omalla painollaan eteenpäin. Turvallista ja eheyttävää.
Huomenna on pyhäinpäivä. Päivä sai meidän perheelle uudenlaisen sisällön. Vietämme sovitusti halloweenia hyvien ystävien kanssa, mutta muistelemme myös niitä, jotka täältä jo ovat poistuneet.
Leppoisaa viikonloppua! Pitäkää huolta toisistanne! Eläkää tässä hetkessä!

tiistai 2. marraskuuta 2010
Kaamosmasennusta karkottamassa
Täällä Etelä-Suomessa pimeys ja harmaus ovat vallanneet maiseman. Nyt pitää tehdä täysillä töitä, että mieli pysyisi positiivisena.
Minä olen aktiivisesti karkottanut harmautta touhuamalla kaikenlaista kivaa käsillä. Olen ajatellut, että kun saa jotakin kaunista aikaiseksi, olokin on positiivinen. Toinen vaihtoehto on käpertyä sohvannurkkaan hyvän kirjan tai lehden kanssa, mutta siihen olen toistaiseksi ollut liian energinen.
Viikonlopun kynttilätalkoot tuottivat kivan määrän poltettavaa pimeyden keskelle. Ensimmäistä kertaa kokeilin tehdä kynttilöitä vessapaperirullissa. Tämä onnistui oikein hyvin. Kynttilöiden keskellä näkyvä vaaleampi massa on jälkeenpäin lisättyä lisätäytettä.
Itsetehtyihin kynttilöihin tulee yleensä kuoppa keskelle kun ne kuivuvat. Osaatteko sanoa, mistä se johtuu ja millä sen saa estettyä? Yksi keino on ainakin lisätä tuota sulaa massaa, kun kynttilä on jähmettynyt. (Kannattaisi tosin olla alkuperäistä väriä.)
Toinen ulkokynttilöihin sopiva muotti on maitopurkki. Siihen on helppo tehdä kolo sydänlangalle ja kynttilä palaa ulkona pitkään.
Viikonlopun makkaratalkootkin onnistuivat hyvin. Käytimme taikinassa lisämakuna punajuurta. Osa makkaroista sai lisämausteeksi chilin. Nam!
Tällä viikolla valmistelen pyhäinpäivänä vietettäviä halloween-juhlia. Kävin ostamassa Ikeasta juhlapöytään musta-valkoista pallovahakangasta, ja mukaan tarttui näitä uusia piparkakkumuotteja. Ihanat eläinhahmot testattiin muovailuvahalla. Kohta ostetaan sitten ensimmäiset piparkakkutaikinat. Minä syön piparikettuja tänä jouluna!
Kaivoin pitkästä aikaa esiin paksun virkkuukoukun. Nyt on taas työn alla pikkuruinen matto. Ihana saada risat lakanat ja t-paidat pois nurkista! Tähän niitä uppoaa!
Millä sinä karkoitat kaamosmasennusta vai saako se rauhassa tulla jos on tullakseen? Rauhoitutko pimeyden keskellä vai menetkö niinkuin ennenkin?
Mukavaa viikkoa harmaudesta huolimatta!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)